1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kouvola

Vesiyhtiön ex-johtajien rahankäyttö paljastui Kouvolassa – 80 miljoonan euron hankinnat kirjaamatta

Kouvolan Veden toiminnasta tehty erityistilintarkastus on nyt valmistunut. Vesiyhtiö pyysi itselleen tilintarkastusta helmikuussa yhtiön ympärillä velloneen vyyhdin vuoksi. Yhtiön toiminnasta löytyi tarkastuksessa lukuisia puutteita.

Kouvolan vesiyhtiön toimintaa käytiin läpi erityistilintarkastuksessa. Kuva: Antro Valo / Yle

Vesiyhtiön toiminnasta on löytynyt useita puutteita Kouvolassa.

Kouvolan Vesi pyysi itselleen erityistilintarkastusta helmikuussa yhtiön ympärillä velloneen vyyhdin vuoksi. Vyyhtiin liittyi useita rikosilmoituksia, eroamisia ja erottamisvaatimuksia. Lopulta asiat kärjistyivät siihen pisteeseen, että toukokuussa yhtiön koko hallitus päätettiin vaihtaa.

Lisää aiheesta: Riitojen täyttämille kuukausille piste – Kouvolan vesiyhtiön koko hallitus vaihtuu

Tilintarkastusyhtiö Talvea tarkasteli tekemässään erityistilintarkastuksessa Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Veden toimittamia hallituksen ja yhtiökokouksen pöytäkirjoja, sopimuksia, osto- ja myyntilaskuja sekä erityistarkastukseen liittyvää muuta materiaalia.

Tarkastusta varten tilintarkastusyhtiö haastatteli vesiyhtiön eronnutta hallituksen jäsentä, hallituksen puheenjohtajaa, hallituksen varapuheenjohtajaa, hallituksen jäsentä, toimitusjohtajaa sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajaa.

Talvea arvioi erityistilintarkastuksessaan, ettei hallituksen päätös pöytäkirjojen saatavuuden rajaamisesta ole yhtiöoikeudellisesti kovin kestävä.

Pöytäkirjat olisi pitänyt luovuttaa

Kouvolan Veden ympärillä kuohunut vyyhti sai alkunsa yhtiön edellisen toimitusjohtajan erottamisesta ja uuden toimitusjohtajan valintaprosessista. Niiden seurauksena Timo Nyberg (sd.) erosi Kouvolan Veden hallituksesta ja tilalle valittiin Anssi Tähtinen (sd.).

Kun Tähtisen valinta oli vahvistettu yhtiökokouksessa, hän pyysi nähtäväkseen yhtiön vanhoja pöytäkirjoja. Niitä ei kuitenkaan luovutettu hänelle, ja Tähtinen teki asiasta poliisille rikosilmoituksen.

Talvea arvioi erityistilintarkastuksessaan, ettei hallituksen päätös pöytäkirjojen saatavuuden rajaamisesta ole yhtiöoikeudellisesti kestävä.

Lisäksi erityistilintarkastuksessa tuli ilmi, että Kouvolan kaupungin konsernijaosto on käsitellyt ainakin vuonna 2020 salatut päätökset erillään varsinaisista pöytäkirjoista. Menettely ei ole tarkastuksen mukaan linjassa kuntalain ja julkisuuslain kanssa.

Talvea suosittelee tarkastuksessaan selvittämään, miten laajasti konsernissa on käytössä erilliset pykälöinnit salatuille päätöksille ja siirtymään salattujen päätösten osalta kuntalain mukaiseen käsittelyyn, jossa kaikki julkiset ja salaiset päätökset käsitellään samalla pöytäkirjalla. Lisäksi tilintarkastusyhtiö suosittelee tarkistamaan konsernin ohjeistukset salaamisen perusteista.

Kilpailutuksessa puutteita

Tarkastuksen mukaan Kouvolan Vesi ei pääsääntöisesti ole noudattanut omaa hankintaohjettaan tekemissään hankinnoissa. Hankintaohjetta ei myöskään ole hyväksytty yhtiön hallituksessa.

