Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Myynti-ilmoitus julkaistiin Metsätilat.fi-sivustolla 4. helmikuuta: "Myydään runsaspuustoinen metsätila. Metsä lähes kokonaan uudistuskypsää männikköä puolukka- ja mustikkatyypin kangasmaalla. Erinomainen sijainti, matkaa Joensuuhun 18 km."

Heikki Hamunen tavasi ilmoitusta kotonaan Liperissä. Omakotitalon ikkunasta avautui näkymä talviseen mäntymetsään. Siihen, joka oli nyt netissä myynnissä.

Hän tiesi tarkkaan, mitä ilmoituksen "uudistuskypsä" tarkoitti. Se merkitsi, että keskimäärin 100-vuotias jylhä männikkö oli houkutteleva avohakkuualue.

Takapihalta avautuva metsä, joka oli sinetöinyt Hamusen perheen talokaupat vain vajaata vuotta aiemmin, oli nyt vasaran alla.

Voi ei. Juuri tämä metsä, meidän takapihalta, Hamunen ajatteli. Olisiko jotain tehtävissä?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ostotarjousten takaraja oli tiistaina 23. helmikuuta. Aikaa toimia olisi kaksi viikkoa ja viisi päivää.

Heikki Hamunen ei vielä arvannut, mitä lähiviikot toisivat tullessaan. Liperissä tapahtui nimittäin jotakin paljon suurempaa kuin pienen metsäpläntin kauppa. Puolivahingossa hän laittoi liikkeelle lumipallon, joka kasvaessaan kertoo, että suomalaisten suhde metsään on murroksessa. Puu on arvokasta. Muuallakin kuin sellukattilassa.

Käki kukkuu, mustikka kypsyy

Kun Hamusen perheen pihasta lähtee polkua pitkin metsään, avautuu silmien eteen kumpuileva harjumaasto. Alkukesästä ilta-aurinko kultaa mäntyjen kyljet ja johdattaa kulkijan alas rinnettä pienelle rämerantaiselle lammelle.

Käki kukkuu lähellä, mustikka on raakileella ja tikkapari on tehnyt pesäkolon haavan kylkeen.

Metsälämpäre ei ole kummoisen kokoinen, vain vajaat 12 hehtaaria. Ei tämä mikään kansallispuisto ole, mutta keskimääräistä komeampi kotimetsä aivan takuulla. Sen nimikin on sympaattinen: Kotisalo. Valtatien kohina kuuluu taustalla vain ruuhka-aikoina.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tehdään yksi asia heti selväksi. Heikki Hamunen ei halua kuulua kuumentuneen metsäkeskustelun kumpaankaan leiriin, ei "suojelijoihin" eikä "metsänhakkaajiin".

Tai oikeastaan Hamunen kuuluu molempiin.

Hän on metsänomistaja, joka saa perheelle lisätuloja metsäyhtymän tekemistä hakkuista. 2000-luvun alkupuolella hän työskenteli Metsäteollisuus ry:n viestintäpäällikkönä. Toisaalta Hamunen on luonnonystävä, joka viettää lähes kaiken vapaa-aikansa metsässä: retkeilee, hiihtää ja juoksee. Hän on kehittänyt työkseen luontomatkailua ja kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen polkujuoksukirjan.

– Metsä on minulle sekä että eikä joko tai. Kärjistynyt keskustelu surettaa.

Samaan aikaan, kun Hamunen päätti toimia pelastaakseen lähimetsänsä, hänen omistamassaan metsässä Ilomantsissa tehtiin harvennushakkuita.

Kallis hinta, vähän aikaa

Helmikuisena talvi-iltana Hamunen puolisoineen listasi vaihtoehdot: jos metsätilan haluaisi ostaa itse, pitäisi ruinata pankilta pelottavan iso laina. Tilan pyyntihinta oli korkea, 165 000 euroa. Metsäalaa tuntevana Hamunen ennusti, että tarjouskilpailussa hinta nousisi vielä korkeammaksi. Sijainti oli erinomainen ja maasto sellaista, että metsäkoneet pääsisivät paikalle vuodenajasta riippumatta.

Toinen vaihtoehto olisi koota porukka, joka ostaisi tilan kimpassa. Sekin vaatisi jokaiselta huomattavan rahasumman.

