1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Sosterissa todettu kaksi ulkomailta peräisin olevaa koronavirustartuntaa

Kumpikaan tiistaina todetuista tartunnoista ei johta jatkotoimenpiteisiin. Sosteri kehottaa ihmisiä hankkimaan koronarokotteen, jotta alueella päästään palamaan normaaliin mahdollisimman pian.

Sosterilta muistutetaan, että rokotteiden ottaminen estää koronaviruksen leviämisen alueella. Kuvituskuva. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Sosterissa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa, joiden lähde on ulkomailla.

Tartunnoista toinen on jatkotartunta viime viikolla todettuun ulkomailta peräisin olevaan tartuntaan. Tartunnan saanut henkilö oli valmiiksi karanteenissa. Toinen tartunnoista on todettu Suomeen saapuneella ulkomaalaisella henkilöllä.

Kumpikaan tartunta ei aiheuta jatkotoimia alueella.

Sosterilta muistutetaan edelleen rokotteen ottamisen tärkeydestä. Vaikka tartunnat tulevat ulkomailta, niiden leviäminen alueella saadaan estettyä kattavalla rokotesuojalla.