1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Hovioikeus kovensi henkirikoksesta tuomitun miehen vankeusrangaistusta – murhasta määrätään elinkautinen

Itä-Suomen hovioikeus on tänään koventanut 1990-luvulla syntyneen miehen tuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi Varkaudessa viime vuonna tehdystä henkirikoksesta. Mies itse on kuvaillut tekoa intohimorikokseksi.

Itä-Suomen hovioikeus kovensi henkirikokseen syyllistynene miehen tuomiota. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Itä-Suomen hovioikeus on tänään koventanut 1990-luvulla syntyneen miehen henkirikostuomion elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Kyseessä on Varkaudessa viime vuoden heinäkuussa tehty henkirikos.

Hovioikeudessa käsiteltiin sitä, täyttääkö miehen menettely surman, tapon vai murhan tunnusmerkistön. Hovioikeuden mukaan tuomittu murhasi parikymppisen miehen.

Aiemmin mies oli tuomittu Pohjois-Savon käräjäoikeudessa muun muassa taposta 11 vuoden vankeuteen.

Hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että mies on tehnyt tapon myös vakaasti harkiten ja näin ollen syyllistynyt murhaan.

Tuomittu on myöntänyt syyllistyneensä surmaan tai tappoon, mutta kiistänyt murhan. Hän kuvaili tekoa intohimorikokseksi. Hän oli saanut tietää, että uhri oli hänen avopuolisonsa luona.

Hovioikeus katsoi, että mies kohdisti tekonsa tekohetkellä puolustuskyvyttömään uhriin, minkä jälkeen hän suhtautui välinpitämättömästi uhrin auttamiseen. Niinpä hovioikeus katsoo toisin kuin käräjäoikeus, että mies on tehnyt tapon myös vakaasti harkiten.

Hovioikeuden mukaan teko on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ja näin ollen mies syyllistyi tapon sijasta murhaan.

Hovioikeuden tuomioon voi hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta vain, mikäli korkein oikeus antaa valitusluvan.

Lue myös:

Poliisi tutkii murhaa Varkaudessa – mies soitti tekonsa jälkeen hätäkeskukseen ja jäi portaille odottamaan poliiseja