1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vankeinhoito

Uusi laki mahdollistaa väliaikaiset koronarajoitukset Kanta-Hämeen ja Uudenmaan vankiloissa: valvomattomat tapaamiset keskeytetään

Tämän viikon maanantaina tuli voimaan tilapäislaki, joka antaa Rikosseuraamuslaitokselle valtuudet päättää rajoituksista vankiloissa epidemian estämiseksi. Nyt tehty päätös on ensimmäinen uuden lain mukainen rajoittamispäätös.

Rajoitusten vuoksi esimerkiksi valvomattomat tapaamiset keskeytyvät kahdeksi viikoksi. Hämeenlinnan vankila otettiin käyttöön viime vuonna. Kuva: Yle/Jasmine Urwäder

Rikosseuraamuslaitos keskeyttää valvomattomat tapaamiset Uudenmaan sekä Kanta-Hämeen vankiloissa kahdeksi viikoksi koronariskin pienentämiseksi. Valvomattomia tapaamisia ovat esimerkiksi perhetapaamiset.

Myös poistumisluvat on laitettu jäihin. Keskeytykset ovat voimassa kaksi viikkoa juhannusviikon keskiviikkoon asti.

Tämän lisäksi valvottuja tapaamisia vankiloissa rajoitetaan. Myös vankien opiskelua ja työntekoa vankilan ulkopuolella rajoitetaan, jos niitä ei ole mahdollista tehdä ilman tartuntariskiä. Nämä rajoitukset ovat voimassa kuukauden ajan 7. heinäkuuta asti.

Uudet valtuudet ensimmäistä kertaa käytössä

Tämän viikon maanantaina tuli voimaan tilapäislaki, joka antaa Rikosseuraamuslaitokselle valtuudet päättää rajoituksista vankiloissa koronatilanteen vuoksi.

Nyt tehty päätös on ensimmäinen uuden lain mukainen rajoittamispäätös. Päätös koskee Helsingin ja Uudenmaan sekä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella olevia vankiloita.

Rikosseuraamuslaitoksen valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmen mielestä on erittäin hyvä, että koronaperusteisesta rajoittamisesta on säädetty laissa, koska rajoituksilla puututaan ihmisten perusoikeuksiin.

– Laki lähtee siitä, että kun rajoituksia asetetaan, niiden on oltava välttämättömiä. Ja rajoitukset ovat aina viimesijaisia keinoja.

Vuosalmi korostaa, että rajoitusten oikeasuhtaisuus ja välttämättömyys on tiukasti säänneltyä.

Tapaamisten keskeyttäminen kokonaan voi olla voimassa vain kaksi viikkoa kerrallaan. Osittainen rajoittaminen voi olla voimassa kuukauden kerrallaan. Rajoituksista on myös luovuttava heti, jos ne eivät enää ole välttämättömiä.

– Välttämättömyys voi poistua, jos ilmaantuvuusluku laskee nopeasti laissa asetettujen raja-arvojen alle sairaanhoitopiirissä, jossa vankila sijaitsee.

Koronatilanne vankiloissa yllätävän hyvä

Valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmen mukaan vankiloissa tilanne koronan suhteen on ollut poikkeuksellisen hyvä.

– Koko korona-aikana vankiloiden sisäisiä tartuntoja on ollut vain kahdeksan kappaletta. Laitosten toimintaa ja vankeja on pystytty suojaamaan erittäin hyvin.

Toisaalta suljettu laitos, vanhainkotien ja sairaaloiden tavoin, on aina tartuntojen torjumisen kannalta haastava. Vankiloissa on vielä muutamia erityispiirteitä.

Vuosalmi kertoo, että esimerkiksi iso osa vangeista on vielä rokottamatta. Toisin kuten terveydenhuollon tai vanhustenhoidon henkilöstöllä, vanginvartijoilla ei ole mitään prioriteettia rokotuksiin. Minkä vuoksi nuoremmat vartijat on joko kokonaan ilman rokotuksia tai he ovat saaneet vain yhden rokotuksen.

Vankien sairastavuus on lisäksi kantaväestöä yleisempää. Siksi riski vakavamuotoiselle koronavirustaudille on vankiloissa tavanomaista suurempi.

– Virus voisi levitessään aiheuttaa vakavan vaaran vankien hengelle ja terveydelle.