1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pienhiukkaset

Tamperelaiset hengittävät Euroopan toiseksi puhtainta ilmaa – EU syynäsi yli 300 kaupungin ilmanlaadun

Ilmastotoimilla on merkitystä: Eurooppalaisten kaupunkien ilmanlaatu on keskimäärin parantunut 30 vuodessa. Silti maanosasta löytyy vieläkin kaupunkeja, joiden saasteet ovat asukkaille terveysriski.

Teollisuuskaupunki Tampere on pitänyt erinomaista huolta ilmanlaadustaan. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Euroopan ympäristövirasto EEA tutki 326 eurooppalaisen kaupungin ilmanlaadun (siirryt toiseen palveluun) ja pani paikat paremmuusjärjestykseen.

Listan kärkipaikalta löytyy Ruotsin Uumaja, ja lähes samoihin lukemiin ylsi Tampere. Täältä voit katsoa (siirryt toiseen palveluun) haluamasi kaupungin tilanteen.

Tutkimuksessa mitattiin pienhiukkasten pitoisuutta kahden kalenterivuoden ajan. Pienhiukkasten määrää lisäävät esimerkiksi liikenne ja teollisuus.

Tutkimuksessa käytetty lukema kertoo pienhiukkasten määrän mikrogrammoissa yhtä kuutiometriä kohden. Mitä pienempi luku, sen puhtaampi ilma.

Itäinen Eurooppa hätyyttelee raja-arvoja

Ympäristövirasto EEA toteaa raportissaan, että valtioiden tekemät ilmastotoimet ovat parantaneet ilmanlaatua runsaassa 30 vuodessa. Silti Euroopastakin löytyy edelleen kaupunkeja, joiden ilmanlaatu ei täytä EU:n asettamia kriiterejä.

Unioni on linjannut (siirryt toiseen palveluun), että pienhiukkausten pitoisuus ei vuositasolla saa ylittää 25 mikrogrammaa kuutiometriä kohden. Tämän rajan jälkeen aletaan nimittäin jo puhua terveysriskeistä.

EEA:n raportista käy kuitenkin ilmi, että varsinkin monilla itäisen Euroopan mailla on vielä paljon parannettavaa. Raja-arvoja hipovia tai jopa ylittäviä kaupunkeja löytyy erityisen paljon Puolasta.

Myös Bulgaria, Tšekki, Kroatia ja Italia edustavat maita, jotka löytyvät listan alapäästä.

Kaakkois-Puolassa sijaitseva Nowy Saczin teollisuuskaupunki on raportin perusteella kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. Raja-arvot ylittyvät myös esimerkiksi Italian Cremonassa ja Kroatian Slavonski Brodissa.