1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Riihimäki käy loppusuorakamppailuun uudesta erä- ja luontokulttuurimuseosta – kaupunki julkaisi museon havainnekuvat

Riihimäen tarjous erä- ja luontokulttuurimuseoksi perustuu Suomen Metsästysmuseon ja Suomen lasimuseon laajentumiseen museokeskukseksi. Kaupunki on sitoutunut hankkeeseen noin kymmenellä miljoonalla eurolla.

Uusi museorakennus yhdistäisi Suomen Metsästysmuseon ja Suomen lasimuseon. Kuva: aDT Arkkitehdit Davidsson Tarkela

Riihimäki käy loppusuorakamppailuun uudesta erä- ja luontokulttuurimuseosta. Kaupunki on julkaissut aamulla uuden museokeskuksen havainnekuvat (siirryt toiseen palveluun).

Kaupungin tarjous erä- ja luontokulttuurimuseoksi perustuu Suomen Metsästysmuseon ja Suomen lasimuseon laajentumiseen museokeskukseksi. Museokeskus syntyisi nykyiset rakennukset yhdistävän uuden laajennusosan avulla.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että se on sitoutunut osallistumaan museosäätiön perustamiseen sekä museohankkeen valmisteluun ja toteutukseen yhteensä noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Museon toteutuksesta vastaisi kaupungin elinkeinoyhtiö Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy.

Kilpailun loppusuoralla ovat Riihimäen lisäksi vielä Pyhtää ja Imatra. Päätös erä- ja luontokulttuurimuseon sijaintipaikasta pitäisi tulla ensi viikolla.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.