Mitä Postissa tapahtuu? Postilaiset kertovat, miltä myrskyn keskellä tuntuu, mutta myös tervetulleesta käänteestä: inhimillisyys on palaamassa

Postin työntekijöitä on marssitettu kahden paperitehtaan verran ulos yhtiöstä. Nimenmuutokset, hullut reitit ja hiljaisen tiedon katoaminen rassaavat ammattiylpeitä postilaisia, joilla olisi myös ratkaisuja työpaikkansa ongelmiin.

Halu palvella asiakkaita. Siinä on syy miksi Jarmo Pakkanen on postinjakaja. Sellainen oli myös hänen ystävänsä Riitta Sievilä, josta pari vuotta sitten tuli pääkaupunkiseudun postinjakajien pääluottamusmies. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Postilaiset ovat perinteisesti tehneet työtään sinnikkäästi ja huolella. Viime aikoina itsekunnioitus on ollut koetuksella. Enää ei itse pysty vaikuttamaan siihen, että työ tulisi tehtyä kunnolla.

Kysyimme kymmeniltä postilaisilta, mitä heille kuuluu. Moni ei halunnut tai uskaltanut antaa haastattelua. Lopulta eri puolilta maata löytyi luottamusmiehiä ja pitkän linjan postilaisia, jotka halusivat puhua.

Kohtasimme myös niitä uudempia postilaisia, joita on koko ajan enemmän. Tälle joukolle yhteistä ovat lyhyet työsuhteet ja nuori ikä.

Heistä kokemuksiaan kertoivat ne, joiden työpaikka Posti ei enää ole. Osa ei halunnut esiintyä koko nimellään, sen pelossa että vastauksista voisi olla vahinkoa heidän Postissa työskenteleville kavereilleen. Yksi halusi olla kokonaan anonyymi, sillä pelkää oman työpaikkansa puolesta.

Haastatteluista hahmottui tarina, jonka jyrkimmät käänteet ajoittuvat tälle vuosituhannelle ja koskettavat postilaisia kaikkialla Suomessa. Kokemuksiin voivat samaistua myös muut työelämässä olevat.

Postiasemanhoitaja Kaarin-Anna Guttorm lajittelemassa postia Lapin Nuvvuksen postiasemalla vuonna 1979. Kuvaaja Jaakko Savolainen. Kuva: Postimuseo

Jyrki Sutinen syntyi vuonna 1966 postikonttoriin. Sellaisia oli Suomessa joka puolella, myös pienessä Saari-Kämän kylässä Rovaniemen ja Ranuan puolivälissä.

Postikonttori oli huone Sutisen perheen punamullalla maalatussa kotitalossa. Ihmiset kerääntyivät sinne myös naapurikylistä. Samalla hoidettiin pankkiasiat, vaihdettiin kuulumisia ja kuultiin uutiset. Veikkauskin onnistui.

Asiakkaiden seassa pyörivät konttoristina toimineen äidin kahdeksan lasta. Sutisen ensimmäinen muisto liittyy tuoksuun. Se on painomustetta. Katraan pahnanpohjimmainen oli keksinyt oivan piilopaikan yhdessä tyhjistä postisäkeistä, joita oli konttorin takahuoneen kaapissa. Tuoksu oli pinttynyt ruskean säkin seinämiin.

Isompana Sutinen sai alkaa tuuraamaan äitiä. Hän sijaisti myös naapurikylien postivirkailijoita ja lopulta postista tuli Sutisen päätoiminen työ. Vakituisluonteisesti hän on työskennellyt Postilla vuodesta 1990, aluksi määräaikaisilla ja lopulta, vuodesta 1999, vakituisella sopimuksella.

– Silloin henkilöstöä vielä arvostettiin, mutta se on hiipunut aikalailla, Sutinen miettii.

Hän on ehtinyt työskennellä monissa eri tehtävissä: konttorinhoitajana, autonkuljettajana, postinlajittelijana, jakelussa, ryhmävastaavana ja pääluottamusmiehenä. Vaikka palkka tulee edelleen Postilta, ovat sekä työnantaja että työ muuttuneet 30 vuoden aikana valtavasti.

Postista on tullut osakeyhtiö. Postilaiset eivät ole enää valtion virkamiehiä.

– Ensimmäiset vuosikymmenet sitä tuli töihin aina hymyillen. Viime vuosina on ollut toisin.