Hamunen halusi, että juuri tämä metsä säilyisi. Kyse ei ollut pelkästään hänen takapihastaan, vaan siitä, että metsälämpäre oli tärkeä virkistysalue monelle muullekin. Metsän läpi kulkee Liperin kunnan ylläpitämä Kinttupolut-ulkoilureitti, joka on esimerkiksi maastopyöräilijöiden suosiossa. Polveileva mäntykangas ja lampi olivat reitillä poikkeuksellisen kaunis kohta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hamunen tiesi myös, että tällaisia metsiä ei lähiseudulla juuri ole. Nuorta talousmetsää riittää, mutta yli 100-vuotiasta puustoa on Suomessa huomattavasti vähemmän. Hän päätti ottaa yhteyttä Luonnonperintösäätiöön.

Säätiö ostaa omistukseensa metsiä ja takaa niille pysyvän suojelun. Sen hankkimat alueet sijaitsevat pieninä saarekkeina eri puolilla Suomea. Luonnonperintösäätiön toiminta on radikaalin luonnonsuojelijan Pentti Linkolan peruja. Hän perusti säätiön 1990-luvun puolivälissä ja lahjoitti pesämunaksi 400 000 markkaa.

Kiinnostaisiko Kotisalo Luonnonperintösäätiötä? Aikaa ei ollut tuhlattavaksi. Tarjouskilpailu sulkeutuisi kahden viikon kuluttua.

Metsäkauppa kiihtyy, samoin luontomatkailu

Juuri nyt suomalaisilla on ennenkuulumaton metsännälkä. Usko metsäomaisuuteen on kova. Metsäkauppa käy niin kuumana, että palstoista varsinkin eteläisessä Suomessa maksetaan useita kymmeniä prosentteja yli pyyntihinnan. Talousmetsä hakataan entistä nuorempana, 60–80-vuotiaana.

Vanha, luonnon monimuotoisuuden kannalta elintärkeä, metsä hupenee. Se on juuri sitä yli 100-vuotiasta "oikeaa metsää", jota suomalaiset rynnivät sankoin joukoin aistimaan kansallispuistoihin.

Moni on löytänyt metsän ja luontoelämykset aivan uudella tavalla korona-aikana. Metsä menee ihon alle. Se rauhoittaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vanhat mäntymetsät ovat Suomen vastuulla

10. helmikuuta Liperissä oli napakka lähes 20 asteen pakkanen. Luonnonperintösäätiön arvioija hiihti metsäsuksilla edellä, Heikki Hamunen liukulumikengillä perässä. Pehmeä pakkaslumi upotti. Metsästä ei näkynyt muuta kuin talviset rungot, mutta kierroksen jälkeen arvio oli selvä: tällä metsällä on suojeluarvoa.

Luonnonperintösäätiön mukaan Kotisalon kaltaiset vanhat mäntymetsät ovat suomalaisia erikoisuuksia, joita ei juuri ole muualla maailmassa. Kohde oli monipuolinen: jylhää männikköä, metsälampi ja sen rannoilla rehevää lehtomaista metsää. Olisi sääli, jos tämä ympäristö häviäisi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Mutta Luonnonperintösäätiön mielestä hinta oli turhan kova. Säätiö oli valmis maksamaan metsästä puun arvon mukaan. Hamunen arvioi, että lopullinen kauppahinta nousisi ainakin 60 000 euroa korkeammaksi kuin Luonnonperintösäätiön maksukyky.

Hän ehdotti, että Kotisalon metsän naapurusto yrittäisi haalia kansalaiskeräyksellä kasaan puuttuvat rahat metsän pelastamiseksi. Tarjouskilpailun sulkeutumiseen oli 12 päivää aikaa.

Luonnonperintösäätiö seuraa tarkasti Suomessa käytävää metsäkauppaa. Säätiön edustajat bongaavat ilmoituksista mahdollisia kiinnostavia suojelukohteita. Nopeita päätöksiä tarvitaan usein, sillä myyntiaika on monesti vain pari viikkoa.

– Sen vuoksi täsmäkeräysten järjestäminen on yleensä mahdotonta, sanoo suojelujohtaja Anneli Jussila Luonnonperintösäätiöstä.

