1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kaupungit
Mielipide
kaupungit

Reetta Rädyn kolumni: Kaikilla meillä on valtava piha – mutta kuka siellä määrää?

Koronavuotena meidät komennettiin kotiin, mutta nyt elämä on siirtymässä ulos. Suomessa on opittu juhlimaan, jumppaamaan ja juomaan ulkosalla. Samalla paljastuu, kenen säännöillä elämä toimii, kirjoittaa Räty.

Tänä keväänä kaupungit ovat näyttäneet siltä, että elämä tosiaan on juhla. Puistoissa on järjestetty vauvasuihkuja, viisikymppisiä, ristiäisiä, tyhy-päiviä, lastenjuhlia, valmistujaisia tai juhlittu ihan vaan sitä, että Mika Salmisen voi tulkita sanoneen että on ok poistua kotoa.

Tihkusadepäiväksi sattuneiden synttäreiden suojaksi viritettiin pressu. Kylmällä säällä käsiä lämmiteltiin puistoon rahdatun grillin lämmössä. Vanhempien rouvien tapaamispaikaksi oli sovittu kadunkulmassa oleva sähkökaappi. Sen päälle aseteltiin lasit ja pullo.

Ensimmäisenä koronakeväänä meidät komennettiin koteihin. Toisena osataan jo paremmin: elämä on siirretty ulos ja olemme huomanneet, että ihan kaikilla on piha.

Julkinen tila on kaikkien yhteistä, ja siksi kuka tahansa voi järjestää puistossa mitä vain. Ylioppilasjuhlia pidettiin "tässä meidän etupihalla", eli Kaivopuistossa. (siirryt toiseen palveluun)Teknoklubin voi nykyään löytää metsästä tai saaresta (siirryt toiseen palveluun). Itse istun viikonloppuiltaisin Hakaniemessä Siltasaaren laiturilla. Tänä keväänä laiturille on kannettu pöytiä, tuoleja, kolmen ruokalajin illallisia pöytäliinoineen ja kynttilöineen. Arkisin laiturilla etäkokoustetaan napit korvissa.

Kaupunki on hyvässä käytössä, kun se toimii pihana niillekin, joilla ei ole mökkiä tai puutarhaa.

Lokkeja hätistellään, koiriin tutustutaan.

Kaupunki on hyvässä käytössä, kun se toimii pihana niillekin, joilla ei ole mökkiä tai puutarhaa.

Julkisissa tiloissa todellisuudet törmäävät, vaikka kaupunki muuten eriytyy. Baareissa oluen hinta määrittelee, keitä naapuripöydässä istuu. Puistoissa shampanjaa ja Pirkka-olutta juodaan rinnan. Äänimaailmatkin sekoittuvat suloisesti: nurmikolla makoilevan seurueen kajareista soi Ukrainan euroviisukappale ja piknik-vilteille perustetussa kiekkokatsomossa messuaa Antero Mertaranta.

Monta olohuonetta vierekkäin, kaikki yhteisomistuksessa.

Yhteisissä tiloissakin on hierarkioita ja vallankäyttöä. Ulkona pidettäviä kuoroharjoituksia kuunnellaan liikuttuneina, sirkustreenejä pysähdytään kuvaamaan. On vain hauskaa, kun Ruttopuistossa yksi keittelee lounasta trangialla ja toinen meditoi.

Mutta kun yläkouluikäinen tyttäreni saapuu kotiin, hän luettelee, mistä paikoista heidät on tällä kertaa häädetty skeittaamasta. Paikka on väärä, kolina on kauheaa, häipykää täältä.

Skeittauksen ääni tuntuu ärsyttävän suht universaalisti myös ihmisiä, jotka asuvat katutöiden ja autokaistojen keskellä.

Kun kaikki ovat ulkona, näkee aika nopeasti, kenen säännöillä julkisessa tilassa ollaan ja millaista käytöstä tai ääntä yhteisessä tilassa suvaitaan.

Tutkija Mia Jaatsi on viettänyt korona-aikaa Turun Varissuolla ja Helsingin Kontulassa. Oikeus lähiötilaan -tutkimushankkeessa työskentelevää Jaatsia kiinnostaa erityisesti sellaisten ihmisten kokemus, joita ei yleensä kuulla, kun puhutaan julkisesta kaupunkitilasta.

Kun kirjastot, baarit ja päihde- ja mielenterveysongelmaisille tarkoitetut paikat ovat olleet kiinni, monella ei ole ollut juuri muuta vaihtoehtoja kuin olla ulkona. Kauppojen auloista ja Helsingin rautatieasemaltakin poistettiin penki (siirryt toiseen palveluun)t, ettei siellä istuttaisi. Näin ei tietenkään poisteta sitä ongelmaa, ettei kaikilla ole paikkaa, missä istahtaa.

Kantakapakka on monen olohuone ja sosiaalinen yhteisö.

Kantakapakka on monen olohuone ja sosiaalinen yhteisö, ”perheen jatke”, sanoo tutkija. Baarien sulkeminen lisäsi julkista juomista, ja yksinäisyyttä. Voi hyvin kysyä, suhtaudutaanko kaikkien julkijuomiseen samalla tavalla, ja kuka määrittelee, milloin on kyse häiriöstä, milloin juhlinnasta.

Jaatsin ala on ihmismaantiede. Hän on seurannut lähiöiden paikallisia verkostoja, joissa esimerkiksi järjestöt, viranomaiset ja ostarin muut toimijat ratkovat yhdessä julkisten tilojen turvallisuuteen ja käyttöön liittyviä asioita. Pandemiakesä numero kaksi onkin hyvä aika miettiä yhteistä kaupunkia ja sitä, kuka siellä päättää.

Vartija- ja poliisikontrollilla ei välttämättä ratkaista ongelmia, korkeintaan siirretään niitä, tutkija sanoo. Hän muistuttaa, että julkinen tila kuuluu kaikille, ja sen käyttö vaatii joustavuutta, kompromisseja ja kykyä asettua toisen asemaan. Jaatsi on hengannut muun muassa Varissuon Metsä-Pubissa. Se on Turun kaupungin ylläpitämä paikka, johon jokainen tuo juomansa itse. Alueella liikkuu tuttu poliisi, jonka kanssa asioita ei ratkota voimalla tai rangaistuksilla, vaan keskustelemalla.

Kaupunkitilan turvallisuus liittyy paljon muuhunkin kuin viruksiin. Julkisessa tilassa jokaisella pitäisi olla oikeus olla rauhassa oma itsensä. ”Jos pystytään luomaan tiloja, jossa ihminen kokee ihmisarvoa ja tuntee tulevansa hyväksytyksi, luodaan parempi ja sosiaalisesti kestävämpi kaupunki”, Jaatsi sanoo. Hän ajattelee, että julkisessa tilassa tiivistyvät yhteiskunnan arvot.

Suomessa lähtökohdat ovat hyvät: rannoille ja puistoihin pääsevät kaikki, ympäri vuorokauden. Koronaterassit ovat kivoja, mutta tarvitaan myös tiloja, joissa istuminen ei maksa 13 euroa per aperol.

Reetta Räty

Kirjoittaja on journalistiikan työelämäprofessori, jonka mielestä on kotoisaa, kun kadulla mölistään öisin.

Kolumnista voi keskustella 17.6. klo 23:00 asti.