1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. IKEA

Ruotsalainen huonekalujätti käytti satoja tuhansia euroja työntekijöidensä vakoiluun Ranskassa – yli kymmenen ihmistä sai tuomion vakoilusta, yhtiö tuomittiin miljoonan euron sakkoihin

Oikeus antoi tiistaina tuomionsa tapauksessa, jossa ruotsalaisen huonekaluyhtiön ranskalainen tytäryhtiö syyllistyi räikeisiin tietosuojarikkomuksiin. Yhtiö jopa palkkasi yksityisetsiviä selvittämään tietoja työntekijöistään.

Yhteensä noin 400 ihmistä joutui Ranskan Ikean vakoilun kohteeksi. Kaikkiaan Ranskassa toimiva Ikea työllistää 10 000 ihmistä eri puolilla maata. Kuva: Loic Venance / AFP

Ranskassa tuomioistuin on antanut tiistaina tuomionsa erikoisessa jutussa.

Oikeus on tuominnut Ikean ranskalaisen tytäryhtiön miljoonan euron korvauksiin Ranskassa työntekijöiden ja työnhakijoiden järjestelmällisestä vakoilusta vuosina 2009–2012.

Lisäksi oikeus tuomitsi Ikean tytäryhtiön entisen pääjohtajan Jean-Louis Baillotillen kahden vuoden ehdolliseen vankeustuomioon ja määräsi hänet maksamaan 50 000 euron sakon.

Oikeudessa Baillot kiisti syyllisyytensä henkilötietojen käyttämisestä vilpillisiin tarkoituksiin.

Syyttäjät vaativat alun perin Ikean Ranskan yhtiölle kahden miljoonan euron sakkoa ja Balliotille kolmen vuoden vankeusrangaistusta.

Satoja ihmisiä vakoiltiin

Oikeuden mukaan Ranskan Ikea rakensi järjestelmän, jossa se pystyi yksityisetsivien ja poliisin avulla urkkimaan tietoja työntekijöistä ja työnhakijoista.

Yhteensä noin 400 ihmistä joutui vuosin 2009–2012 vakoilun kohteeksi. Yhtiö selvitti salaa esimerkiksi työntekijöiden henkilökohtaista taloudellista tilannetta ja työhakijoiden poliittisia näkemyksiä.

Vaikka oikeudessa käsiteltiin vakoilua vuosilta 2009–2012, syyttäjien mukaan järjestelmä ihmisten yksityistietojen selvittämiseksi rakennettiin jo 2000-luvun alussa.

Pääjohtajan lisäksi epäiltynä oli yhtiön entinen riskienhallintajohtaja Jean-Francois Paris. Pääjohtaja Bailotten mukaan hän lähetti toistuvasti luetteloita "testattavien" henkilöiden nimistä yksityiselle turvallisuusyritykselle.

AFP: n näkemien oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Paris hankki turvallisuuteen erikoistuneelta Eipace-yritykseltä toistuvasti palveluita. Yhteensä vakoiluun käytettiin jopa 600 000 euroa vuodessa.

Tiistaina oikeus tuomitsi Parisin 10 000 euron sakkoihin ja 18 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Ikea myös aiemmin vakoiluskandaalin keskiössä

Ranskan tapauksessa oikeus käsitteli yhteensä 15 ihmisen vakoiluepäilyt. Pääjohtajan lisäksi henkilötietojen huolimattomaan käsittelyyn syyllistyivät useat Ikean myymäläpäälliköt, henkilöstöhallinnon työntekijät, yksityisetsivä ja poliiseja.

Lisäksi turvallisuusyhtiön Eipacen johtajaa Jean-Pierre Fouresia epäillään laittomasta vakoilusta. Syyttäjä vaatii Fouresille vuoden vankeusrangaistusta.

Ranskan Ikea pyysi oikeudenkäynnin jälkeen anteeksi vakoilua ja kommentoi ranskalaisen tuomioistuimen päätöstä toteamalla, että yhtiö suhtautuu erittäin vakavasti työntekijöidensä ja asiakkaiden tietosuojaan.

Vuonna 2012 Ikeaa syytettiin myös asiakkaiden tietojen väärinkäytöstä. Tuolloin se irtisanoi useita johtajia ja muutti sisäisiä toimintakäytäntöjä.

Ammattiliiton mukaan Ikean ranskalainen tytäryhtiö maksoi päästäkseen käsiksi poliisin tietokantaan ja tietoihin erityisesti ammattiliittojen aktivisteista ja asiakkaista, jotka kiistelivät Ikean kanssa.