1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. marjanpoiminta

Kun Suomi avaa rajojaan, myös ulkomaisten marjanpoimijoiden tulo Suomeen on tänä kesänä mahdollista

Luonnonmarjojen poimijat voivat tulla Suomeen, jos he ovat aiesopimukseen sitoutuneen yrityksen kutsumia.

Marjanpoimijoiden tulo Suomeen on ensi kesänä mahdollista. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Valtioneuvosto kertoi tänään helpottavansa Suomeen tulon sääntöjä.

Myös työmatkaliikenne helpottuu. Tähän asti Suomeen ovat päässeet maa- tai merireittiä pitkin lähinnä vain sellaiset työntekijät, jotka tekevät yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävää työtä.

Valtioneuvoston päätöksen myötä nyt myös kausityöntekijöiden pääsy Suomeen helpottuu. Esimerkiksi luonnonmarjojen poimijoiden maahantulo Thaimaasta on siten ensi kesänä mahdollista.

Henkilöiden tulee olla aiesopimukseen sitoutuneen yrityksen kutsumia.

Asian vahvistaa Rajavartiolaitoksen rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa.

Henkilöillä tulee olla mukanaan negatiivinen koronatestitulos. Heidän tulee kuitenkin mennä uudelleen koronatestiin 72 tunnin kuluessa saapumisestaan Suomeen. Siihen saakka heidän tulee olla omaehtoisessa karanteenissa.

Lue lisää: Ukrainasta yli 50 lentokoneellista marjanpoimijoita Suomeen – tulijoille on tehtävä tiloilla turvallisuussuunnitelma, jota ei valvo kukaan

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.