1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Syyntakeisuus

Kolmen poliisin kimppuun käynyt porilaismies todettiin syyntakeettomaksi

Mies yritti iskeä virkatehtäviään suorittaneita poliiseja useita kertoja veitsellä helmikuussa. Oikeus totesi hänet nyt syyntakeettomaksi ja jätti tuomitsematta rangaistukseen.

Mies hyökkäsi virkapukuisten poliisien kimppuun yksityisasunnossa. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

Porilaismies ei saanut rangaistusta helmikuussa tapahtuneesta yhteenotosta poliisien kanssa. Satakunnan käräjäoikeus totesi hänet tänään syyntakeettomaksi.

Tilanne oli seurausta siitä, kun poliisit menivät miehen asuntoon turvaamaan ja varmistamaan miehen henkilökohtaista turvallisuutta. Mies yritti yllättäen iskeä poliiseja veitsellä useaan kertaan määrätietoisesti ja voimaa käyttäen. Poliisit onnistuivat torjumaan iskut muuten, mutta yksi niistä osui yhden poliisin käteen.

Oikeus käsitteli tapausta virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Syytetty todettiin syyntakeettomaksi molempiin.

Tapausta käsiteltiin jo aiemmin tänä vuonna, mutta oikeus odotti mielentilatutkimuksen tuloksia ennen tuomion julistamista. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lue myös:

Käräjäoikeus passitti Porissa poliisien murhayrityksestä epäillyn miehen mielentilatutkimukseen

Porilaismiehelle vaaditaan vankeustuomiota kolmen poliisin murhayrityksestä

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.