1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. hukkuminen

Iäkäs uimari hukkui Luumäellä

Onnettomuus sattui yksityisellä rannalla Nevainlammella.

Kuva: Yle

Iäkäs henkilö hukkui tänään Luumäen Nevainlammella.

Menehtynyt henkilö oli aamupäivällä lähtenyt uimaan. Hän ehti olla muutaman minuutin pinnan alla ennen kuin hänet saatiin rannalle.

Komisario Ilari Saarikivi Kaakkois-Suomen poliisista kertoo, että iäkäs uimari oli menehtynyt ennen kuin apuun hälytetyt Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen pelastajat saapuivat paikalle.

Pelastajille ei ollut tarvetta, vaan tapaus siirtyi poliisille.

Hukkumisen selvittelyä jatketaan kuolemansyyntutkintana. Poliisin mukaan alkoholilla ei ole osuutta tapaukseen.