1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. äänestysaktiivisuus

Vaalien siirtyminen, pandemia, laiskuus ja välinpitämättömyys – siinä syitä, miksi kainuulaiset arvelevat äänestysaktiivisuuden jääneen heikoksi

Äänestysaktiivisuus laski Kainuussa kuntavaaleissa. Äänestysprosentti oli 48,6, kun vuoden 2017 kuntavaaleissa se oli 52. Kysyimme kainuulaisilta, miksi äänestysaktiivisuus jäi jälleen niin alhaiseksi.

Kajaanin äänestysprosentti oli yksi kuntavaalien alimpia
Kajaanin äänestysprosentti oli yksi kuntavaalien alimpia

Kajaanilaiset äänestivät kuntavaaleissa jälleen maan laiskimmin. Äänestysaktiivisuus jäi 46,5 prosenttiin, kun koko maan äänestysprosentti on 55,1.

Äänestysaktiivisuus jatkoi laskuaan myös koko Kainuussa. Äänestysprosentti oli nyt 48,6, kun vuoden 2017 kuntavaaleissa se oli 52.

Syitä heikkoon äänestysaktiivisuuteen on vaikea arvioida, mutta taustalla voi olla esimerkiksi vaalien siirtäminen ja koronapandemia, arvioivat kajaanilainen Noora Rajahonka ja ristijärveläinen Eija Mikkonen.

– Vastausta siihen, miten ihmiset saataisiin aktivoitua äänestämään, ei mahda löytyä mistään. Ehkä se yleisen kiinnostuksen luominen kunnallisiin asioihin varmaan olisi joku taikajuttu siihen, miten ihmiset kiinnostuisivat oman pitäjän asioista, Mikkonen toteaa.

Kajaanilainen Marja-Leena Lievo puolestaan epäilee, että äänestyksen väliin jättäneet ovat yhtä laiskoja kuin hänkin.

– En viitsinyt lähteä. Minulla oli jo ehdokas, ja hän pääsi läpi, joten se ei haitannut, vaikka yksi ääni jäi häneltä pois.

Kuhmolainen Mikko Heikura näkee, että äänestämässä käyvät ne, joita asia kiinnostaa. Kajaanilainen Asko Kemppaisen mielestä kyse on välinpitämättömyydestä.

– Ne, jotka eivät halua äänestää, ovat tyytyväisiä kunnan päättäjiin, Kemppainen naurahtaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.