Rovaniemellä työskentelevä Jyrki Sutinen on ehtinyt ajaa myös Suomen pisintä postinjakelureittiä, joka ulottuu Muoniosta Kilpisjärvelle. 400 kilometrin aikana joenvarret muuttuvat puuttomaksi tunturimaisemaksi. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Vuoden 2000 jälkeen Postista on vähennetty työntekijöitä kahden paperitehtaan verran, yhteensä 11 410 ihmistä. Vuokratyövoiman käyttö on kasvanut vuosi vuodelta.

Matti Torvinen tietää, millaista on olla vuokratyöläinen. Hän työskenteli Postissa 2015–2017 vuokratyöfirma Transvalin kautta.

Aluksi hän työskenteli Vantaan logistiikkakeskuksessa, jonka läpi kulkee valtaosa kotimaan paketeista. Valtavaan 40 000 neliömetrin kokoiseen keskukseen olisi mahtunut aika monta Saari-Kämän postikonttoria.

Lapin Nuvvuksen postiasema vuonna 1982. Tuolloin Suomessa oli vielä lähes 4000 Postin toimipaikkaa. Kuva: Postimuseo

Pakettilajittelussa työntekijöitä oli myös kahdesta muusta vuokratyöfirmasta, SOLista ja Sublogista. Torvisen laskujen mukaan vuokratyöläisiä oli päivittäin 40–50 ja reservissä ainakin saman verran lisää.

Työhön kuului painavien, yli 30-kiloisten, pakettien käsittely. Se oli fyysisesti erittäin raskasta.

– Jos jokin vika tulee kroppaan, siihen ei pysty. Paketit ulkoistettiin kokonaan vuokratyöntekijöille, joista pääsee myös helpommin eroon,Torvinen arvioi.

Juuri ennen kuin Torvinen aloitti postityöt, pakettilajittelupuolella oli ollut ulosmarsseja. Postilaisten suhtautuminen vuokratyöläisiin oli kyräilevää.

– Se oli mielestäni ihan ymmärrettävää, koska heillä oli ollut niin kovaa: työtaisteluita ja ulosmarsseja. Kun paikalle marssitetaan useampi kymmenen vuokratyöläistä, antaa se työnantajalta ikävän signaalin työntekijöille, Torvinen miettii.

Kyräily meni kuitenkin ajan myötä ohi. Vaikka töitä tehtiin eri työnantajille – erilaisin ehdoin ja palkoin – työpaikka ja työ olivat kuitenkin samat. Yhteistä keskusteltavaa löytyi paljon.

– Postilla oli nimenomaan työntekijöiden keskuudessa hyvä henki. He olivat perillä yhtiössä tapahtuvista muutoksista ja niistä puhuttiin. Toin keskusteluun kokemuksiani vuokratyöntekijän arjesta.

Tällä hetkellä vuokratyöntekijöitä työskentelee Postissa paljon – paikoin heitä on kolmannes työvoimasta, joskus jopa enemmän.

Torvisen aikaan erot vakituisten ja vuokratyöntekijöiden välillä näkyivät päivittäin. Postilaiset lähtivät esimerkiksi joka päivä niin kutsutun käsienpesuajan ansiosta neljä minuuttia aikaisemmin linjastolta. Vuokratyöläiset jäivät töihin.

– Se oli poskettoman älytöntä ja turhauttavaa. Tehtiin samaa työtä eri palkoilla. Paikalliset käytännöt eivät koskeneet meitä.

Vuokratyöläisten työvuorot perustuivat tekstiviestidiileihin. Aamuisin tai keskellä päivää tuli viestejä, joissa kysyttiin, ottaako aamun työvuoron vastaan. Kymmenen ensimmäistä sai vuoron.

– Kun työntekijällä saattaa olla lapsia ja perhe elätettävänä, ja sitten työtä saa satunnaisesti tekstiviestien perusteella, se tuntui pahalta.

Vantaan pakettipuolelta Torvinen siirtyi lopulta Helsingin Ilmalaan kirjelajitteluun. Toisin kuin useimmat vuokratyöläiset, Torvinen oli Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n jäsen. Hän koki, että ilman liiton tukea hän oli yksin ja turvattomassa asemassa.

Verkkokaupan suosio näkyy Postin pakettiautomaattien lisääntymisenä eri puolilla maata. Kuva: Eleni Paspatis / Yle

Vuokratyöntekijöiden työt saattoivat loppua ilman varoitusta.

– Kesken päivän saatettiin sanoa, että lähde menemään, eikä ole takaisin tulemista. Ainakin sovittu vuoro olisi pitänyt saada tehdä loppuun.

Torvinen kertoo, että hänenkin aikanaan Ilmalassa oli tällainen tapaus. Lähiesimiehen sijainen keräsi nimilistan henkilöistä, joiden ei katsonut tekevän töitä asiallisesti. Ylemmälle esimiehelle hän ilmoitti, että näillä henkilöillä ei ole enää tulemista töihin. Lähiesimies yritti töihin palattuaan perua tapahtuneen, sillä tunsi vuokratyöläiset ja heidän toimintatapansa, mutta asia oli jo viety ylemmälle tasolle, eikä päätöstä voitu enää pyörtää.

– Posti on hierarkkinen organisaatio. Ylhäältä alas annettiin päätökset ja määräykset. Ei siinä kuunneltu työntekijän kokemuksia töiden järjestämisestä.

Torvinen oli aktiivisesti yhteydessä liittoon, mutta ainakaan hänen aikanaan asioihin ei tullut muutosta. Vuokratyösuhteen hän päätti aloitettuaan opinnot.

Koneellistumisella on ollut valtava vaikutus Postissa. Helsingin ydinkeskustassa postia jakava Jarmo Pakkanen on saanut kokea, miten työkavereita katoaa sen takia kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti.

Pakkanen on toiminut 31 vuoden ajan postinjakajana monissa eri toimipaikoissa. Lajittelun koneellistuessa työn fyysinen osuus on jatkuvasti kasvanut. Valtaosa työstä on nykyisin raskasta ulkotyötä, missä tahansa säässä. Mutta se ei ole pahinta.

Kevättalvella myös Pakkasen työpaikan Helsingin Arkadiankatu 28:n postinkäsittely siirrettiin kokonaan pois postikeskukseen.

Samalla katosi yhteisöllisyys. Aiemmin Pakkanen oli 8-tuntisesta työpäivästä 3–4 tuntia konttorilla, jossa lajiteltiin posti, pidettiin yhteisiä taukoja ja keskusteltiin asioista.

Nyt posti tulee valmiina; erilaisina koneella ja manuaalisesti käsiteltyinä nippuina.

– Työpaikalla vain käväistään ennen kuin lähdetään tekemään reittiä. Suhteet muihin työntekijöihin ohenevat ja haurastuvat, Pakkanen harmittelee.

Postin uuden jaon takia katoaa myös paljon hiljaista tietoa, sillä koneet eivät tunnista kokemusten avulla tullutta inhimillistä tietoa.

Aikaisemmin jakaja pystyi harkitsemaan itse, mitkä paketit ottaa mukaansa jaettavaksi. Kun tiesi, että oven takana asuu aina kotona oleva iäkäs ja huonosti liikkuva ihminen, saattoi jakaja ottaa mukaansa kirjeen, joka ei mahdu postiluukusta. Nyt tämänkaltainen palvelu jää pois.

– Tällainen harmittaa, kun työhön on tullut nimenomaan palvelemaan ihmisiä.

Asiakastyytyväisyyden lisäksi huononee työtyytyväisyys, kun työntekijä ei voi itse vaikuttaa työhönsä.

Pakkanen ymmärtää, että päätökset on tehty kustannussyistä paineiden keskellä.

– Kuitenkin mietin, että onko lajittelun ja jakamisen näin voimakas erottaminen toisistaan ainoa tapa organisoida työ? Kun siihen väistämättä tulee näitä oheisvahinkoja.

Jarmo Pakkanen on jakanut postia Helsingin ydinkeskustassa yli 30 vuotta. Nykyisin juttutuokiot työkavereiden kanssa jäävät vähäisiksi, sillä yhä suurempi osa päivästä on yksinäistä ulkotyötä. Säässä kuin säässä. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Jäähyväiskahvien juomisesta on tullut ikävän tuttua Postissa. Kun Riitta Sievilä aloitti työuransa vuonna 2002 postinjakajana Espoossa, Postiin haettiin vielä uusia työntekijöitä. Vuosituhannen edetessä suunta kääntyi.

Vuonna 2000 Postissa työskenteli 15 580 postinjakajaa ja -lajittelijaa, jotka olivat työsuhteessa. Viime vuonna heitä oli enää 6 800. Samaan aikaan vuokratyövoiman osuus on kasvanut kymmeneen prosenttiin. Yt-neuvottelut Postin jakelupuolella ole loppuneet vieläkään.

Sieviläkään ei katso hyvällä lajittelun koneellistumista. Hänen mukaansa juuri se on syynä siihen, että kirjeitä lipsahtelee vääriin paikkoihin.