Säätiössä on pistetty merkille metsäkaupan kiihtyminen. Jussilan mukaan nyt metsiä havittelevat hakattavaksi entistä enemmän myös ylikansalliset rahastot.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kampanja pidettiin visusti poissa somesta

"Hamusen Heikki täällä terve. Soittelen kuule tällaisella vähän harvinaisemmalla metsäasialla…"

Liperiläisen keittiönpöydän ääressä käynnistyi armoton puhelu- ja sähköpostirumba. Heikki Hamunen alkoi käydä läpi laajaa verkostoaan: naapurit ja lähiseudun yrittäjät olivat itsestäänselviä kohteita. Samoin perinteiset luonnonsuojelijat: metsän ystävät ja luontokuvaajat. Entäpä metsäalan tutut tutkijat tai eräharrastajat? Ja suuri lähimetsässä liikkujien joukko. Maastopyöräilijäpiirit Hamunen tunsi entuudestaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Noin viikon aikana hän soitti runsaat 100 puhelua ja lähetti toisen mokoman sähköposteja. Tieto Kotisalon metsän kohtalosta kulki suusta suuhun, sillä Hamunen ei kaivannut asialle julkista some-kampanjaa.

– Siitä olisi saattanut tulla kärkevä vastakkainasettelu paha metsänomistaja vastaan suojelijat. Sitä en missään nimessä halunnut.

"Hyvä ajatus, mutta ei minulle henkilökohtaisesti niin tärkeä, että haluaisin laittaa siihen rahojani." Tämän vastauksen Hamunen kuuli monta kertaa. Melko pian alkoi kuitenkin hahmottua, että Kotisalon metsän ystäviä löytyi monesta suunnasta.

"Osallistu pyöräilymaastosi pelastamiseen hyvän maastopyörän hinnalla", kampanjoivat tutut maastopyöräilijät. Pikkurahalla metsää ei pelastettaisi. Lahjoituksissa lähdettiin liikkeelle 500 eurosta.

Hamunen jatkoi soittokierrostaan ja huomasi, että Kotisalon pelastamiseksi kasaantui porukka, jossa oli mukana paljon muitakin kuin perinteisiä luonnonsuojelijoita.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ostaisitko mökkirannan maiseman?

Maanantaina 22. helmikuuta tarjouskilpailun sulkeutumiseen oli aikaa vuorokausi. Heikki Hamunen sai pankiltaan lainalupauksen ja pohti vielä, pitäisikö metsätilasta tehdä myös oma ostotarjous.

Kansalaiskeräys menisi tiukalle, sillä moni harkitsi lopullista päätöstä loppumetreille.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Hamunen ja hänen puolisonsa pohtivat, mikä lopulta on kotimetsän arvo heille. Olisivatko he valmiita maksamaan pihalta avautuvasta maisemasta tai perheretkistä palokärjen koloille 5 000, 10 000 vai 20 000 euroa tai enemmän?

Hamunen laski, että esimerkiksi 20 000 euroa tarkoittaisi 20 vuoden ajalla 2,7 euroa vuorokautta kohden. Se ei tuntunut suurelta summalta maiseman ja metsän tuottamasta ilosta.

Kun suhde tärkeään lähimetsään oli pakko puristaa euroiksi, sen arvo kirkastui.

Oikeastaan Hamusen perheen pohdinnassa tiivistyy monta olennaista kysymystä metsien tulevaisuudesta. Mikä metsässä on arvokasta: puu, maisema vai elämys? Ja miten arvo muutetaan rahaksi niin, että kaikki osapuolet voisivat olla tyytyväisiä?

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tyypillinen tarina on, että metsänomistajan tekemät avohakkuut surettavat tai raivostuttavat muita metsän käyttäjiä: mökkiläisiä, naapureita, ulkoilijoita tai marjastajia. Mutta voisiko omistaja saada metsästään tuloa muillakin keinoilla? Entä jos mökkinaapurit olisivat valmiita maksamaan siitä, että vastarannalla näkyvä kaunis metsä jääkin pystyyn?

Metsä kuumentaa tunteita

Tätä niin sanottua maisemakauppaa on väläytelty suomalaisessa metsäkeskustelussa vuosien ajan. Käytännön kokeilut ovat kuitenkin jääneet pieniksi. Viime syksynä Kuusamossa pilotoitiin Luonnonvarakeskuksen, Suomen metsäkeskuksen ja Ruka-Kuusamon matkailuyhdistyksen yhteistyöllä vapaaehtoista maisemahyvitysmaksua.

Tavoitteena oli edistää erityisesti matkailulle tärkeiden kauniiden maisemien ja monimuotoisuuden säilymistä. Malli perustuu joukkorahoitukseen.

