1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Kyllikki Saaren surma ei koskaan selviä – poliisi yritti löytää dna:ta vielä 2015, mutta mystinen sukan riekale ei johtanut tekijän jäljille

Viimeinenkin oljenkorsi Kyllikki Saaren surman selvittämiseksi on mennyt. Vuonna 1953 Isojoella tapahtunut henkirikos on yksi Suomen kuuluisimpia. Poliisin viimeiset tekniset tutkimukset eivät johtaneet tulokseen.

Henkirikokset
Kyllikki Saaren tavaroita Rikosmuseossa.
Kyllikki Saaren kengästä löytynyttä puolikasta sukkaa säilytetään kahden lasilevyn välissä Keskusrikospoliisin rikosmuseossa. Vesa Marttinen / Yle

Kyllikki Saaren murha jää ikuisesti vaille ratkaisua.

68 vuotta vanhasta rikosmysteeristä ei ole enää poliisin mukaan tallessa sellaisia teknisiä todisteita, joilla ketään epäiltyä voisi yhdistää tekoon.

Isojokelainen 17-vuotias Kyllikki Saari katosi toukokuun myöhäisiltana vuonna 1953, kun hän oli pyöräilemässä kotiinsa hartaustilaisuudesta. Hänet löydettiin viiden kuukauden kuluttua surmattuna suohaudasta.

Keskusrikospoliisi (KRP) tutki tapausta nykyaikaisin menetelmin vielä viime vuosina. Se ei johtanut ratkaisuun.

Viimeinen tutkimus kohdistui rikospaikalta lokakuussa 1953 löydettyyn sukan puolikkaaseen. Se on ainoa tiedossa ja tutkittavissa oleva rikoksentekijältä jäänyt todistuskappale, josta on voitu yrittää etsiä dna-jälkiä.

Parsittu miesten sukan puolikas oli sullottu Kyllikki Saaren kengän sisään. Kenkä löytyi metsästä irrallaan ruumiin löytymistä edeltävänä päivänä. Sukan riekaleen merkitys on jäänyt tutkinnassa hämärän peittoon, mutta sen uskotaan kuuluvan tekijälle.

Samaan kenkään oli tungettu sukan lisäksi myös uhrin kaulahuivi.

Puolikasta sukkaa säilytetään nykyisin KRP:n rikosmuseossa Vantaalla. Rikosmuseon kokoelmiin kuuluu myös männynnäre, joka oli aseteltu Kyllikki Saaren suohaudan päälle.

Kyllikki Saaren katoaminen ja ruumiin löytyminen suohaudasta Isojoelta järkytti ihmisiä koko Suomessa. Poliisitutkimusten etenemistä seuratttiin tiiviisti tiedotusvälineissä. Tämä Yleisradion uutisfilmi esitetttiin 30.10.1953.

Dna:lla ei enää näyttöarvoa

Julkisuudessa on toisinaan pohdittu, voisiko sukasta olla vielä löydettävissä nykyisillä dna-menetelmillä todisteita tekijästä.

Viimeksi asian nosti esille Kyllikki Saaren tapauksesta kirjoittanut historioitsija Teemu Keskisarja.

Keskisarja kertoi Ylelle uskovansa, että muun muassa sukkaan kohdistettavat uudet tekniset tutkimukset voisivat laittaa ikimysteerille pisteen.

Yle kysyi KRP:lta Kyllikki Saaren murhan teknisistä tutkintamahdollisuuksista. Vastaus panee lopullisesti pisteen toiveille tapauksen ratkaisemisesta.

Rikoskomisario Jussi Luodon mukaan sukalle tehtiin vuonna 2015 rikosteknisessä laboratoriossa dna-tutkimuksia silloisin tutkimusmenetelmin. Luoto viittaa kirjallisessa vastauksessaan KRP:n rikosteknisen laboratorion lausuntoon.

– Ottaen huomioon näytteisiin tutkinnan alkuvaiheessa kohdistetut toimenpiteet ei tämänhetkisen arvion mukaan näytteistä ole saatavilla nykyaikaisin tutkimusmenetelmin sellaista tietoa, jolla voitaisiin saada tutkinnallista lisäarvoa tapauksen selvittämiseksi, rikostekninen laboratorio lausuu.