Hankintaluettelossa vuosille 2015–2020 oli yhteensä 469 hankintaa. Erityistilintarkastuksessa löytyi yhteensä 314 vesiyhtiön tekemää hankintaa, joita ei ollut kilpailutettu. Lisäksi 419 hankinnasta puuttui hankintasopimus.

Tilintarkastusyhtiön karkean arvion mukaan Kouvolan Veden hankintaluettelosta vuosilta 2015–2020 puuttuu tehtyjä hankintoja karkeasti arvioiden 80 miljoonan euron edestä.

Talvean tarkastuksen mukaan hankintaohjeen mukaista luetteloa hankinnoista ylläpidetään vesiyhtiössä heikosti. Hankintaohjeen mukaista erillistä arkistoa hallituksen tekemistä päätöksistä sekä puite- ja vuosisopimuksista ei ylläpidetä lainkaan.

Yhteensä viisi hankintaluetteloon merkittyä yli 30 000 euron hankintaa on tehty vailla hankintaohjeen mukaisia valtuuksia. Osa hankinnoista on vesiyhtiön nykyisen johdon mukaan asianmukaisesti kilpailutettu. Tarkastuksessa ei kuitenkaan voitu todentaa tätä, koska dokumentteja näistä hankinnoista tai kilpailutuksista ei löytynyt yhtiön järjestelmistä.

Uuden toimitusjohtajan hankintapäätöksistä yksi, syyskuussa 2019 tehty 42 500 euron päätös, on tehty ennen valintaa toimitusjohtajaksi.

Hankintoja puheenjohtajan johtamasta yhtiöstä

Kouvolan Veden hallituksen vuonna 2017 valittu puheenjohtaja toimii myös toimitusjohtajanayrityksessä, josta vesiyhtiö on tehnyt hankintoja vuosina 2015–2020. Hankintoja on tehty sekä ennen hallituksen puheenjohtajuutta että puheenjohtajuuden aikana.

Tarkastuskauden 2015–2020 aikana hallituksen puheenjohtajan johtamalta yhtiöltä on tehty tilintarkastuksen mukaan hankintoja ainakin runsaalla 58 700 eurolla. Summasta vajaa puolet on tehty ennen hallitusjäsenyyttä.

Hankintoja ei ole kilpailutettu hankintaohjeen mukaisesti. Myöskään varsinaisia hankintasopimuksia ei ole tehty, ja tilaukset on tehty sähköpostitse.

Hankintaohjeen mukaan ei ole toimittu myöskään lakimiespalveluhankinnoissa.

Vuonna 2020 vesiyhtiö teki lakiasiaintoimistolta hankintoja yhteensä 8 000 eurolla hallituksen jäsenen toimintaa koskevaan selvitykseen liittyen. Hallituksen puheenjohtaja tilasi oikeudellisen konsultoinnin palveluja sähköpostitse.

Hankinnasta ei erityistilintarkastuksessa löytynyt mitään kirjallista dokumenttia, kuten hankintaohjeen mukaista kaavaketta, hankintapäätöstä tai hankintasopimusta. Erityistilintarkastuksen tehnyt Talvea ei pyynnöistä huolimatta saanut käyttöönsä ostolaskutositteen liitettä.

Hankinnasta ei myöskään ollut tehty hankintaohjeen mukaista kilpailutusta.

Kouvolan kaupungin konserniohjeen mukaan konserniin kuuluvien yhteisöjen tulee selvittää yhteistyössä talousyksikön kanssa tukipalvelujen, kuten lakipalvelujen hankinta. Näin voidaan varmistaa konsernin muiden yksiköiden tarjoamat palvelut ja niiden kilpailukykyisyys verrattuna ulkopuolisiin tarjoajiin. Tarkastuksen perusteella Kouvolan Vesi ei ole toiminut näin lakipalvelujen suhteen.

