1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. asepalvelus

Inttiin vapautui satoja aloituspaikkoja – Puolustusvoimat ehdottaa ilman kesätöitä jääneille nuorille äkkilähtöä armeijaan

Jäitkö ilman kesätöitä? Kiinnostaisiko aloittaa varusmiespalvelus jo 5.7.2021, kysyy Puolustusvoimat ja aloitti kampanjan saadakseen heinäkuun saapumiserän täyteen.

Varuskunnat kaipaavat kutsunnoissa käyneitä inttiin. Kuvakaappaus maavoimat.fi-sivulta Kuva: Yle/Petri Kivimäki

Varuskuntiin on avautunut satoja paikkoja 5. heinäkuuta alkavaan varusmiespalvelukseen.

Puolustusvoimat haluaakin omalla kampanjallaan saada nyt tuvat täyteen.

Puolustusvoimat kannustaa kutsunnoissa käyneitä miehiä varusmiespalvelukseen jo heinäkuussa. Kuvakaappaus maavoimat.fi-sivustolta. Kuva: Yle

Vapaita aloituspaikkoja on nyt erityisesti isoissa joukko-osastoissa, kuten Porin prikaatissa Säkylässä ja Niinisalossa, Kainuun prikaatissa Kajaanissa ja Karjalan prikaatissa Kouvolassa.

Myös pienemmissä varuskunnissa on yksittäisiä paikkoja.

– Kaikkiaan isoimmissa joukko-osastoissa on heinäkuulle yhteensä joitakin satoja aloituspaikkoja, kertoo asevelvollisuustiimin johtaja, majuri Salla Riikonen Maavoimien esikunnasta Mikkelistä.

Riikosen mukaan Äkkilähtö-kampanjalla muistutetaan kutsunnoissa käyneitä nuoria, että varusmiespalveluksen voisi aloittaa aiemminkin kuin mitä kutsunnoissa on määrätty.

– Jos esimerkiksi palveluksenaloittamismääräys on tammikuulle, tällä tavalla voi aikaistaa lähtemistä, kertoo Riikonen.

Tässä ollaan jonottamassa ruokailuun Karjalan prikaatissa helmikuussa 2020. Kuva: Petri Kivimäki/Yle

Yleensä aikaa jää, jos nuori on jäänyt ilman haluamaansa opiskelu- tai työpaikkaa. Jotkut taas ovat suunnitelleet kirjoittavansa syksyllä viimeiset ylioppilaskirjoitukset, mutta saaneetkin ne jo keväällä suoritettua.

Elämäntilanteet muuttuvat

Jokaiselle asevelvolliselle on aikanaan kutsunnoissa määrätty palveluksen aloittamisajankohta ja -paikka. Silloin on pyritty antamaan mahdollisuuksien mukaan sekä sopiva aloitusajankohta että mieluisa joukko-osasto.

– Kutsunnat ovat saattaneet olla esimerkiksi viime syksynä tai edeltävänä syksynä. Elämässä ehtii tapahtua useita asioita. Jotkut esimerkiksi haluavat saattaa opintonsa loppuun, sanoo majuri Salla Riikonen.

Lain mukaan palveluksen aloittamisen ajankohtaan tai paikkaan voi anoa muutosta ammattiin valmistumisen tai opiskelun, taloudellisten asioiden järjestämisen tai muun erityisen henkilökohtaisen syyn vuoksi. Muutokset aiheuttavat sen, että varuskuntiin on tullut vapaita paikkoja.

Joka vuosi varusmiespalveluksen aloittaa reilut 20 000 nuorta aikuista. Tämä kuva on Santahaminan varuskunnasta helmikuussa 2021. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Ikäluokat pienenevät joka vuosi, minkä vuoksi palveluspaikkojakin on enemmän tarjolla. Puolustusvoimilla on myös ollut huoli siitä, että noin joka kolmas mies jättää varusmiespalveluksen käymättä tai keskeyttää sen.

Palveluksen keskeyttäneistä siviilipalvelukseen haluaa kesken varusmiespalveluksen vaihtaa vuosittain noin 900 henkilöä, ilmenee Puolustusvoimien pari vuotta sitten tekemästä selvityksestä (siirryt toiseen palveluun).

Kohta on kiire

Nykyisin varusmiespalvelukset alkavat kaksi kertaa vuodessa eli tammi- ja heinäkuussa.

Jos palvelukseen määrätty haluaa aikaistaa lähtöään heinäkuulle, pitää hänen olla yhteydessä omaan alueen aluetoimistoonsa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään perjantaina 2.7.2021.