1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hirvieläimet

Kaksi kaupunkiin eksynyttä hirveä ei totellut poliiseja, jotka yrittivät hätistää ne metsään Kotkassa – molemmat lopetettiin

Kaksi nuorta hirveä seikkaili Kotkan Hovinsaarella niin, että raideliikenne häiriintyi. Tunnin hätyyttelyn tuloksena vauhkoontuneet hirvet päätettiin lopettaa.

Janette Sivén kuvasi hirven Kotkan Hovinsaarella keskiviikkona. Kuva: Janette Sivén

Hovinsaarelle Kotkaan oli eksynyt kaksi nuorta hirveä puolen päivän aikaan tänään. Hirvistä jaettiin kuvia muun muassa Facebookin Puskaradio Kotka -ryhmässä. Yksi kuvan jakaneista oli kotkalainen Janette Sivén, joka kohtasi hirvet lapsensa kanssa matkalla kauppaan.

– Sanoin lapselle, että mennään tuohon tien toiselle puolelle, kun siinä paistaa aurinko kivemmin. No ei menty. Viestiä kirjoittaessani ääreisnäkökentässä näkyi jotain outoa, ja kun nostin pääni, niin kymmenen metrin päässä tien toisella puolella oli hirvenmokoma! Ja pian näin toisenkin, Sivén kertoo.

Komisario Ilari Saarikivi Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että asiasta tuli hälytys kello 11.24 Hovinsaaren Runeberginkadulle. Hirvet liikkuivat Saarikiven mukaan Hyväntuulentien ja Runeberginkadun välillä niin, että tilanne häiritsi myös raideliikennettä.

Saarikiven mukaan hirvet olivat poliisin paikalle tullessa hätääntyneitä. Poliisi yritti hätyytellä noin tunnin verran hirviä pois kaupunkialueelta, mutta yrityksen epäonnistuessa hirvet oli pakko lopettaa.

Villieläinhavaintojen aika

Kotkassa on liikkunut hirviä keskustassa ja sen tuntumassa aiemminkin. Esimerkiksi vuosi sitten Kotkan keskustassa liikkuneet hirvivasat liikkuivat jopa kerrostalon pihapiirissä Kotkansaarella.

Riistapäällikkö Henri Mutanen Riistakeskuksen Kaakkois-Suomen osastolta kertoi Ylelle vuosi sitten, että kevät ja alkukesä on tavallista aikaa villieläinhavainnoille.

– Hirvieläimissä emät vieroittavat edellisvuotisia vasoja. Nuoret yksilöt harhailevat etsien uusia elinpiirejä ja samalla voivat kulkeutua ihmisasutustenkin lähettyville, Mutanen kertoi.

Hirvet voivat etsiä asutuksen läheltä myös ravintoa, jolloin eläin voi kulkeutua syvemmälle asutuksen piiriin.

– Myös muuttoliike voi olla yksi syy. Hirvet liikkuvat vuodenajasta riippuen eri alueille sinne, missä on ravintoa. Jos asutusalueita on muuttoreittien varrella, saattavat ne kulkeutua sinne.

Lue lisää: Seppo Rintelän unelma toteutui, kun hän kohtasi karhun silmästä silmään: "Se ei tiennyt, minne menisi"