Lisäksi toimitusjohtaja on tilannut asianajotoimistolta itseensä kohdistuvan rikosepäilyn selvityksen 14 päivää ennen asian käsittelyä yhtiön hallituksessa.

Epäselvyyksiä rahankäytössä

Vesiyhtiön hallitus on pitänyt kokouksensa vuosina 2015–2020 pääosin yhtiön tiloissa, Sokos Hotel Vaakunassa, kaupungintalolla tai sähköpostin välityksellä. Vuonna 2019 hallitus on kokoontunut myös Italiassa, Savonlinnassa, Helsingissä ja KooKoon aitiossa.

Yhtiön järjestämien matkojen ja tapahtumien tositteiden yhteyteen ei ole tarkastuksen mukaan liitetty osallistujaluetteloa. Joillekin vesiyhtiön kustantamille matkoille on osallistunut myös yhtiön ulkopuolinen henkilö. Yhtiön matkoihin on myös liittynyt varsinaisten asiakysymysten käsittelyn lisäksi muuta ohjelmaa ja tarjoilua. Konserniohje tai hallintosääntö eivät kuitenkaan ohjeista miten toimia kestitsemisen suhteen.

Tarkastuksen perusteella entiselle toimitusjohtajalle oli maksettu palkkaan sisällytetyn vapaan autoedun lisäksi myös vuosittaiset kilometrikorvaukset.

Kaikkia entiselle toimitusjohtajalle maksettuja kilometrikorvauksia ei löytynyt lainkaan matkalaskuaineistosta. Osassa matkalaskuista myös matkan tarkoitus jäi epäselväksi.

Hallituksen puheenjohtaja oli hyväksynyt entisen toimitusjohtajan matkalaskut kirjallisella allekirjoituksellaan.

Tarkastuksen perusteella vesiyhtiön entiselle toimitusjohtajalle oli vuosina 2016–2017 myönnetty ylimääräisiä säästövapaita 12 päivää. Lisäksi tälle oli erokorvausten yhteydessä maksettu ylimääräisiä säästövapaita kymmenen päivän edestä ja ylimääräisiä vuoden 2019 vuosilomia seitsemältä päivältä.

Pulmia palkkauksessa

Vesiyhtiön toiminnassa on ollut ongelmia myös työntekijöiden rekrytoinnissa.

Uuden toimitusjohtajan haku- ja valintaprosessissa osalta yhdeksi ehdokkaaksi otettiin erityistilintarkastuksen mukaan kesken prosessin henkilö, joka oli vastaanottanut muiden ehdokkaiden hakemukset.

Lisäksi hallitus oli esittänyt valittavaa henkilöä konserniohjeen mukaisesti konsernijaostolle ja ainoastaan todennut valinnan pöytäkirjassaan. Osakeyhtiölain mukaan lopullisen päätöksen toimitusjohtajan valinnasta tekee osakeyhtiön hallitus eikä konsernijaosto.

Erityistilintarkastuksen mukaan vuonna 2018 toimitusjohtajan koordinoimassa asiakaspalvelupäällikön rekrytoinnissa ei ole noudatettu kaikilta osin avointa ja luottamusta herättävää toimintatapaa, vaikka rekrytointi onkin ollut laillinen. Tämän jälkeen yhtiö on laatinut itselleen rekrytointiohjeen.

Lisää aiheesta:

Kouvola teettää sisäisen tarkastuksen Kouvolan Veden toimitusjohtajan hausta

Toimitusjohtaja irtisanottiin, ja siitä alkoivat riidat vesiyhtiössä Kouvolassa – eroja ja rikosilmoituksia: "Olen yllättynyt, että tällaista voi tapahtua"

Vesiyhtiösotkuun uusi käänne Kouvolassa: rikosilmoituksen tehnyt hallituksen jäsen saa jatkaa – miettii jo seuraavaa siirtoa, ellei nyt saa vanhoja pöytäkirjoja nähtäväkseen