1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rakentaminen

Tampereella on rakennettu asuntoja vauhdilla pandemiasta huolimatta, toimitilarakentaminen vähentynyt

Tampereella aloitettiin viime vuonna yli 3 200 asunnon rakentaminen, mikä oli noin kaksi prosenttia edellistä vuotta enemmän. Toimi- ja liiketilojen kohdalla rakentaminen on vähäisempää.

Tampereella asuntorakentaminen on kiivastunut. Arkistokuva. Kuva: Tuula Nyberg / Yle

Tampereella on rakennettu asuntoja kovaan tahtiin pandemiasta huolimatta, selviää Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry:n tiedotteesta.

Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna Tampereella aloitettiin yli 3 200 asunnon rakentaminen, mikä oli noin kaksi prosenttia edellistä vuotta enemmän. Tämän kevään aikana rakenteilla on yli 1 500 asuntoa taloissa, jotka tulevat kokonaan vuokrakäyttöön.

Puolestaan toimitilojen rakentaminen on hieman vähentynyt.

Viime vuoden aikana Tampereen seudulle valmistui noin 25 000 neliötä uutta toimistotilaa. Myös liiketilarakentaminen on vähäistä. Uusia toimistoja rakennetaan lähinnä vain Kansi ja Areena -hankkeen yhteyteen, jonne on rakenteilla myös runsaasti asuntoja ja suuri hotelli.

Koronatilanne on muuttanut myös tilakysyntää toimistotilamarkkinoilla. Toimistoissa tyhjän tilan määrä kasvoi Tampereella vuoden 2020 aikana, mutta liiketiloissa käyttöasteet ovat yhä pysyneet melko korkeina.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.