1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ikaalisten kylpylä sai uuden alun – paikallisille omistajille siirtynyt kylpylähotelli avattiin remontin jälkeen

Uusille omistajille siirtynyt Ikaalisten kylpylä avattiin maanantaina reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Remontissa kasvojen kohotuksen saanut kylpylähotelli tähtää Pohjoismaitten mielenkiintoisimmaksi kylpylälomakohteeksi.

Ikaalisten kylpylä avattiin maanantaina muutaman kuukauden remontin jälkeen. Kuva: Miikka Varila / Yle

Maanantaiaamuna, puoli kymmenen aikaan Ikaalisten kylpylän aulassa on kova tohina. Vastaanotossa käydään neuvottelua ja paikkoja siistitään vielä useammalla pölynimurilla. Oven takana puolen tunnin kuluttua tapahtuvaa avautumista odottaa jo muutama asiakas.

Ikaalinen Span uusi toimitusjohtaja Eero Aho vaikuttaa tyytyväiseltä.

– Tosi upea tunne. Iso urakka on takana ja nythän tästä vasta matka alkaa.

Toimitusjohtaja Eero Aho siirtyi Ikaalisiin NoHo Partnersilta. Taustalla näkyy hotellin uusi ravintolakatu. Kuva: Miikka Varila / Yle

Ikaalisten kylpylä sulki ovensa viime vuoden marraskuussa, kun hotelliketju Scandic vetäytyi toiminnasta. Maaliskuussa kylpylä siirtyi uusille paikallisille omistajille, jotka lähtivät uudistamaan legendaarista kylpylähotellia nykypäivään.

Remontissa suurimman muutoksen koki ravintola-alue – hotellissa on nyt eurooppalaistyylinen ravintolakatu, jonka kattoa koristaa näyttävä valokatto. Kylpylän puolella pinnat on remontoitu ja tekniikkaa korjattu. Myös hotellihuoneet ovat saaneet uuden ilmeen.

Ahon mukaan tänä vuonna on tulossa vielä lisää uudistuksia.

– Meidän visiomme on olla Pohjoismaiden mielenkiintoisin kylpylälomakohde. Päämäärää kohti mennään pikkuhiljaa, askel askeleelta. Mutta tämä ei ole mikään sprintti vaan pitempi maraton.

Aho uskoo, että uudistunut kylpylähotelli kiinnostaa kesälomakaudella perheitä ja aktiivilomailijoita. Lähialueita odotetaan myös päiväkävijöitä. Syksyllä on yritys- ja kokousvieraiden ja loppuvuodesta pikkujoulujen aika.

Allasosastolla pintoja korjattiin ja tekniikkaa päivitettiin. Kuva: Miikka Varila / Yle

Kylpylätoiminnan jatkuminen on nähty Ikaalisissa yleisesti tärkeäksi. Tästä kertoo muun muassa se, että kaupunginvaltuusto myönsi keväällä uudelle kylpyläyhtiölle 200 000 euron tuen. Kylpylä työllistää, tänä kesänä muun muassa ikaalislaisia nuoria, ja hyödyntää paikallisten yrittäjien tuotteita ja osaamista.

– Itse miellän tämän koko seutukunnan yhteiseksi projektiksi. Ikaalinen tunnetaan kylpyläkaupunkina ja se on meille ollut alusta asti keskeinen osa tätä projektia, Aho sanoo.

Lue myös:

Ikaalinen aikoo tukea kylpylän uutta tulemista 200 000 eurolla

Ikaalisten kylpylä sai uudet, paikalliset omistajat: "Potentiaalia nousta kiinnostavimmaksi spa-hotelliksi koko Pohjoismaissa"