1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vapaudenriisto

Kemiläisperheen isälle ja pojalle tuomiot muun muassa kahdesta törkeästä vapaudenriistosta: tuomiona useita vuosia vankeutta ja uhreille korvauksia 30 000 euroa

Perheen tyttäreen kohdistuneet syytteen hylättiin. Perheen äiti sai tuomion kahdesta petosrikoksesta.

Rovaniemen hovioikeus on määrännyt kahdesta vapaudenriistosta tuomitut kemiläismiehet heti vangittavaksi. Kuva: Mia Sivula / Yle

Rovaniemen hovioikeus on tuominnut kemiläisperheen isän ja pojan kahdesta törkeästä vapaudenriistosta sekä niihin liittyvistä väkivalta-, petos- ja pakottamisrikoksista.

Vuonna 1978 syntynyt isä tuomittiin neljän vuoden ja vuonna 1997 syntynyt poika kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lisäksi isä ja poika velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan rikosten uhreille noin 30 000 euroa korvauksia kivusta ja särystä.

Hovioikeus määräsi isän ja pojan heti vangittavaksi.

Hovioikeus hylkäsi isään kohdistuneen syytteen kolmannesta vapaudenriistosta näytön puutteen vuoksi. Hovioikeus hylkäsi myös muutamia poikaan kohdistettuja syytteitä.

Ensimmäinen vapaudenriisto kesti yli vuoden

Ensimmäinen vapaudenriisto tapahtui vuosina 2015–2017. Siinä kemiläisen miehen liikkumisvapaus oli riistetty kahden vuoden aikana yhteensä yli vuodeksi.

Toisessa tapauksessa vapaus riistettiin eri paikkakunnalta kotoisin olevalta mieheltä noin kolmeksi viikoksi.

Molemmissa tapauksissa uhreja käytettiin taloudellisesti hyväksi ja heitä pakotettiin esimerkiksi kotitöihin. Pitemmässä vapaudenriistossa uhri joutui myös väkivallan kohteeksi.

Äidille tuomio kahdesta petosrikoksesta

Perheen äitiin kohdistuneet syytteet törkeästä vapaudenriistosta hylättiin, koska hänen ei ollut näytetty osallistuneen niihin miesten kanssa.

Äiti tuomittiin ainoastaan tammikuussa 2018 tapahtuneista kahdesta petosrikoksesta yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen..

Perheen tyttäreen kohdistuneet syytteet hylättiin, koska hänen syyllisyydestään ei esitetty riittävää näyttöä.

Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia.

Lue lisää:

Perhe piti miestä vankinaan yli vuoden ajan, pahoinpiteli ja pakotti rikoksiin – neljä syytettyä tuomittiin ehdottomaan vankeuteen

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.