1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Juhannussää

Jatkuuko helle juhannuksena, onko mökillä parempi sää kuin kaupungissa? Katso vuoden odotetuimmat sääkartat

Koko maahan on luvattu juhannukseksi kesäisen lämmintä säätä. Vielä kuitenkin riittää jännitettävää: auringonpaisteen lomaan voi putkahtaa ukkoskuuroja, eikä etelässä välttämättä saa sytyttää kokkoa.

Juhannuksen sääennuste. Laadittu 20.6.2021 Kuva: Yle Sää/Matti Huutonen

Juhannukseen on enää viikko aikaa, ja tässä vaiheessa näyttää vahvasti siltä, että ainakaan toppatakissa sitä ei tarvitse tänä vuonna viettää.

– Vaikka koskaanhan ei voi luvata mitään, Ylen meteorologi Matti Huutonen naureskelee.

Sadetakki sen sijaan kannattaa pakata mukaan. Tällä hetkellä juhannuksen sääkartoissa näkyy lämpimiä lukemia, mutta myös ukkoskuuroja.

Kesäkuun lämpöennätys voi mennä tiistaina rikki

Juhannusviikko alkaa kaksijakoisessa tilanteessa: Pohjanmaalta pohjoiseen hytistään 10 asteen lukemissa, kun taas etelässä elohopea nousee edelleen yli 30 asteen.

Tiistaina Kaakkois-Suomessa voi mennä rikki 86 vuotta vanha kesäkuun lämpöennätys, vuonna 1935 Ähtärissä mitattu 33,8 celsiusastetta.

– En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin pitkä kuuma jakso kesäkuussa, toteaa Matti Huutonen.

– Se tekee tilanteesta vielä poikkeuksellisemman, jos menee kesäkuun lämpöennätys rikki.

Juhannuksesta tulossa lämmin, mutta epävakainen

Juhannusta kohti erot Suomen sisällä kuitenkin tasoittuvat.

Lapissakin lämpenee yli 20 asteen, kun taas etelän tukalin kuumuus väistyy. Sää ei siis tänä vuonna ratkaise, kannattaako juhannus viettää mökillä vai kaupungissa.

Lämmin sää voi tuoda tullessaan myös ukonilmaa.

– Ukkoskuuroja voi juhannuksena olla oikeastaan missä päin maata tahansa, niitä on vaikea ennustaa, Huutonen toteaa.

– Toisaalta ukkoskuuroissa on se hyvä puoli, että ne eivät kestä kovin kauan. Eli sekaan mahtuu myös aurinkoa.

Ukkonen voi olla tervetullut toisestakin syystä. Jos metsäpalovaroitus on voimassa kuivan sään vuoksi, kokkoa ei saa sytyttää.

– Pitkään jatkunut lämmin sää on lisännyt maastopalojen riskiä erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa.

Voimassa olevat varoitukset löytyvät Ilmatieteenlaitoksen sivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Juhannuksen sää suosii myös uimareita. Uimavedet ovat koko maassa tällä hetkellä 1–4 astetta keskimääräistä lämpimämpiä, (siirryt toiseen palveluun) ja aurinko lämmittää niitä lähipäivinä entisestään, elleivät tuuli ja ukkoskuurot liiaksi sekoita vettä.