1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Korsnäs

Maalahdessa ja Korsnäsissa rokotukset jo 12–15 -vuotiaille riskiryhmäläisille

Riskiryhmiin kuuluvat vuosina 2006-2009 eli 12–15 -vuotiaat voivat myös varata rokotusaikoja. Nuorten ikäryhmään kuuluvat soittavat itse tai vanhemmat soittavat heidän puolestaan rokotusajan. 

Terveyskeskuksen henkilökunta soittaa kaikille kuntalaisille syntymävuoden perusteella.  Kuva: Petteri Bülow / Yle

Maalahdessa ja Korsnäsissa kaikille asukkaille soitetaan rokotusajankohdasta.

Terveyskeskuksen henkilökunta soittaa kaikille kuntalaisille syntymävuoden perusteella. Rokotusajanvaraukset tehdään puhelimitse tai tekstiviestillä. Jos kuntalaisen yhteystiedot ovat vanhentuneet tai hoitohenkilökunta ei ole saanut yhteyttä, niin Maalahti ja Korsnäs pyytävät kuntalaista itse soittamaan ja varaamaan ajan.

Lisäksi tästä viikosta alkaen riskiryhmiin kuuluvat vuosina 2006-2009 eli 12–15 -vuotiaat voivat myös varata rokotusaikoja. Nuorten ikäryhmään kuuluvat soittavat itse tai vanhemmat soittavat heidän puolestaan rokotusajan.

Nuoremmille hoitohenkilökunta ei siis soita vaan aika varataan omatoimisesti.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjanmaalla.