1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. äänestäminen

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Kukaan ei äänestä, jos äänestäminen ei herätä tunteita

Äänestämättä jättämisessä on kyse samasta asiasta kuin vaikkapa auton ostamisesta. Silloin puhutaan myös tunteista. Jos vaalit eivät herätä mitään tunteita, ei äänestäjä vaivaudu uurnille, kirjoittaa Sabanadesan.

Kuntavaalit on nyt käyty, ja niiden voittajista ja häviäjistä kirjoitettu kymmeniä lehtijuttuja ja analyysejä. Myös äänestysaktiivisuuden romahtaminen (siirryt toiseen palveluun)on noussut otsikoihin, ja syystä. Kun nukkuvien puolue saa vaaleissa murskaenemmistön, on suurin häviäjä demokratia itse.

Olen joissakin aikaisemmissa kolumneissani puhunut etuoikeuksista, oikeuksista ja velvollisuuksista. Äänestämisessä on kyse oikeastaan näistä kaikista. On etuoikeus asua demokraattisessa maassa, jossa vaalit käydään rehellisesti, oikeusvaltion periaatteita noudattaen. Äänestäminen on tietysti myös juridinen oikeus: jokaisella täysi-ikäisellä ja täysivaltaisella kansalaisella on äänioikeus (siirryt toiseen palveluun) ja oikeus asettua ehdokkaaksi valtakunnallisissa vaaleissa.

Äänestämistä kuvataan myös hyvin usein velvollisuutena. Moni äänestämässä käynyt sanookin, että nyt on sitten kansalaisvelvollisuus suoritettu. Kansalaisvelvollisuus on hyvin subjektiivinen käsite: siinä missä Merja suhtautuu siihen äärimmäisellä vakavuudella eikä voisi kuvitellakaan jättävänsä äänestämättä, Jarmo ei sitä vastoin ole koskaan äänestänyt, eikä varsinkaan pidä sitä velvollisuutenaan.

Äänestämisestä on mahdollista tehdä myös aidosti velvoittavaa. Äänestysvelvollisuus on kirjattu lakiin monissa maissa, ja useissa sen rikkomisesta on säädetty myös rangaistus. Kreikassa äänestämättä jättäminen on säädetty pakolliseksi kaikille täysi-ikäisille alle 70-vuotiaille jopa vankeusrangaistuksen uhalla, (siirryt toiseen palveluun) mutta käytännössä pykälä on tyhjä kirjain: valtakunnallinen äänestysprosentti on jatkuvasti alle 60 prosenttia. Australiassa on äänestyspakko, ja se nauttii myös laajaa kannatusta - jopa 70 prosenttia kansalaisista tukee sitä (siirryt toiseen palveluun).

Mikä siis saisi ihmiset uurnille? Kuten tutkija Johanna Vuorelma totesi (siirryt toiseen palveluun), äänestysprosentti uhkaa jo koko järjestelmän legitimiteettiä, olemassaolon oikeutusta. Ensin pitäisi ymmärtää, miksi ihminen ei äänestä. Usein syyksi arvioidaan se, että vaalit eivät kerta kaikkiaan kiinnosta.

Äänestysprosentti ei käänny nousuun valistuskampanjoilla vaan tunteella.

Toinen tunnettu syy äänestämättä jättämiseen on niin sanottu äänestämisen paradoksi tai Downin paradoksi: sen mukaan rationaalinen ihminen jättää äänestämättä yksinkertaisesti siksi, että koska yhden yksittäisen äänen merkitys koko vaalituloksen kannalta on minimaalinen, äänestämiseen käytettävä vaiva ylittää monin verroin laskennallisen hyödyn.

Puhtaan rationaalisesti tarkasteltuna äänestäminen ei olekaan järkevää, joten järkisyihin vetoaminen kannattaa unohtaa. Äänestysprosentti ei käänny nousuun valistuskampanjoilla vaan tunteella, koska vaaliuurnilla järki painaa yhtä vähän kuin autokaupassa.

Auton ostaminen ja äänestäminen ratkaistaan tunteella,vaikka harva uudesta autosta haaveileva mies tätä myöntääkään. Myös äänestämättä jättämisessä on kyse on tunteista; nimittäin niiden puuttumisesta. Jos vaalit eivät herätä mitään tunteita, ei äänestäjä vaivaudu uurnille.

Tampereen ratikka tai tuleva kiinteistöveroprosentti ovat varmasti tärkeitä asioita nekin, mutta en minä niiden takia äänestä.

Jotkut ihmettelevät, miksi kuntavaalien vaalikoneissa kysytään maahanmuutosta tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, vaikkei niistä edes päätetä kunnissa. Ne ovat kuitenkin arvokysymyksiä - ja arvokysymykset pohjaavat juuri tunteisiin. Jotkus myös paheksuvat sitä, jos television vaaliväittelyssä puoluejohtajat kiihtyvät, puhuvat toistensa päälle tai sortuvat alatyylisiis ilmaisuihin. Kuitenkin juuri nämä herättävät ihmisissä tunteita, suututtavat tai innostavat - toisin kuin tuhannes väittely soteuudistuksesta.

Tampereen ratikka tai tuleva kiinteistöveroprosentti ovat varmasti tärkeitä asioita nekin, mutta en minä niiden takia äänestä. Minuakin vetää vaaliuurnille tunne: kiitollisuus siitä, että saan asua demokratiassa, sekä vahva velvollisuudentunne osallistua yhteisiin asioihin. Markkinoinnissa tämä on ymmärretty jo kauan: ei kukaan jonota kaupan ulkopuolella yön yli teltassa uusinta iPhonea koska se on järkevää, eikä kukaan Guccin laukusta tuhansia euroja rationaalisen pohdinnan seurauksena. Kuka markkinoisi meille demokratiaa?

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Kolumnista voi keskustella 20.6. klo 23.00 saakka.