1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret
Mielipide
nuoret

Asta Lepän kolumni: Ei kai korona-aikana uupuneita opiskelijoita unohdeta oman onnensa nojaan?

Korona-aikana koululaisilta ja opiskelijoilta on vaadittu aivan valtavasti itseohjautuvuutta. Mutta ymmärretäänkö, miten haastavaa se on useimmille ihmisille, etenkin nuorille? Onko itseohjautuvuuden ihanne synnyttänyt jo uusia jakolinjoja, miettii Asta Leppä.

Ensi syksynä alkaa maksuton toisen asteen opiskelu ja oppivelvollisuus laajenee. Lukioissa otetaan samalla käyttöön uusi opintosuunnitelma. Esimerkiksi Helsingissä siihen sisältyy upeita tavoitteita: hyvinvointi, osallisuus ja yhdessä tekeminen. (siirryt toiseen palveluun)

Näin kahden korona-aikana lukiossa opiskelleen ja yhden jatko-opintopaikkaa yhä kärkkyvän nuoren äitinä jäin miettimään uutista. Millaisten asioiden alle tällaiset aika itsestäänselviltä kuulostavat arvot ja päämäärät ovat aiemmin jääneet? Minusta ja nuorista itsestäänkin tuntuu, että eritoten korona-aika on tuottanut pitkälti päinvastaisia lopputuloksia: pahoinvointia, osattomuutta ja yksin tekemistä.

Jatko-opintomahdollisuuksia korkeakouluihin on helpotettu muun muassa todistusvalintaa lisäämällä. En tiedä, onko tämä sittenkään se paras mahdollinen keino, kun nyt on opiskeltu puolitoista vuotta enemmän tai vähemmän itsekseen kotona. Uumoilen, että monien todistusten keskiarvot ovat koronan vuoksi pikemminkin laskeneet kuin nousseet. Sekin on mahdollista, että ylioppilaskirjoitukset ovat jakaneet oppilaita entistä karkeammin vuohiin ja lampaisiin. Esimerkiksi osa on ostanut lisäopetusta yksityisiltä toimijoilta (siirryt toiseen palveluun).

Ja ennen muuta mietin: millä tavalla koronasta eniten osumaa ottaneita nuoria aiotaan jatkossa auttaa?

Pelkään, että hinta tulee olemaan joillekuille kohtuullisen kova.

Varsinkin ensimmäisenä koronakeväänä 2020 opettajat olivat uuden tilanteen edessä. Etäopiskelun mallit olivat hakusessa, ja monet tutut vanhemmat raportoivat näännyttävistä kotiläksyistä ja aina vain uusista esseistä (siirryt toiseen palveluun), joita opiskelijoiden ja koululaisten piti tykönään vääntää.

On suuri joukko nuoria, jotka opiskelevat parhaiten kuuntelemalla ja osallistumalla. He tarvitsevat kirjaimellisesti koulua ja opettajaa oppiakseen.

Monien nuorten on yläkoulussa ja toisella asteella, mutta vielä korkeakoulussakin hyvin vaikea motivoitua opiskelemaan yksin. Itseohjautuminen ei ole edes aikuiselle helppoa, ja siksi kaikista ei tule yrittäjiä, vaikka yrittämistä tarjotaankin usein ratkaisuksi työttömien työllisyyspulmiin.

Itseohjautuvat, kovan resilienssin ja keskittymiskyvyn omaavat opiskelijat ovat luultavasti pärjänneet aivan hyvin, mutta pudotuspeli on ollut ankara niiden keskuudessa (siirryt toiseen palveluun), joiden tapa oppia on toinen. On suuri joukko nuoria, jotka opiskelevat parhaiten kuuntelemalla ja osallistumalla. He tarvitsevat kirjaimellisesti koulua ja opettajaa oppiakseen - juuri siksihän koulut on perustettu!

Toisinaan tuntuukin, että monilla alan auktoriteeteilla on turhan maailmojasyleilevä kuva nykynuorista. Heistä puhutaan ylenpalttisen fiksuina, itsenäisinä ja omaehtoisina, mutta älykkyydestään huolimatta he ovat myös vielä omaa minäkuvaansa rakentavia ja tietään etsiviä ihmistaimia. Ei heitä pidä tietenkään kantaa eteenpäin, mutta kylläkin kävellä vieressä oikeaan suuntaan.

Uskon, että suuri osa nuorten ahdistus-, uupumis- ja motivaatio-ongelmista johtuukin juuri tästä: odotuksista ja vaatimuksista tyyliin liian paljon liian varhain. Siksi minun sukupolveni ei ahdistunut yhtä paljon - on huomattavasti helpompi istua takapuolellaan ja opetella ulkoa eri rauhojen vuosilukuja ja saksan prepositioita kuin analysoida pohtien vaikkapa EU-politiikkaa tai nationalismin nousua (kuten yo-kokeessa). Me tiesimme, mitä meiltä vaadittiin, se oli yksiselitteistä ja suoraa.

Sain laudaturin paperit ja vajaa kympin keskiarvon vain sillä, että luin kirjat ulkoa. Oikeasti olin tyhmä kuin nahkasaapas.

Raaka työnteko on kohtuuhelppoa, minäkin sain laudaturin paperit ja vajaa kympin keskiarvon vain sillä, että luin kirjat ulkoa. Oikeasti olin tyhmä kuin nahkasaapas. Nyt nuoren pitäisi olla kypsä, harkitseva ja analyyttinen mahdollisimman varhain. Sellainen tavoite on niin sumuinen ja epäselvä, ettei sitä tunne koskaan saavuttaneensa täydellisesti. Siksi olotila on jatkuvasti epävarma ja ahdistunut.

Korona-ajan nuoret ovat joutuneet kahta pahempaan pakkorakoon, sillä heiltä on vaadittu omaehtoista ajattelua ilman läsnäolevaa opettajaa ja vertaisyhteisöä. Heidän on pitänyt tavallaan toteuttaa paroni Münchausenin tapaa nostaa itsensä hiuksista suosta: oppia ajattelemaan ilman siihen valmentavaa opetusta.

Niinpä kun pandemia on ohi, unohdetaanko nuoret väliinputoajat?

Näin heitä lyötäisiin kahdesti asialla, jolle he eivät ole voineet yhtään mitään.

Asta Leppä

Kirjoittaja on kahden nuoren yrittäjä-äiti, joka arvostaa suuresti suomalaista koulutusjärjestelmää ja opettajia, sillä hän ei kykene enää preppaamaan kotona jälkikasvuaan.

Kolumnista voi keskustella 15.6. klo 23:00 asti.