– Vanhaan hyvään aikaan tuttu postinjakaja tunsi joka talosta eronneet, karanneet ja kuolleet.

Riitta Sievilä aloitti Postissa jakelupuolella vuonna 2002. Sievilän mukaan moni kirje menee nykyisin hukkaan sen takia, ettei Postin uudistuksissa ole annettu arvoa työntekijöiden hiljaiselle tiedolle, jota koneet eivät tunnista. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Nykytilanne tuo myös toisenlaisen ongelman.

– Nyt hirveästi tietoa kuten ovien ovikoodeja ja avaimia leviää vaihtuvan työntekijäjoukon kautta. Postinsaajan näkökulmasta se on jopa vaarallista.

Posti. Itella. Posti. Postilaisille viime vuosikymmenet ovat olleet yhtä suurta muutosta. Osakeyhtiöittämisen, koneellistumisen, tappiollisten kauppojen, jatkuvien uudistusten ja yt-neuvotteluiden päälle tuli vuonna 2015 koko postilain uudistaminen. Toiminta vapautettiin kilpailulle.

Entisen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin läpiviemä postilakiuudistus aiheuttaa edelleen vahvaa turhautumista kaikkialla maassa.

– Bernerin perkeleen lakiuudistus pilasi homman lopullisesti. Kilpailu vapautui liikaa ja tuli sitä kermankuorintaa, manailee Jyrki Sutinen Lapista.

Sutisen mainitsema kermankuorinta tarkoittaa, että Postia lukuunottamatta muut alalla toimivat yritykset saavat valita mitä jakavat ja milloin. Valituksi tulevat ne kannattavimmat reitit, kun Posti hoitaa syrjäseudut.

Lakiuudistuksen ansiosta postia jakaa nyt Postin lisäksi 16 muuta yhtiötä. Ihmisten on lopulta mahdotonta tietää, milloin kotiin tulleen postin on toimittanut Posti Group Oyj ja milloin jokin muu alan yrityksistä.

Alun perin vaatimuksena oli, että Posti olisi antanut myös osoite- ja reittitiedot kilpailijoille. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Postilla on yleispalveluvelvoite, mikä on Sutisen mukaan hyvä asia ja tärkeä säilyttää. Mutta sen rinnalla Postin tulisi hänen mielestään voida kilpailla muista jakelutuotteista yhtä vapaasti kuin muut.

– Ei kilpailussa sinänsä ole mitään vikaa, kunhan ehdot olisivat samat. Odottaisin, että postilakia korjattaisiin kuten taksilakiakin, pohti Sutinen.

Postin työntekijöiden määrä on vähentynyt tällä vuosituhannella lähes 12 000 henkilöllä. Jyrki Sutisen mukaan Lapissa on korona-aikana vältytty irtisanomisilta, mutta enempään ei henkilöstö voi enää venyä. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Pääkaupunkiseudulla työskentelevät postinjakaja Jarmo Pakkanen ja pari vuotta sitten pääkaupunkiseudun jakajien pääluottamusmieheksi valittu Riitta Sievilä ovat samaa mieltä Lapin-kollegansa kanssa.

Pakkasen mukaan laissa on selkeä ideologinen linjaus.

– Olin aika raivoissani tästä Bernerin ja Sipilän linjasta. He saivat aikaan hyvin markkinaliberaalin lain. Nythän surullisen kuuluisassa taksilaissa näkee, mihin markkinoiden vapaa avaaminen on johtanut, Pakkanen sanoo.

Sievilän mielestä kilpailun avaaminen oli suorastaan järjetöntä.

– 20 vuotta on hoettu, että postimäärä vähenee ja loppuu. Miksi pitää useamman yrityksen autoilla peräkanaa olla jakamassa sitä postia? Kyllähän ilmastokysymyksetkin pitäisi ottaa nykyään vakavasti.

Aleksi Anderssonin isovanhemmat olivat ylpeitä lapsenlapsestaan, kun tämä aloitti vuonna 2001 työt postilla.

– Postilla oli vakaa, hyvä maine. Työpaikallani oli suuri merkitys sekä minulle että isovanhemmilleni.

Aluksi Andersson työskenteli pakettipuolella. Raskaasta työstä alkoi tulla vuosien myötä fyysisiä vaivoja, ja pidemmän sairasloman jälkeen Andersson alkoi hakeutua edunvalvontatehtäviin. Nyt hän on Vantaan Logistiikkakeskuksen ja Ulkomaan tuotannon pääluottamusmies.

Anderssonin työpaikalla Vantaan logistiikkakeskuksella käy vilske, sillä koronan myötä verkkokauppa on noussut ennätyslukemiin. Postin strategiassa paketit ovat yhtiön ydintoimintaa nyt ja tulevaisuudessa.

Siitä huolimatta epävarmuus on läsnä pakettipuolellakin. Työntekijöitä pelottaa runsas vuokratyövoiman käyttö.

Aleksi Andersson työskentelee Vantaan logistiikkakeskuksessa. Sisälle ei korona-aikana pääse kuvaamaan. Anderssonia huolettaa alati lisääntyvä vuokratyövoiman ja alihankkijoiden käyttö. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

– Työn loppumisen sijaan huolettaa, että korvataanko Postin työntekijät alihankinnalla, sillä siellä on halvempi työehtosopimus käytössä, ja postilla on suuri houkutus käyttää sitä.

Vuonna 2019 Posti yritti siirtää työntekijöitään Medialiiton ja Teollisuusliiton välisen halvemman työehtosopimuksen piiriin. Se ei onnistunut. Moni poliitikko yhtyi PAU:n vaatimuksiin kieltää työehtoshoppailu eli halvempien työehtosopimusten käyttäminen. Tämä ei ole vielä onnistunut.

Sen sijaan pöydällä on taas uusi postilain uudistus ja uusi työehtosopimus. Postilaisia kauhistuttaa. Toiveena on pitää kiinni nykyisestä työehtosopimuksesta.

Vuoden 2020 elokuussa valtiosihteerityöryhmä antoi lausunnon jakelukertojen määrästä viikossa.

– Tehtiin rajaus, että postinjakelu on bisnestä eikä peruspalvelua. Jos posti jaetaan kaikkiin paikkoihin vain kolmena päivänä viikossa, se tarkoittaa kokopäivätyöidean täydellistä romuttumista, postinjakaja Pakkanen kertoo.

Työehtosopimusrintamalla ongelmana on se, että työehtoshoppailua ei ole vielä onnistuttu kieltämään.

– Työntekijän kannalta on todella hirveää, jos työvoiman halpuutuksen tielle lähdetään, Pakkanen miettii.

Luottamusmies Riitta Sievilän mukaan se tarkoittaisi koko työntekijäjoukolle sitä, että työehdot menisivät vain huonommiksi ja huonommiksi.

– Halvempien lähetysten takana on lopulta se, että joku joutuu viemään orjatyönä sen postin luukkuun perille.

Isovanhemmat olivat ylpeitä, kun Aleksi Andersson aloitti työt Postissa. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Vaikka Postin ympärillä tuulee, moni organisaation sisällä suhtautuu tulevaisuuteen varovaisen toiveikkaasti. Ympäri Suomea kantautuu kokemuksia siitä, että yhtiön toiminta on nyt aiempaa inhimillisempää.

– Muutama vuosi sitten henkilöstöpolitiikka oli aika raakaa: jatkuvia yt-neuvotteluita, alihankintaa ja tes-shoppailua, postinjakaja Pakkanen muistelee.

Samaa mieltä on Lapin Sutinen.

– Viimeisen 5–10 vuoden aikana on puristettu mehuja ihmisistä irti.

Osakeyhtiölain (siirryt toiseen palveluun)mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Postin kohdalla tämä tarkoittaa tulouttamista omistajalle, eli valtiolle.

Pakkanen arvioi, että yhtiön aiemman leikkauslinjan juurisyynä oli omistaja. Ehkä myös positiivisen käänteen juurisyy on sama, hän aprikoi.

– Ovatko valtion tuloutustavoitteet nyt höltyneet vai onko tämän uuden linjan takana uusi johto?

Oli niin tai näin, pääkaupunkiseudulla yt-neuvotteluiden keskellä paininut luottamusmies Riitta Sievilä on tyytyväinen siihen, että osa-aikaistuksien ja potkujen sijaan on lähdetty etsimään erilaisia hybririratkaisuija kokopäivätyön säilyttämiseksi.

– Kun työ on matalapalkka-alan raskasta fyysistä ulkotyötä, eikä palkalla elä, eihän se sitouta työntekijää. Jos jotain ei tehdä, voi Postilla olla korona-ajan jälkeen edessään jopa työvoimapula, Sievilä miettii.

