1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lääketeollisuus

Jätti-investointi Turkuun: Bayer rakentaa uuden lääketehtaan 250 miljoonalla eurolla

Investointi on Suomessa yksi viime vuosien suurimmista. Kehittyvien maiden miljoonille naisille tarjotaan modernia ehkäisyä turkulaisvalmisteilla. Uusi tuotantolaitos valmistuu vuoteen 2025 mennessä.

Lääketeollisuus
Bayer-yhtiön pyörivä logo berliiniläisen kerrostalon katolla.
Lääkejätti Bayer julkisti torstaina tiedon, että Turkuun rakennetaan uusi lääketehdas. Kuvituskuva.Tommi Pylkkö / Yle

Bayer rakentaa Turkuun uuden lääketehtaan. Samalla olemassa olevaa tuotantolaitosta nykyaikaistetaan.

Uudesta tuotantolaitoksesta tulee yksi nykyaikaisimmista lääketehtaista, jossa automaatiota ja robotiikkaa hyödynnetään mittavasti. Kokonaisinvestoinnin arvo on 250 miljoonaa euroa. Se vahvistaa Bayerin jalanjälkeä Suomessa ja Turun roolia maailman ehkäisypääkaupunkina entisestään, todetaan Bayerin tiedotteessa.

– Yksi tavoitteemme on tarjota sadalle miljoonalle naiselle kehittyvissä maissa mahdollisuus moderniin ehkäisyyn ja perhesuunnitteluun vuoden 2030 loppuun mennessä, sanoo Bayer Nordicin toimitusjohtaja Miriam Holstein.

Kehittyvien maiden naisten tasa-arvo kiikarissa

Bayerilta painotetaan yhtiön globaalia kestävän kehityksen strategiaa, jossa Turulla on merkittävä rooli. Investointi edistää edelleen naisten tasa-arvoa ja perhesuunnittelua tukevia toimia, joita Turun tehtaalla on tehty jo 30 vuoden ajan.

– Tällä tavalla voimme vaikuttaa naisten terveyteen ja sosiaaliseen asemaan, koulutukseen ja perhekokoon, Miriam Holstein toteaa.

Bayerin tavoitteet sopivat hyvin käsi käteen esimerkiksi Suomen hallituksen äskettäin julkaistun Afrikka-strategian (siirryt toiseen palveluun) kanssa.

– Meillä on jatkuva vuoropuhelu Suomen hallituksen ja muiden sidosryhmiemme kanssa, Holstein sanoo.

Turusta ehkäisyvalmisteita 130 maahan

Bayerin uusi tuotantolaitos valmistuu Turkuun vuoteen 2025 mennessä. Siitä tulee yksi nykyaikaisimmista lääketehtaista, jossa hyödynnetään automaatiota ja robotiikkaa.

Uusi tuotantolaitos rakennetaan olemassa olevaan rakennukseen Artukaisissa, jossa Bayerilla on jo entuudestaan toimintaa.

– Nykyinen laitos perustettiin 1960-luvulla. Investointeja tarvitaan myös olemassa olevan tehtaamme modernisointiin, Turun tuotantolaitoksen johtaja Jennifer Hunt sanoo.

Turku on Huntin mukaan Bayerin polymeeripohjaisen lääketeknologian ja pitkävaikutteisten ehkäisyvalmisteiden maailmanlaajuinen osaamis- ja innovaatiokeskus ja siten myös yksi tärkeimmistä Bayerin lääketehtaista globaalisti. Turku kehittää ja valmistaa pitkävaikutteisia ehkäisyvalmisteita, joita viedään yli 130 maahan.

Bayer Turun sisäänkäynti
Bayerin tuotantolaitos Turussa saa rinnalleen kokonaan uuden lääketehtaan. Arkistokuva. Linus Hoffman / Yle

Merkitystä koko Suomelle

Bayer työllistää Suomessa yli tuhat henkilöä. Viime vuonna se palkkasi Suomeen lähes 150 uutta työntekijää COVID-19 pandemiasta huolimatta.

– Kasvavan kysynnän myötä tarvitsemme korkean osaamisen omaavaa työvoimaa myös tulevina vuosina, sanoo Miriam Holstein.

Bayerin Turun laitoksen tuotantojohtaja Tomi Penttilä korostaa myös Turun yliopiston uuden diplomi-insinöörikoulutuksen merkitystä. Bayer oli vahvasti mukana, kun sitä puuhattiin Turkuun.

Holsteinin mukaan investointi on erittäin merkittävä myös koko Suomen lääketeollisuudelle.

– Tällä investoinnilla on monivuotiset vaikutukset Suomen taloudelle. Se vahvistaa Turun alueen elinvoimaa näinä vaikeina aikoina, Holstein sanoo.

Lue lisää:

Ehkäisykierukoiden suosio kasvattaa Bayerin Turun tuotantolaitosta – kierukoita viedään 130 maahan

Suomen yhteisöverojättiläinen Bayer – Aspirinin ja heroiinin keksijä