1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. helle

Loppuviikolle jopa +30 asteen helteitä – viikonloppuna rintamavyöhyke jakaa Suomen kahtia

Rintamavyöhyke iskee kiilan keskelle Suomea, mikä tietää enimmillään parinkymmenen asteen lämpötilaeroja pohjoisen ja etelän välille. Vyöhyke tuo mukanaan myös ukkosia, jotka voivat olla rajuja.

Hietaniemen uimarannalla Helsingissä otettiin aurinkoa jo helatorstaina. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Isoon osaan maata on odotettavissa kuumia kesähelteitä loppuviikolle. Sen sijaan aivan pohjoisimmassa Suomessa lämpötilat jäävät selvästi alle 20 plusasteen.

Ylen meteorologi Marjo Hoikkanen ennustaa, että jo huomenna torstaina etelässä hätyytellään hellerajaa. Viikonlopuksi sääkartoilta löytyy kolmosella alkavia lämpölukemia.

– Perjantaina hellettä on laajalti maan etelä- ja keskiosissa. Kolmekymppiä rikkoutuu viimeistään lauantaina, Hoikkanen sanoo.

Ilmatieteen laitos on antanut hellevaroituksia (siirryt toiseen palveluun) useille alueille perjantaista alkaen.

Viikonlopun sääkartat hehkuvat punaisina varsinkin eteläisessä Suomessa. Kuva: Yle

Myös lauantaina ja sunnuntaina lämpöä on monin paikoin kolmisenkymmentä astetta, mutta lounaasta kohti koillista kulkeva rintamavyöhyke jakaa Suomen kahtia: etelässä on hellettä, pohjoisessa viileää.

– Lämpötilaero etelän ja pohjoisen välillä voi olla jopa 20 astetta, arvioi Hoikkanen.

Hoikkasen mukaan rintamavyöhykkeeseen saattaa liittyä rajuja ukkosia. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.