1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntavaalit

Vihreiden romahdus, pormestarineuvottelujen asetelmat, keskustan torjuntavoitto – tutkija summaa Turun ja maakunnan vaalituloksen

Kokoomus oli suurin puolue, perussuomalaiset vahvin nousija. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä nostaa esille kiinnostavimmat pointit kuntavaalien tuloksesta.

Johtaja Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksesta listasi kolme mielenkiintoista kohtaa vaalituloksesta. Kuva: Paula Collin / Yle

Kuntavaalien tulokset ovat selvillä. Voit katsoa oman kuntasi tulokset Ylen tulospalvelusta. (siirryt toiseen palveluun)

Johtaja Markku Jokisipilä Eduskuntatutkimuksen keskuksesta seurasi ääntenlaskentaa Yle Radio Suomen suorassa lähetyksessä ja nosti kiinnostavimmat kohdat Turun ja koko maakunnan vaalituloksesta.

1. Vihreiden romahdusmainen pudotus Turussa

Vihreät oli Turussa suurin häviäjä, sillä se menetti neljä paikkaa.

– Se yllätti, että vihreät menetti noin paljon paikkoja. Puolue on ollut Turussa perinteisesti vahva ja ehdokasasettelukin oli kovaa luokkaa, Jokisipilä pohtii.

2. Mielenkiintoiset lähtökohdat pormestarineuvotteluihin

Kokoomus oli suurin puolue, ja suurimman puolueen ehdokas käynnistää pormestarineuvottelut. Minna Arve sai kuitenkin henkilökohtaisia ääniä vain 1 511, kun SDP:n pormestariehdokas Aki Lindén oli kaupungin äänikuningas 4 374 äänellään.

– Lähtökohdat pormestarineuvotteluihin ovat mielenkiintoiset, Jokisipilä sanoo.

3. Keskustan torjuntavoitto

Keskusta menetti Turussa kannatustaan, mutta säilytti kolme paikkaa. Myös koko maan tasolla kannatus laski, mutta ei niin paljon kuin jossain vaiheessa povattiin.

– Kaikkein yllättävintä on, että keskusta on onnistunut ottamaan aika huomattavankin torjuntavoiton. Keskusta on onnistunut välttämään katastrofaalisen putoamisen ja säilyttänyt asemansa valtuustoissa.

Lue myös:

Kokoomus suurin puolue Turussa: Minna Arve lähtee pormestarineuvotteluihin – perussuomalaiset kovin nousija, vihreät menetti paikkoja