Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kun tilaat verkkokaupasta paketin, ei Posti ole sinulle vastuussa paketin toimituksesta. Miksi? Haastattelussa Postin edustajia sekä pakettinsa kadottaneita. Toimittajana Jaakko Oleander-Turja.

Paketin päätyminen vastaanottajan näkökulmasta väärään automaattiin sapettaa asiakkaita.

Postin kuljettamista verkkokauppapaketeista 5–7 prosenttia toimitetaan yli puolen kilometrin päähän alkuperäisestä noutopaikasta. Se on yhtiön mittareilla epäonnistuminen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Jos paketti menee pidemmälle, se on pettymys kuluttajalle, Postin paketti- ja verkkokauppapalveluiden liiketoimintajohtaja Tommi Kässi sanoo.

Uudelleenohjaus eli paketin kuljettaminen muualle kuin asiakkaan toivomaan automaattiin, on Postille ongelma, jota se pyrkii nyt kiivaasti ratkomaan.

– Pakettien määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuoden huhtikuusta alkaen. Se on aiheuttanut alueellisia haasteita. Lähetyksiä on jouduttu uudelleenohjaamaan, myöntää Kässi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Posti ei aiemmin ole julkistanut, kuinka paljon sen paketeista viedään muualle kuin asiakkaan valitsemaan automaattiin. Se ei kerro nytkään pakettien määrää kappaleina. Yhtiö ei myöskään erittele verkkokaupan osuutta pakettien kokonaismäärästä.

Kysymys siitä, kuinka paljon Posti uudelleenohjaa paketteja alle puolen kilometrin päähän, jää niin ikään vaille vastausta.

Puuttuvien tietojen vuoksi uudelleenohjauksen kokonaismäärää on vaikea arvioida. Joka tapauksessa puhutaan suurista määristä, sillä Posti kuljettaa viikossa vähintään toista miljoonaa ja vuositasolla reilusti yli 50 miljoonaa pakettia.

Verkkokauppapakettien määrä lähti viime vuonna kovaan kasvuun koronan vauhdittamana. Postin kuljettamien pakettien määrä kasvoi viime vuonna 27 prosenttia ja luku on ollut lähes yhtä suuri myös tämän vuoden puolella.

Pakettijakelun kokonaiskasvua viime vuodelta ei tiedä vielä kukaan. Alalla uskotaan, että viime vuonna rikkoutui 100 miljoonan paketin raja. Luvut tarkentuvat juhannusviikolla, kun Traficom julkaisee vuotuisen postimarkkinaselvityksensä.

"Posti vähättelee automaattiongelmaa"

Tyytymättömyys Postin toimintaan on tullut tutuksi helsinkiläiselle Karo Holmbergille.

Hänen viisi vuotta sitten perustama Facebook-ryhmä Suomen Posti - Paska laitos sanoo olevansa tukiryhmä Postin palvelemattomuuteen pettyneille.

Holmberg tiivistää eniten esiin nousevat kokemukset yhteen väitteeseen.

– Paketit menevät aivan minne sattuu.

Ryhmän jäsenmäärä on viimeisen vuoden aikana moninkertaistunut yli 13 000 ihmiseen. Kasvu ajoittuu samaan ajankohtaan verkkokaupan lisääntymisen kanssa.

Yksi ryhmän yleisimmistä puheenaiheista on pakettien päätyminen muualle kuin haluttuun automaattiin. Holmbergin mielestä Posti vähättelee pakettiautomaattiongelmaa vetoamalla alhaisiin prosenttilukuihin.

– Lukujen taakse on helppo piiloutua, mutta totuus on, että monilla käyttäjillä on paljon ongelmia.

Kuvakaappaus Facebookin Suomen Posti - Paska laitos -ryhmässä julkaisusta päivityksestä.

Pohjois-Haagassa asuvalla Holmbergillä on kokemusta pakettien uudelleenohjauksesta. Vaikka lähistöllä on useita automaatteja, paketit päätyvät kauemmas keskustaan, jolloin noutamiseen tarvitaan joko autoa tai useampaa bussia.

Hän ei usko, että lähin vapaa automaatti on niin kaukana.

Pienemmillä paikkakunnilla tilanne voi olla vielä hankalampi. Paketin saattaa joutua hakemaan lähipisteen sijaan jopa kymmenien kilometrin päästä.

