1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksuaalirikokset

Jopa yläkouluikäisiä käy pedofiilien auttamispisteellä – vankilaan tuomittu Jani löysi pimeän verkon vieläkin nuorempana

Nuorena seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt uusii todennäköisemmin tekonsa. Rikoksia yritetään torjua tarjoamalla matalan kynnyksen tukea pedofiileille. Tuen vaikutuksia on vielä liian aikaista arvioida eikä systemaattista seurantaakaan ole.

Jani haluaa kertoa tarinansa, koska toivoo, että toisin kuin hän itse, muut hakisivat ja saisivat apua ennen kuin tekevät rikoksia. Kuva: Jessica Stolzmann / Yle

Kivimuurit ympäröivät 1939 valmistunutta rakennusta. Riihimäen vankila on yksi Suomen korkeimman turvaluokituksen vankiloista. Täällä istutaan vain pitkiä tuomioita.

Tapaamme Janin osastolla D5.

Osasto D5 on ainoa vankilaosasto Suomessa, joka tarkoitettu pelkästään seksuaalirikoksista tuomituille vangeille.

Riihimäen vankilan osastolla D5 seksuaalirikoksista tuomitut vangit voivat saada kuntoutusta. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Oikeuden asiakirjojen mukaan Jani on tuomittu useiden vuosien vankeustuomioon muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhreja on ollut enemmän kuin yksi.

Ainoastaan rikosnimikkeet ovat julkista tietoa. Kaikki muut tiedot rikoksista ovat salaisia uhrien suojelemiseksi. Tämä on myös syy, miksi toimitus ei julkaise Janin oikeaa nimeä.

Vankilassa Janin kaltaiset ovat pohjasakkaa, ja tavallisella osastolla he ovat vaarassa. Lapsiin kohdistuvin seksuaalirikoksiin syyllistyneille ei heru myötätuntoa missään yhteiskunnassa. Näitä rikoksia pidetään kuvottavimpina mahdollisina tekoina.

Teininä Jani yritti löytää tietoa lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta kiinnostuksestaan.

– Ainoa mitä mä löysin oli, että sellaiset piti ampua haulikolla tai kivekset pois. Se pelotti, eikä siitä uskaltanut puhua kellekään.

Yhdeksänvuotiaana Jani katseli koulun jälkeen alastomia lapsia netissä. Joskus hän lintsasi koulusta voidakseen katsella koko päivän.

– Sen vain tiesi ja tunsi, että on kiinnostunut lapsista. On aika hurjaa näin jälkeenpäin ajatella, että kiinnostus oli niin voimakkaasti läsnä jo silloin.

Vankilassa Janin kaltaiset ovat pohjasakkaa. Hän toivoo tarinansa kannustavan muita hakemaan apua – ennen kuin he tekevät rikoksia.

Pari vuotta myöhemmin Jani löysi pimeän verkon.

– Silloin se tuntui siltä, että mikäs tässä ja kun löysi sitä materiaalia, niin se vahvisti ajatusta, että tämä on ihan normaalia.

Suomessa on arviolta noin 54 000 henkilöä joiden seksuaalinen kiinnostus kohdistuu alaikäisiin. Tämä luku perustuu oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin, joiden mukaan 2–5 prosenttia miehistä on seksuaalisesti kiinnostunut alle 16-vuotiaista. Osa teineistä, osa pienistä lapsista.

Valtaosa pedofiileista on miehiä.

Psykologi Mikko Ylipekka uskoo, että moni vangeista olisi voinut valita erilaisen tien, jos olisi saanut apua ennaltaehkäisevästi. Kuva: Jessica Stolzmann / Yle

Osasto D5:n psykologina toimivan Mikko Ylipekan mukaan kyseessä ei ole suuntautuminen, jonka ihminen itselleen valitsee.

– Jos annetaan vaihtoehto, että haluaisitko itsellesi pedofiilisen mieltymyksen vai et, niin hirmu harva sanoisi, että haluan nimenomaan, että olen kiinnostunut alle 12-vuotiaista lapsista. Se on käytännössä sosiaalinen itsemurha.

