1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Muovituotteiden valmistus

Legendaariset pulkat tehdään jatkossa Heinolassa: Wiitta Oy osti Orthexin lumileluliiketoiminnan

Orthex luopuu lumilelujen valmistuksesta tehdäkseen tilaa muille tuotteilleen.

Ensi talvena mäenlaskija voi saada alleen Heinolassa valmistetun pulkan. Jaarlin päiväkodin lapsia pulkkamäessä Hämeenlinnan Aulangolla. Kuvituskuva. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Heinolalainen Wiitta on ostanut Orthexin lumileluliiketoiminnan. Heinolalainen perheomisteinen yritys alkaa valmistaa pulkkia, liukureita ja lumilapioita jo ensi talven sesonkia varten.

Kauppa ei sisällä tavaramerkkejä. Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta.

Orthex pitää positiivisena sitä, että tuotanto jatkuu Suomessa.

– Olemme erittäin iloisia siitä, että olemme löytäneet lumilelutuotteillemme erinomaisen valmistajan, jonka avulla suomalaiset saavat edelleenkin mahdollisuuden nauttia kotimaassa valmistetuista laadukkaista pulkista ja lumilapioista talvisin, kertoo Orthex Oyj:n toimitusjohtaja Alexander Rosenlew tiedotteessa.

Orthexin lumileluja on valmistettu Lohjalla. Kuva: YLE/Sofia Söderlund

Orthex aikoo jatkossa keskittyä strategisesti tärkeimpiin tuotekategorioihin ja markkina-alueisiin, ja luopuu siksi paikallisesta lumilelujen valmistuksesta tehdäkseen tilaa kasvulle.

Lumilelujen osuus Orthex Oyj:n Koti ja Piha -tuoteryhmän myynnistä on vähäinen.

Mikä on pulkan nimi jatkossa?

Wiitta Oy:lle tilaisuus merkitsee mahdollisuutta kasvuun.

– Tämä on meille iso juttu, ja tämän avulla pystymme tasapainottamaan sesonkeja. Wiitta Oy:n toimitusjohtaja Wille Viittanen iloitsee.

Viittasen mukaan uusi aluevaltaus lisää muutamia työpaikkoja yrityksessä.

Muotit tuotteisiin saadaan Orthexilta, joten tuttujen pulkkien ja lapioiden muotoilu pysyy samana. Nimi sen sijaan joudutaan vaihtamaan.

– Meillä on ajatuksena että yleisö saa tehdä nimiehdotuksia ja niistä sitten valitaan parhaat, kuittaa Viittanen.