– Pakettiautomaatit ovat teoriassa Postin parhaita keksintöjä ja helpottavat elämää. Pahimmillaan ne hankaloittavat asiointia tosi paljon, Holmberg sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vastaavia kertomuksia jaetaan ryhmässä paljon, ja aihe menee monella tunteisiin. Myös vaurioituneet ja hävinneet lähetykset, pieleen menneet kotiinkuljetukset sekä huonoksi koettu asiakaspalvelu toistuvat ryhmän keskusteluissa.

Holmbergin mukaan ryhmä haluaa olla piikki Postin lihassa.

– Kun ihmiset kertovat kokemuksistaan, kasvaa julkinen paine jossain vaiheessa niin suureksi, että Postin on ryhdyttävä laittamaan asioita kuntoon, sanoo Holmberg.

Posti avaa uuden automaatin melkein joka päivä

Uudelleenohjaukselta ei voida kokonaan välttyä verkkokaupan sesonkimaisen luonteen vuoksi. Yksi keino ongelman selättämiseen on olemassa olevien automaattien laajentaminen sekä uusien perustaminen.

Postin yli 2 000 pakettiautomaatin verkosto on Suomen suurin ja määrä kasvaa nopeasti. Tavoitteena on 4 000 automaattia ensi vuoden loppuun mennessä.

– Uusi automaatti avautuu melkein joka päivä, Postin Tommi Kässi sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Munkkivuoressa Helsingissä avautui hiljattain Euroopan suurin automaatti, jossa on tuhat lokeroa.

Toukokuun lopulla Posti kertoi aloittavansa pakettien jakelun noutoautomaatteihin myös lauantaisin.

Automaattien suosiota kuvaa, että lähes yhdeksän suomalaista kymmenestä haki viime vuonna vähintään kerran paketin automaatista. Automaatit myös korvaavat Postin vähentämiä toimipisteitä.

Postin automaateille tarjolla myös vaihtoehtoja

Pakettiautomaattien määrä yli kaksinkertaistuu ensi vuoden loppuun mennessä.

Matkahuolto laajentaa Postin tavoin sekä olemassa olevia automaatteja että perustaa uusia kiivaalla 5–10 automaatin viikkovauhdilla.

Matkahuollon käyttämät Pakettipisteen ja Smartmilen automaatit ovat yhteiskäyttöisiä, eli niihin toimittavat lähetyksiä myös Schenker, DHL ja Postnord.

Ruotsalainen, pakettien kotiinkuljetuksesta tunnettu Budbee on kevään aikana avannut automaatteja Uudellemaalle ja Lahteen. Lisäksi niitä on luvassa Tampereelle, Turkuun, Ouluun ja Jyväskylään.

Myös pohjoismainen toimija Postnord on perustamassa oman verkostonsa. Sen ensimmäiset automaatit tulevat Turkuun ja Tampereelle. Sen jälkeen verkostoa laajennetaan muualle Suomeen.

Seuraavaksi tulevat ulkoautomaatit

Sisäautomaattien rinnalle on tulossa tämän vuoden aikana ulkoautomaatteja.

Ne ovat looginen kehityskulku, sillä paraatipaikat, kuten suosittujen kauppojen eteistilat, alkavat olla täynnä. Ulkoautomaattien etu on, että ne ovat aina avoinna.

Ulkoautomaatteja tulee sekä Postille että Postnordille.

– Ne sijoitetaan lähelle asutusta niin, että paketin voi helposti noutaa esimerkiksi jalan, Postnordin toimitusjohtaja Johanna Starck sanoo.

Posti ottaa ensimmäiset ulkoautomaattinsa käyttöön kesän aikana Vantaalla. Posti povaa niille tulevaisuudessa merkittävää roolia osana sen verkostoa.

– Parhailla paikoilla ei ole koskaan liikaa automaatteja, Postin Tommi Kässi sanoo.

Ensivaiheessa Posti sijoittaa ulkoautomaatit arjen kulkureittien varrelle, kuten kauppojen piha-alueille. Asuin- ja omakotialueiden vuoro on myöhemmin.

Posti ja Matkahuolto jakavat eniten paketteja

Posti ja Matkahuolto kuljettavat pääosan suomalaisten paketeista. Molemmilla on koko maan kattava jakeluverkosto.

Traficom kerää vuosittain tietoja kuljetusmarkkinasta, mutta tarkkoja tietoja sen koosta ja jakautumisesta ei ole. Osuuksia pystyy päättelemään yhtiöiden kertomista tiedoista.

Matkahuollon pakettipalveluiden johtaja Kati Nevalainen kertoo, että sen osuus markkinoista on noin 20 prosenttia.

