1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Espanja

Katalonia kuohuttaa jälleen – aikeet armahtaa separatistijohtajia saivat espanjalaisia kaduille vaatimaan hallituksen eroa

Katalonian itsenäistymispyrkimykset kuplivat jälleen Espanjan päivänpolitikassa. Madridissa järjestettiin sunnuntaina mielenosoitus Katalonian separatistijohtajien tuomioiden kumoamista vastaan.

Katalonia kuohuttaa jälleen
Katalonia kuohuttaa jälleen

Espanjassa pääministeri Pedro Sánchezin johtaman vasemmistolaisen vähemmistöhallituksen paineet ovat jälleen kasvamassa Katalonian vuoksi.

Madridissa vaadittiin hallituksen eroa mielenosoituksessa. Kadulle kokoontuneet madridilaiset vastustivat vuonna 2017 tuomittujen separatistijohtajien rangaistuksien osittaista tai täysimittaista kumoamista.

Espanjan hallitus on väläyttänyt tuomioiden kumoamista kansakunnan yhtenäisyyden lisäämiseksi.

Myös mielenosoituksen järjestänyt Union 78-kansalaisverkosto on ilmoittanut tavoittelevansa Espanjan yhtenäisyyttä, mutta siihen tulevaisuudenkuvaan ei katalaanijohtajien vapaus kuulu. Mielenosoitukseen osallistui myös oikeistopuolueiden edustajia.

Katalonian itsehallintoalue järjesti lokakuussa neljä vuotta sitten kansanäänestyksen ja julistautui itsenäiseksi. Maan perustuslakituomioistuin piti äänestystä laittomana.

Espanja ajautui vakavaan poliittiseen kriisiin ja yhdeksän kahdestatoista itsenäistymishankkeen johtajasta tuomittiin vankeuteen. Myös satoja virkamiehiä sai vankeustuomioita.

Armahduksia kesän aikana?

El Mundo-sanomalehden taannoisessa mielipidetiedustelussa 60 prosenttia espanjalaisista vastustaa tuomioiden mitätöimisiä ja 29,5 prosenttia kannattaa niitä. Myös pääministerin sosialistipuolueen jäsenistä osa vastustaa mitätöimistä tilanteen poliittisen riskialttiuden vuoksi.

Kataloniassa mitätöintiä kannattaa mielipidetiedustelujen mukaan noin 60–70 prosenttia alueen asukkaista.

Osa itsenäisyysliikkeen johtajista, muun muassa Katalonian entinen aluepresidentti Carles Puigdemont on paennut Espanjasta.

Tarkennettu tekstiä klo 13.07 Kyse on tuomioiden täydellisestä osittaisesta kumoamisesta, ei koko teon anteeksiantamisesta eli armahtamisesta.

Lue myös:

Madridilaiset äänestävät tänään koronarajoitusten linjasta kiristyneissä tunnelmissa – aluevaalit ovat samalla myös kannatusmittaus Espanjan hallitukselle