1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Anni Sinnemäki

Helsingin Vihreät antaa täyden tukensa Sinnemäelle – puoluesihteerin mukaan esitutkinnasta aiottiin kertoa sen valmistuttua

Sinnemäki kommentoi virkarikosepäilyä viime yönä Facebook-postauksessa. Hän kiisti syyllistyneensä rikokseen. Vihreiden puoluesihteeri kertoo kuulleensa Anni Sinnemäkeen liittyvistä rikosepäilyistä ennen kuin Helsingin Vihreät asetti tämän ehdokkaakseen.

Anni Sinnemäki on Helsingin vihreiden pormestariehdokas. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Outi Lindqvist antaa Anni Sinnemäelle täyden tukensa Helsingin pormestariksi. Lindqvist kertoi kannastaan Ylelle tekstiviestillä.

Lindqvist toteaa viestissään, että virkarikosepäily on poliisin tutkinnassa eikä hän voi asiaa enempää kommentoida. Hän ei myöskään halua arvioida, vaikuttaako rikosepäilyn julkitulo äänestäjien käyttäytymiseen sunnuntain vaaleissa.

Yle kertoi perjantaina, että poliisi epäilee vihreiden pormestariehdokasta Anni Sinnemäkeä virkarikoksesta. Tutkinta liittyy eripuraan Helsingin Meilahden huvila-alueen poikkeamisluvista. Osa alueen asukkaista epäili vuonna 2016 Sinnemäen käyttäneen poliittista valtaansa epäoikeudenmukaisesti.

Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen kertoo kuulleensa pormestariehdokas Anni Sinnemäkeen liittyvistä rikosepäilyistä ennen kuin Helsingin vihreät asetti tämän ehdokkaakseen.

Liikanen sanoo STT:lle, ettei hän tuolloin informoinut asiasta puheenjohtaja Maria Ohisaloa. Perusteena oli se, että kyse oli Helsingin Vihreiden asiasta. Liikanen kertoo, että tuolloin ei käyty laajempaa keskustelua siitä, pitäisikö rikosepäilystä kertoa julkisuuteen. Syynä oli Liikasen mukaan se, että kyse oli pidemmästä jatkumosta ja aihetta oli jo aiemmin käsitelty laajalti julkisuudessa.

Kiistojen taustalla Meilahden lisärakennusluvat

Kiista kulminoituu näyttelijä Pihla Viitalan ja tämän siskon paritaloon Meilahden huvila-alueella. Sinnemäki on Viitalan ja hänen vanhempiensa tuttava.

Tontilla sijaitsi rakennus, jossa oli selvästi vähemmän asuintilaa kuin uudisrakennuksessa. Vanha rakennus oli kookas, mutta se oli osittain ulkorakennus. Sen tilalle rakennettiin 200 neliön paritalo.

Osa alueen asukkaista kokee tilanteen epäreiluna, koska monille muille tonteille ei saatu lisärakennuslupaa edes pieneen saunaan. Kaupunki omistaa alueen tontit ja vuokraa niitä asukkaille, joten se päättää alueen asemakaavasta ja rakennusluvista.

Sinnemäki istui vuonna 2016 apulaiskaupunginjohtajan mandaatilla lautakunnassa, joka päätti Viitaloiden poikkeamislupahakemuksesta.

Sinnemäki kiistää vaikuttaneensa päätökseen millään tavoin. Sinnemäki korosti viime yönä Facebook-postauksessaan, että hän ei ole osallistunut alueen poikkeamispäätösten valmisteluun eivätkä ne ole poliittisessa käsittelyssä muuttuneet.

– En siis ole vaikuttanut asian lopputulokseen, Sinnemäki kirjoittaa.

Myös vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen muistuttaa, että Helsingin hallinto-oikeus on jo käsitellyt asiaa ja todennut, ettei Sinnemäki ollut esteellinen. Päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja samasta asiasta on myös tehty tutkintapyyntö, josta poliisi siis on aloittanut esitutkinnan.

Liikasen mukaan tuntui luontevalta, että esitutkinnasta olisi kerrottu sen valmistuttua. Hänen mukaansa tutkinnan oli odotettu valmistuvan nopeammin.

Konkaripoliitikko ihmettelee kohua

Vihreiden entinen kansanedustaja ja nykyinen Helsingin kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara pitää ilmeisenä, että asialla pyritään vaikuttamaan vaaleihin.

– Tuntuu aika yllättävältä, että asia joka on viisi vuotta vanha nousee kaksi päivää ennen vaaleja julkisuuteen.

Soininvaara pitää asiaa hankalana ennen kaikkea sen vuoksi, että alueen kaavoittaminen on ollut riitaisaa. Hän huomauttaa, että maan omistaa Helsingin kaupunki.

- Jos joku saa oikeuden rakentaa lisää, hän saa myös oikeuden maksaa lisää vuokraa.

Soininvaaran mukaan tasapuolisuutta ja alueen kulttuuriarvojen säilyttämistä on vaikea sovittaa yhteen, koska joillakin tonteilla on hyvä paikka talolle ja toisilla tonteilla ei.

Soininvaara on ehdokkaana vuoden 2021 kuntavaaleissa.

Juttua on täydennetty klo 14:00 puoluesihteeri Veli Liikasen ja vihreiden entisen kansanedustajan Osmo Soininvaaran kommenteilla.

Korjaus 13.6 2021 klo 12.05. Lause: 'Toisin kuin monet muut alueen asukkaat, Viitala perheineen sai poikkeusluvalla rakentaa tontille vanhan 26 neliön ulkorakennuksen tilalle uuden 200 neliön paritalon' muutettu muotoon : 'Tontilla sijaitsi rakennus, jossa oli selvästi vähemmän asuintilaa kuin uudisrakennuksessa. Vanha rakennus oli kookas, mutta se oli osittain ulkorakennus. Sen tilalle rakennettiin 200 neliön paritalo.'