1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. onnettomuudet

30 vuoden rankka odotus päättyi – seitsemän traagisesti kuollutta nuorta saivat lopulta herkän muistohetken

Koskaan aikaisemmin eivät Taipalsaarella menehtyneet varusmiehet olleet saaneet muistohetkeä onnettomuuspaikalla. He kuolivat, kun 13 tonnia painanut miehistönkuljetuspanssarivaunu upposi Saimaan syvyyksiin 30 vuotta sitten.

Seppeleenlasku Taipalsaaren uhrien muistoksi
Seppeleenlasku Taipalsaaren uhrien muistoksi

Ranta on edelleen suunnattoman kaunis. Missään ei näy merkkejä siitä, millainen murhenäytelmä täällä 30 vuotta sitten koettiin.

Oli perjantai-ilta 14.6.1991, kun kuusi Puolustusvoimien BTR-60 miehistönkuljetuspanssarivaunua lähti ylittämään 4,5 kilometrin mittaista vesimatkaa Taipalsaaren ampuma-alueen rannasta Saimaan yli Kyläniemeen.

Kun matkaa oli taitettu 2,5 kilometriä, vaunuista ensimmäinen upposi salamannopeasti ja vei mennessään seitsemän nuorta varusmiestä. He jäivät vaunuun loukkuun ja hukkuivat.

Onnettomuudesta pelastuivat toiset seitsemän miestä, jotka olivat olleet onnettomuusvaunun kannella.

Petri Tiainen pelastui panssarivaunuonnettomuudesta kuin ihmeen kaupalla. Hän kertoo seikkaperäisesti, miten onnettomuuspäivä eteni. Petri Kivimäki haastattelee.

Oli sattunut onnettomuus, jonka ei pitänyt olla mahdollinen. Suuri suru, hätä ja myötätunto valtasivat koko Suomen tuona kauniina kesäiltana.

Menehtyneet seitsemän nuorta miestä olivat Kouvolassa sijaitsevan Karjalan prikaatin varusmiehiä.

Lue selvitys onnettomuuden syistä sekä pelastuneiden kokemukset tästä Ylen laajasta artikkelista: 7 nuoren elämä päättyi, kun panssarivaunu upposi järveen – pelastuneiden painajainen on kestänyt 30 vuotta

Eilen maanantaina onnettomuudesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Karjalan prikaatissa, Vekaranjärvellä järjestettiin ensin aamulla kaikille yhteinen muistotilaisuus, minkä jälkeen kasarmien seinällä oleville onnettomuuden muistolaatoille laskettiin seitsemän ruusua.

Vekaranjärvellä 3. panssarijääkärikomppanian muistolaatalle laskettiin maanantaina ruusu menehtyneen varusmiehen muistoksi. Muut menehtyneet palvelivat 2. panssarijääkärikomppaniassa, jonka muistolaatalle laskettiin 6 ruusua. Kuva: Puolustusvoimat

Mutta piti kulua 30 vuotta, ennen kuin oli aika ensimmäisen kerran palata onnettomuuspaikalle kunnioittamaan uhrien muistoa.

Taipalsaaren ampuma-alueen rannassa, aallonmurtajan vieressä odottaa Puolustusvoimien vene, jonne kapuaa kuusi hiljaista ihmistä. Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, everstiluutnantti Petri Olli kantaa seppelettä.

Hänen vierelleen saapuu Kouvolan seurakunnan kirkkoherra Keijo Gärdström. Hänen raskas tehtävä oli 30 vuotta sitten viedä suruviestejä menehtyneiden omaisille.

Kyydissä on myös kaksi henkilöä, jotka 30 vuotta sitten joutuivat seuraamaan onnettomuutta hyvin läheltä.

Kotkalainen Mikko Wiiala on yksi niistä seitsemästä miehestä, jotka olivat panssarivaunun päällä ja pelastui. Hannu Huhta-aho puolestaan oli onnettomuusvaunun takana kolmantena tulleen vaunun johtaja.

Muistotilaisuuteen osallistuneet lähtivät onnettomuuspaikalle, jonne lähtörannasta on matkaa noin 2,4 kilometriä. Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Vene pysähtyy. On aika ottaa lakki päästä.