Todistuskappaleen käsittely vuonna 1953 on ollut tämän päivän näkökulmasta kovakouraista. Samalla mahdolliset dna-todisteet ovat joko hävinneet tai saastuneet.

Riekaleinen sukka on aikanaan pesty, jotta sen värit erottuisivat paremmin.

Myös kulunut aika ja todistuskappaleen vaiheet tutkimusten jälkeen ovat saattaneet vaikuttaa mahdollisten todisteiden tuhoutumiseen. Viime vuosina sukkaa on pidetty esillä rikosmuseon kokoelmissa kahden lasilevyn välissä.

Rikoslaboratorion lausunnossa todetaan, että vaikka sukasta saataisiin dna-tunnisteita, olisi niiden liittäminen itse rikostapaukseen puhtaasti spekulatiivista. Varsinaista näyttöarvoa dna:lla ei enää rikoslaboratorion arvion mukaan olisi.

Lausunto tarkoittaa käytännössä sitä, ettei Kyllikki Saaren surhaajaa saada selville enää edes dna:n avulla.

Toista puolikasta ei löydetty

Sukan ostajaa yritettiin Isojoella vuoden 1953 tutkimuksissa jäljittää paikallisten myymälöiden kautta tuloksetta. Lisäksi sukan parsintatyyliä analysoitiin, jotta epäiltyjen joukkoa voitiin rajata. Parsintatavan katsottiin viittaavaan mieheen.

Toista puolikasta riekaleelle ei löydetty, kuten ei myöskään sukan paria tai omistajaa.

– Näytteen käsittelystä ei ole olemassa aukotonta dokumentoitua historiaa, rikostekninen laboratorio lausuu.

Kyllikki Saaren henkirikoksen esitutkinta-aineisto on tätä nykyä lähes kokonaisuudessaan julkista. Epäiltyjä ja tunnustajia on ollut vuosikymmenten aikana lukuisia. Kenenkään kohdalla näyttö ei ole riittänyt syytteen nostamiseen.

Kuuluisalle dna-tutkijalle satelee tutkimuspyyntöjä

Liverpoolissa John Moores -yliopistossa molekyylibiologina työskentelevä Jari Louhelainen katsoo KRP:n lausunnon osoittavan lopullisesti, että Kyllikki Saaren tapausta ei voi enää selvittää teknisin menetelmin.

Vuosien takaisesta Viiltäjä-Jack-tutkimuksestaan tunnetuksi tullut dna-tutkija on ollut itsekin kiinnostunut Kyllikki Saaren tapauksen selvittämisestä.

Dna-tutkija Jari Louhelainen tarkastelee laboratorionäytettä.
Molekyylibiologi Jari Louhelaisen Bodom-tutkimuksista tehtiin dokumenttisarja Murhan dna.Hannu Kettunen/Yle

Yksityishenkilöiltä tulee hänelle toistuvasti kyselyitä tapauksen tutkimisesta.

– Tästä tapauksesta kysytään ainakin kerran kuukaudessa, Louhelainen sanoo.

Britanniassa asuva Louhelainen tutki hiljattain vuonna 1960 tapahtuneeseen Bodominjärven kolmoismurhaan mahdollisesti liittyviä todisteita. Tutkimuksia seurattiin Murhan dna -dokumenttisarjassa Ylellä.

Lue myös:

Teemu Keskisarja halusi selvittää, kuka murhasi Kyllikki Saaren, ja sanoo nyt tietävänsä asiasta enemmän kuin kukaan muu elossa oleva: "Arvoituksena se on yhtä iso kuin koko elämä"

“Tule ajoissa, ettei käy niin kuin Kyllikki Saarelle” – Tuore kirja avaa, miksi juuri tämä surmatyö jäi kaikkien suomalaisten mieleen

Tahra tyynyliinassa voisi jo paljastaa Bodominjärven murhaajan kasvot silmien ja hiusten väriä myöten – esteenä on Suomen laki