1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Perussuomalaiset

Entiset kokoomuslaiset kahmivat ääniä perussuomalaisille Rovaniemellä – Björckbacka: "Me pannaan talousjohtaminen kuntoon tässä kaupungissa"

Perussuomalaisiin siirtyneet Sara Seppänen ja Matti Henttunen ovat puolueen ääniharavat Rovaniemellä.

Sara Seppänen ja Matti Henttunen iloitsevat vaalimenestyksestä. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Rovaniemellä perussuomalaiset ovat saamassa selvän voiton ja nousemassa SDP:n rinnalle, kun äänistä on laskettu 77,6 prosenttia. Vaalitulospalvelun mukaan Rovaniemellä äänet ovat jakautuneet siten, että keskusta on saanut tähän mennessä 25,8 prosenttia äänistä ja läpi on menossa 13 valtuutettua.

Toiseksi eniten ääniä on saanut kokoomus, jonka äänisaalis on 19,1 prosenttia ja läpi on menossa kymmenen valtuutettua. Kolmantena on SDP, jonka osuus äänistä on 18,1 prosenttia. Demarit ovat saamassa Rovaniemelle yhdeksän valtuutettu. Demareiden niskaan hengittävät perussuomalaiset, joiden kannatus on tällä hetkellä 17,8 prosenttia ja yhdeksän valtuutettua.

– Tämä vaikuttaa todella hyvältä ja meidän strategia lähti siitä, että me tuplaamme paikat edellisistä vaaleista. Näyttää siltä, että tuplaaminen on onnistunut ja mennyt vähän ylikin, iloitsee perussuomalaisten Rovaniemen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kalervo Björckbacka.

Björckbacka uskoo, että lopullisissa tuloksissa puolue saa vieläkin paremman tuloksen. Perussuomalaisten ääniharavaksi on noussut kokoomuksesta puolueeseen loikannut Sara Seppänen.

– Tämä tulos tuntuu todella hyvältä. On ollut aivan mahtavaa olla tässä joukkueessa tekemässä tätä tulosta, sanoo paikkansa varmistanut Sara Seppänen.

Perussuomalaisten riveissä on myös toinen kokoomuksesta siirtynyt ehdokas, joka on kahminut ääniä Rovaniemellä. Matti Henttunen on saamassa perussuomalaisten ryhmässä toiseksi eniten ääniä. Eli perussuomalaiset näyttävät selviytyvän voittajiksi kokoomuksen riidoista.

– Tehty työ tuo tulosta. Ihmiset ovat noteeranneet, mitä ollaan siellä tehty. Tästä on hyvä jatkaa, sanoo Matti Henttunen. Pitkäaikainen perussuomalaisten valtuutettu Kalervo Björckbacka tähyää jo tulevaisuuteen.

– Nyt me olemme Rovaniemen politiikassa vaa'ankieliasemassa ja me pannaan talousjohtaminen kuntoon tässä kaupungissa, täräyttää Björckbacka.

Lapin kuntavaalitulosta voit seurata täältä.