Tammelan seurakunnan kirkkoherra, Panssariprikaatin sotilaspappinakin toiminut Juha Koivulahti pitää muistohartauden, joka vie onnettomuushetkeen.

– Meidän on edelleen vaikea ymmärtää, miksi näiden nuorten miesten elämän piti päättyä tällä tavoin ja näin varhain. Suru ja kaipaus koskettavat varmasti vielä kipeästikin heidän omaisiaan.

Koivulahti muistaa myös niitä, jotka olivat onnettomuudessa läsnä ja joita se kosketti.

– Onnettomuus aiheutti vuosia kestänyttä ahdistusta, elämän perusturvallisuuden järkkymistä, painajaisia tai syyllisyyttäkin.

Onnettomuus tapahtui Taipalsaarella, noin 40 kilometriä Lappeenrannasta pohjoiseen. Kuva: Copyright Puolustusvoimat 2013, lupanro 75/2013.

Karjalan Prikaatin apulaiskomentaja everstiluutnantti Petri Olli lukee valkoisin kukin koristeltuun havuseppeleeseen kiinnitetyt nauhan tekstin.

– Taipalsaaren uhrien muistoa kunnioittaen – Karjalan prikaati

Olli laskee seppeleen rauhallisesti veteen. Isä meidän -rukouksen ja Suvivirren jälkeen muistotilaisuus päättyy ja seurue palaa takaisin lähtörantaan.

Muistotilaisuus on päättynyt. Osallistujat palasivat huojentunein mielin takaisin rantaan. Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Rankat 30 vuotta

Onnettomuudesta pelastunut Mikko Wiiala osoittaa sormellaan tiettyä kohtaa hiekkarannasta. Hän näyttää, mistä BTR-60-panssarivaunu kohtalokkaalle matkalleen lähti. Silloin 30 vuotta sitten oli perjantai-ilta. Kello oli 19.45.

Alun perin se vaunu, jossa jääkäri Wiiala matkusti, oli ollut jonon viimeinen vaunu. Heitä oli siinä 9 miestä.

Kuitenkin hetkeä ennen lähtöä yksi panssarivaunu rikkoutui. Wiialan vaunuun tuli viisi miestä lisää, joten heitä oli siinä nyt yhteensä 14.

Vaunu siirtyi jonon ensimmäiseksi, niin sanotuksi komentovaunuksi. Kaikkiaan kuusi panssarivaunua ajoi veteen ja alkoivat pitkässä jonossa taittaa matkaa.

Perässä tulevista vaunuista joissakin oli kiinnitetty huomiota, että ensimmäinen vaunu ui ehkä normaalia syvemmällä. Onnettomuusvaunun päällä mikään ei kuitenkaan viitannut siihen, että kohta jotain tapahtuisi.

– Oli samanlainen keli kuin nyt. Peilityyni Saimaa, juhannus tuloillaan ja kohta päästään lomille. Silloin oli hyvä fiilis, muistelee alkumatkaa Mikko Wiiala.

Onnettomuusvaunu lähti kohtalokkaalle matkalleen samasta kohdasta, jossa onnettomuudesta pelastunut Mikko Wiiala nyt seisoo. Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Onnettomuus tapahtui, kun matkaa oli takana 2,4 kilometriä. Aikaa oli kulunut 20 minuuttia.

Vesi syöksyi vaunun yläosassa olevista tuuletusluukuista sisään, ja vaunu katosi Saimaan syvyyksiin noin viidessä sekunnissa.

Onnettomuudesta selvinneet ovat kertoneet, että tuntui, kuin tuoli olisi vetäisty alta. Samaa sanoo Mikko Wiiala.

– Esimies huusi, että pelastautukaa. Ei siinä ehtinyt muuta tehdä. Jäin sitten kellumaan, kertaa Wiiala.

Osa kannella olleista joutui uppoavan panssarivaunun pyörteisiin ja taistelivat hengestään. Lopulta kaikki kannella olleet 7 miestä olivat pinnalla.

Nopeasti he joutuivat toteamaan, että vaunussa sisällä olleille kävi huonosti.

