1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ravitsemisliikkeet

Uudellamaalla ravintolat saavat olla illasta alkaen auki pidempään – alan etujärjestö: "Tuhansia kortistosta töihin"

Valtioneuvosto on vahvistanut, että Uudenmaan alueen koronatilanteen helpottumisen vuoksi myös ravintoloiden ja baarien koronarajoituksia kevennetään.

Ravitsemisliikkeet
Mies koira sylissä ravintolan terassilla Helsingissä.
Uudellamaalla ravintolat saavat olla tästä illasta alkaen auki pidempään.Juha Kivioja / Yle

Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Muutoksen suurin ero aikaisempiin rajoituksiin on, että Uudenmaan maakunta siirtyy kiihtymisvaiheen lievempiin rajoituksiin.

Uudenmaan ravintolarajoitukset tulevat voimaan illalla kello 18.

Muiden alueiden rajoitukset säilyvät ennallaan.

Uudenmaan maakunta siirtyy niin sanottuihin kiihtymisvaiheen rajoituksiin, mikä tarkoittaa sitä, että ravitsemusliikkeiden anniskelu on sallittu aamu 7:n ja ilta 22:n välillä. Liikkeet saavat olla auki aamu 5:stä iltaan kello 23.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimista, sisällä on käytössä puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka, samalla etäisyyksistä on huolehdittava. Terasseilla saa olla kaikki paikat käytössä.

Varsinais-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa on myös voimassa samat rajoitukset.

Seuraava lievennys on niin sanottu perustaso, jossa anniskelu on sallittu 01 yöllä ja ravitsemusliikkeet saavat olla auki 02:een. Pirkanmaan ja suurin osa maakunnissa ovat koronarajoitusten perustasolla.

Koronatilanteen parantumisen myötä esimerkiksi kokoontumisrajoituksia kevennetään.

Tanssikielto- ja karaokekielto hävisi

Päätöksellä kumottiin Uudenmaan ravintoloita koskenut tanssi- ja karaokekielto. Linjaus on tarkoittanut sitä, että ravintoliden velvollisuus on jos ei toisin, ohjata asiakkaat istumaan. Linjaus jatkuu edelleen Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa, missä ravintoloiden on myös lopetettava anniskelu iltakahdeksalta ja suljettava ovet tuntia myöhemmin.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRa vaatii tuoreeltaan anniskelua ja aukioloa koskevan sääntelyn purkamista myös Hämeen maakunnissa. Näiden rajoitusten purkamista Uudellamaalla MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi kutsui tuoreeltaan helpotukseksi.

– Se mahdollistaa tuhansien työntekijöiden kutsumisen työttömyyskortistosta töihin. Myös alamme oppilaitoksista juuri valmistuneiden työllisyys paranee merkittävästi, Lappi sanoi järjestön tiedotteessa.

Hän kuitenkin lisäsi, että yökerhoyritysten tilanne jatkuu yhä lohduttomana.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kertoi eilen torstaina, että koronaepidemia on siirtynyt kiihtymisvaiheeseen pääkaupunkiseudulla ja Keski-Uudellamaalla. Sen sijaan maakunnan itä- ja länsiosissa epidemia on palannut jo perustasolle asti.

Lue lisää:

Ravintoloille uusia lievennyksiä ja erilaisten yleisötapahtumien järjestäminen helpottuu – katso, mikä muuttuu ja missä

Uudenmaan koronaluokitus lieveni kiihtymisvaiheeseen, osa kunnista jo perustasolla – ravintolat saattavat olla auki kello 23 asti jo perjantaina