Postin julkisten tietojen perusteella voidaan arvioida, että se kuljettaa paketeista yli puolet.

Loppuosa eli vajaa kolmannes jakautuu useille eri toimijoille.

Pakettijakelua tekevillä yrityksillä on keskenään erilaiset roolit.

Traficom erittelee vuoden 2019 postimarkkinaselvityksessä (siirryt toiseen palveluun), että osa yrityksistä on keskittynyt rajat ylittävän liikenteen hoitamiseen ja toisilla painopiste on maan sisäisessä jakelussa. Pienimmät kuriiriyritykset toimivat vain rajatulla alueella, kuten suurimmissa kaupungeissa.

Myös Matkahuollon paketteja uudelleenohjataan

Uudelleenohjaus ei ole vain Postin ongelma. Sen kanssa kamppailee myös Matkahuolto.

Vertailukelpoisia lukuja ei ole olemassa, sillä Posti ja Matkahuolto määrittelevät ja ilmoittavat uudelleenohjauksen eri tavalla.

Matkahuolto kertoo verkkosivuillaan ruuhkaisimmat ja väljimmät automaatit sekä julkistaa tiedot uudelleenohjauksista. Sen automaateille on myös määritelty varanoutopisteet.

– Meillä on selkeä malli, mihin paketti toimitetaan, jotta asiakas ei joudu hakemaan sitä suhteettoman kaukaa, Matkahuollon Kati Nevalainen kertoo.

Postissa suunnitellaan parhaillaan toimintoa, jossa vastaanottaja pääsee valitsemaan noutopisteen, jos alkuperäinen on täynnä.

Tommi Kässin mukaan konsepti on kehitysvaiheessa, eikä sille ole vielä aikataulua.

Verkkopakettien kotiinkuljetuksessa hurjia kasvulukuja

Koronan vuoksi myös kotiin tilattujen verkkokauppapakettien määrä on kasvanut ennätyslukuihin.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kasvuprosentit olivat viime vuonna hetkittäin kolmi- ja jopa nelinumeroisia vuoteen 2019 verrattuna.

Tänä vuonna kotiinkuljetusten määrä on Postissa tasaantunut, mutta kasvu on Tommi Kässin mukaan edelleen kaksinumeroista viime vuoteen verrattuna. Matkahuollossa kotiinkuljetusten määrä tänä vuonna on kasvanut noin 40 prosenttia.

Kaupunkien kotiinkuljetuksista kova kilpa

Kotiinkuljetuksen osuus kokonaisuudesta on edelleen pientä, mutta se määrä tulee todennäköisesti kasvamaan muun muassa etätyön osin vakiintuessa. Tyypillisesti kotiin toimitetaan isoja paketteja, kuten kodinkoneita.

Kilpailu kotiinkuljetuksista on kiristynyt uusien toimijoiden myötä. Suurimmissa kaupungeissa asiakkailla on valinnanvaraa. Uudempia, erityisesti kotiinkuljetusten nopeudella itseään markkinoivia tulokkaita ovat esimerkiksi Bring, Budbee, Eezery, Esend, Fiuge, Fetch my stuff, Droppx, Myxline, Jetpak ja Wolt.

Nämä yritykset eivät kuitenkaan toimita paketteja syrjäseuduille, haja-asutusalueet ovat jatkossakin Postin ja Matkahuollon harteilla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Uudet tulokkaat ovat synnyttäneet alueellista hintakilpailua, johon Posti on tänä keväänä lähtenyt mukaan. Posti kuljettaa verkkokauppapaketteja kotiin aiempaa edullisemmin pääkaupunkiseudulla sekä kuudessa suurimmissa kaupungissa.

Kriitikko näkee Postin toiminnassa hyvääkin

Karo Holmbergin toiveena on, että hänen ylläpitämästään Facebook-ryhmästä tulisi tarpeeton.

Vielä ei hänen mukaansa olla siinä pisteessä. Esimerkiksi perille saapumaton posti voi johtaa Holmbergin mielestä johtaa kohtuuttomiin seurauksiin.

Postin viimeaikaisessa toiminnassa Holmberg näkee myös aihetta kiitokseen. Esimerkiksi Omaposti-sovelluksen käytettävyys on hänen mukaansa parantunut huimasti.

– Ei Posti täysin paska laitos ole, vaikka pahimmillaan on.

Millaisia kokemuksia sinulla on aiheesta? Voit keskustella lauantaihin kello 23:een saakka.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.