– Heti tuli tunne, että olisi pakko päästä tekemään asialle jotain. Saimaa oli tosi kylmää, ja alkoi kangistua. Varmasti oli shokki jo päällä. Oli pakko keskittyä vain itsensä pelastamiseen.

Kukaan pelastuneista ei olisi voinut tehdä mitään menehtyneiden hyväksi. 13 tonnia painanut panssarivaunu oli jo 32 metrin syvyydessä ylösalaisin. Se paikallistettiin videokameroin vasta yli 6 tuntia onnettomuuden jälkeen.

– Rankat 30 vuotta. Ainahan se tasaisin väliajoin palaa muistoihin. Varsinkin muistopäivänä menehtyneitä aseveljiä muistellen.

Onnettomuusvaunu hinattiin lähtörannalle tutkintaa varten. Kuva: Panssarimuseo, Parola

Onnettomuudesta pelastuneet eivät ole puhuneet onnettomuudesta juuri kenellekään. Samaa sanoo myös Mikko Wiiala.

– Kyllä se niin on minullakin. Aika vähiin on jäänyt, kertoo Mikko Wiiala.

Nyt Mikko Wiiala tuli onnettomuuspaikalle ensimmäistä kertaa 30 vuoteen. Muistotilaisuus Saimaalla jää lämpimänä mieleen.

– Oli erittäin kaunis tilaisuus. Jokainen vuorollaan lausui rukouksia, laulettiin virsiä ja laskettiin seppel uppoamispaikalle.

Onnettomuudesta pelastunut Mikko Wiiala palasi onnettomuuspaikalle kunnioittamaan menehtyneiden varusmiesystäviensä muistoa. Petri Kivimäki haastattelee.

Taipalsaari antoi sysäyksen kriisityölle

Kun nykyisin tapahtuu onnettomuus, kootaan nopeasti kriisiryhmä, jossa onnettomuuden kokeneet tai siinä lähellä olleet pääsevät purkamaan tuntojaan. Toisin oli 30 vuotta sitten.

Taipalsaaren onnettomuudesta selvinneet ovat kertoneet, että he eivät itse onnettomuuden jälkeen saaneet mitään kriisiapua. Kriisiavun puutteesta he eivät myöskään syytä ketään, koska 1990-luvun alussa kriisiapua ei juurikaan tarjottu eikä järjestetty.

Eräs pelastunut varusmies kertoo, että silloin oltiin vielä nuoria ja koettiin ja että kyllä tästä selvitään.

Onnettomuustutkintakeskus antoi loppuraportissaan moitteita henkisen hyvinvoinnin jälkihoidolle. Se katsoi, että psykiatrinen ja sosiaalinen valmius erilaisten onnettomuuksien uhrien hoitamiseen ei ole riittävä.

Kirkkoherra Juha Koivulehto oli itsekin varusmiespalveluksessa samaan aikaan, kun onnettomuus Taipalsaarella sattui. Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Tammelan seurakunnan kirkkoherra Juha Koivulehto on tutkinut sitä, miten kriisityön tuli osaksi sotilaspappien tehtävänkuvaa 1990-luvulla. Hän on perehtynyt muun muassa Taipalsaaren onnettomuuden jälkihoitoon.

– Kriisituki oli täällä aivan lapsenkengissä. Sitä ei Taipalsaaren onnettomuudessa ollut, kun ei sitä ollut koko suomalaisessa yhteiskunnassa, kertoo Koivulehto.

Taipalsaaren onnettomuus tuli kaikille niin yllätyksenä, että henkinen hyvinvointi saapui vain harvojen mieleen. Tuolloin keskityttiin uhrien ja onnettomuusvaunun etsimiseen sekä onnettomuuden syyn pohdintaan. Itse ampumaleirikin hoksattiin keskeyttää vasta kaksi päivää onnettomuuden jälkeen.

– Taipalsaaren onnettomuuden jälkeen suomalaiseen yhteiskuntaan tuli jälkipuinnin ja jälkihoidon malli. Vuonna 1997 Puolustusvoimat määräsi, että jokaiseen joukko-osastoon tulee perustaa kriisitukiryhmä, kertoo Juha Koivulehto.

Menehtyneiden varusmiesten muisto ei unohdu. Kuva: Puolustusvoimat