Mallissa metsänomistajalta "vuokrataan" maisema 10 vuoden määräajaksi. Kohteet valikoidaan luontoarvojen perusteella.

Maanomistaja saa korvauksen siitä, että matkailun kannalta tärkeät vanhat metsäkohteet säilyvät. Sopimuksessa määritellään, minkä verran metsänomistaja voi tehdä hakkuita alueella.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Luken tutkimuksissa merkittävä osa Kuusamossa matkailevista oli valmiita osallistumaan pienellä summalla luontoarvojen vaalimiseen. Myös Kuusamon metsänomistajista merkittävä osa oli kiinnostunut maisemakaupasta.

Valtaosa Suomen metsistä on yksityisomistuksessa.

– Suomalaisilla on selkeästi halua säilyttää metsiä ja arvokkaita maisemia. Meiltä puuttuu kuitenkin järjestelmät, joissa maisemien ja monimuotoisuuden kysyntä ja tarjonta kohtaisivat suojeluohjelmien ulkopuolella yksityismailla. Niiden avulla metsänomistaja saisi korvauksen, jos jättää vaikka osan metsästään hakkaamatta, sanoo tutkimusprofessori Liisa Tyrväinen Luonnonvarakeskuksesta.

Ei ole olemassa esimerkiksi portaalia, jossa maisemakauppaa voitaisiin käydä. Ei myöskään yleisiä standardeja hinnoitteluun. Sen vuoksi mökkiläinen, naapuri tai luontoyrittäjä ei voi muuta kuin kiroilla, kun motot jo ryskävät lähimetsässä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Metsäkeskustelusta tekee hankalan se, että metsä on yhtä aikaa yksityistä omaisuutta ja yhteistä tilaa. Metsänomistaja saa tehdä maillaan, mitä haluaa, mutta jokamiehenoikeus takaa kaikille muillekin mahdollisuuden käyttää metsää.

Hiilen lisäksi metsään sitoutuu valtava määrä tunnetta.

Liisa Tyrväisen mielestä maisemakauppa olisi yksi keino ratkoa metsänhakkuisiin liittyviä konflikteja.

Kesä tuli Kotisaloon

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tarjouskilpailu Kotisalon metsästä päättyi tiistaina 23. helmikuuta puolenyön aikaan. Iltapäivällä alkoi näyttää siltä, että Hamusen suuruudenhullu suunnitelma saattaisi toteutua.

Maanantain ja tiistain aikana Luonnonperintösäätiö sai 40 000 euron edestä ehdollisia lahjakirjoja. Jos Luonnonperintösäätiön ostotarjous Kotisalosta menisi läpi, raha vaihtaisi omistajaa. Viime metreillä esimerkiksi Suomen Luonnonsuojelun Säätiö päätti lahjoittaa 10 000 euroa Kotisalon pelastamiseksi.

Hamusen liikkeelle panema keräys oli tuottanut 11 päivässä 65 000 euroa ilman julkista mainostusta.

Kisa meni tiukoille. Luonnonperintösäätiö teki Kotisalosta ostotarjouksen, reilut 180 000 euroa, joka oli vain muutamia tuhansia euroja korkeampi kuin seuraava tarjous. Kauppahinta oli säätiön hankinnaksi epätavallisen korkea, mutta myös kansalaiskeräys sen tueksi oli poikkeuksellinen.

Hamusten jääkaapissa oli kuohuviinipullo valmiina kylmenemässä. Kaikessa hässäkässä sekin taisi jäädä juomatta. Mutta Kotisalon kohtalo oli selvä.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Metsässä on nyt kesä. Kinttupolkujen reittiverkosto on merkattu maastoon sinisillä laikuilla. Tässä kohdassa se kulkee jatkossakin satavuotiaassa harjuisessa mäntymetsässä ja laskeutuu siitä lammenrannan lepikkoon.

Heikki Hamunen tutkailee punertavaa kaarnaa puun kyljessä. Kevättalven tapahtumat varmistivat sen, että tyttäret Taimi ja Siiri kasvavat jatkossakin tämän metsän kyljessä.

Hamunen nojaa runkoon. Honka kohoaa kohti korkeuksia. Arvokasta puuta, rahaakin kalliimpaa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osallistu keskusteluun jutun aiheesta. Keskustelu on auki 21.6. klo 23:een asti.