Sekä pääkaupunkiseudun Sievilä ja Pakkanen että Lapin Sutinen ja Vantaan Andersson seuraavat Postin uuden johdon toimia tällä hetkellä varovaisen optimistisesti. Yhtiön johto on nyt kuukausittain yhteydessä luottamusmiehiin ja henkilöstöä on alettu kuulla.

Sutinen huomauttaa, että Posti on edelleen tärkeä tiedonvälityskanava ja postinjakaja on monelle jopa ainoa päivittäinen ihmiskontakti ulkomaailmaan.

– Kun meillä on tällainen verkosto saatu, joka on kuin hiussuonisto läpi Suomen ja yltää suurinpiirtein kaikkiin talouksiin, saaristossakin, meidän kannattaa ylläpitää tätä.

Hän on luottavainen, ettei lähes 400-vuotinen Posti murene muutamassa kymmenessä vuodessa.

– Postin pitää muistaa edelleen se perimmäinen tarkoitus ja juuret tuottaa tasavertaisesti postipalvelua kaikille kansalaisille koko maassa, Sutinen painottaa.

Posti on osakeyhtiö, jonka omistaa 100-prosenttisesti valtio. Viime vuosina yhtiö on tulouttanut omistajalleen, eli valtiolle, kymmeniä miljoonia euroja. Pakkasen mielestä omistaja voisi toimia viisaammin ja käyttää rahaa ennemmin Postiin kuin työntekijöiden toimeentulotukeen.

– Valtio olemme me, sinä ja minä. Eikö meidän kansalaisina eli Postin omistajina tulisi vaatia, että kilpailu- ja työehdot olisivat sellaisia, että palvelu toimisi?

Postilaiset ova ammattiylpeää väkeä. Niin ovat myös Jarmo Pakkanen ja Riitta Sievilä, jotka ovat toimineet vuosikymmeniä postinjakajina. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Kysyimme vuokratyöntekijöiden käytöstä Postin näkökulmaa. Postin henkilöstöjohtaja Timo Koskinen vastasi näin:

”Kirjepostin määrän laskun ja pakettimäärän kasvun vuoksi työvoiman tarve ja toisaalta saatavuus on ollut vaikeasti ennustettavaa viime vuosina. Myös muutosten pysyvyyden arviointi on ollut haastavaa. Meillä on nyt enemmän näköalaa tulevaan ja tulemme asteittain ja vastuullisesti vähentämään vuokratyövoiman osuutta. Tätä työtä tulemme tekemään yhdessä henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Meillä on esimerkiksi pakettilajittelussa tänä vuonna noin 80 oman työntekijän lisäystarve, koska arvioimme koronapandemian nostaneen pysyvästi tähän tarvittavaa työvoimaa. Osa näistä paikoista on jo täytetty ja osa on parhaillaan avoinna hakemuksille.”

Kysyimme Postin näkökulmaa myös jakelun kolmipäiväistymisen vaikutuksista sekä nykyisen postilain uudistustarpeista. Postipalveluiden tuotannon johtaja Sami Reponen vastasi näin:

“Se, että jakeluvelvoitetta kevennettäisiin kolmeen päivään, on hyvä asia. Henkilöstön näkökulmasta on kuitenkin olennaisen tärkeää, ettei jakelupäiviä määritellä. Se, ettei tiettyjä jakelupäiviä lyödä lukkoon mahdollistaisi sen, että pystytään tekemään kokoaikaisia työvuoroja eli henkilö saa elannon työstään ja sen, että meillä ylipäätään on niitä työntekijöitä.

Vuokratyövoiman käyttöä kolmipäiväiseen jakeluun siirtyminen ei lisäisi. Tilapäistä työvoimaa käytetään aina kun on äkillisiä poissaoloja. Toinen syy ovat kausivaihtelut, kun vaikka jouluna on valtavasti lähetyksiä ja kesällä vähän eli pitää olla myös joustavaa työvoimaa. Postilailla ei ole siihen käytännössä mitään merkitystä.”

Mitä nykyisen postilain muutostarpeisiin tulee, Reponen on työntekijöiden kanssa miltei sanasta sanaan samoilla linjoilla.

“Kilpailu pitäisi saada sellaiseksi, että kaikki ovat täysin samalla viivalla ja laki kohtelisi kaikkia samalla tavalla. Semmoinen kermankuorinta taajama-alueilla on nyt mahdollista, kun kilpailijoilla ei ole velvollisuutta jakaa haja-asutusalueilla. Meillä on velvollisuus jakaa kaikkialla ja kilpailijat voi vaan vapaasti valita alueet, joilla on kaikkein paras mahdollisuus siihen kermankuorintaan.