Sitä, mikä pedofilian aiheuttaa, ei tarkkaan tiedetä. Tämän hetken tiedon mukaan taustalla on yhdistelmä neurokehityksellisiä tekijöitä ja toisaalta biologisiin alttiuksiin vaikuttavia ympäristötekijöitä ja oppimista.

Osa heistä, joilla on pedofiilinen taipumus, ei koskaan syyllisty rikoksiin. Sille on kuitenkin iso riski. On arvioitu, että lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tuomituilla noin 20–50 prosentilla on pedofiilinen seksuaalinen kiinnostus.

Tämänhetkisen tiedon valossa pedofiliasta ei voi varsinaisesti parantua. Erilaisilla auttamisohjelmilla pyritään siihen, ettei taipumus muutu teoiksi.

Aikaisemmin ennaltaehkäisevää apua ei pedofiileille ollut tarjolla. Kuntoutusta saivat vankilassa ainoastaan he, jotka olivat jo syyllistyneet rikoksiin. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Janin kotona ei juuri puhuttu.

– Meidän perhe-elämä oli sitä, että kaikki söivät yksin ja me ei koskaan oltu yhdessä. Ei meillä ollut semmoista yhteistä aikaa. Me vain asuttiin samassa talossa.

Vanhemmat eivät tienneet, että Jania kiusattiin koulussa eikä hänellä ollut ystäviä. Kukaan ei huomannut, mitä hän puuhaili itsekseen.

Jani itse uskoo, että lapsuuden kokemukset ovat voineet vaikuttaa hänen kehitykseensä, mutta vastuu omista rikoksista on vain hänellä itsellään.

Ensimmäistä kertaa Jani syyllistyi lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin kun hän oli jo täysi-ikäinen.

– Kun eka tilanne tapahtui, niin heti sen jälkeen mulle iski sellainen, että nyt mä tein väärin. Mä olin mennyt rajan yli. Sit mä hirveästi pahoittelin sitä. Sit sen jälkeen, kun uhri oli “että ei tässä mitään”, niin silloin mä kuvittelin että siinä ei ole mitään väärää. Ei ollut mitään rajoja enää olemassa.

Jani tulkitsi uhrit väärin. Vasta vankilassa hän on ymmärtänyt, ettei vastuuta voi vierittää uhreille.

Monet hyväksikäytetyt lapset ja nuoret oireilevat psyykkisesti. He voivat kantaa häpeää ja syyllisyyttä vuosia, jopa loppuelämän.

Ryhmäterapiahuoneen taululla lukee tusseilla kirjoitettuja avainsanoja: itsesäätely, riskien välttäminen, tukiryhmät.

Osasto D5 on tarkoitettu miehille, joilla on tuomio seksuaalirikoksista, kohonnut uusimisriski ja motivaatiota tehdä asialle jotain. Vangit osallistuvat kanadalaislähtöiseen STEP-ohjelmaan, jossa lähdetään ensin tunnistamaan, millaiset tarpeet sekä ajattelu- ja käyttäytymismallit johtavat rikoksiin.

Hyväksikäyttö ei yleensä tapahdu yhtäkkiä, vaan usein sitä edeltää painiskelu omia ajatuksia vastaan.

– Uskon, että monen miehen kohdalla olisi voinut löytää uusiakin teitä, jos sen olisi voinut asiallisesti käsitellä jossain muualla kun pimeässä verkossa, josta löytyvät kaikki ne näkemykset ja keskustelut, jotka eivät kestä päivänvaloa, arvioi psykologi Ylipekka.

Jani mietti teini-ikäisenä terveysasemalle menemistä, mutta pelkäsi, mitä siellä sanotaan ja joutuuko saman tien poliisiasemalle.

Tuolloin ennaltaehkäisevää apua ei pedofiileille ollut tarjolla. Kuntoutusta saivat vankilassa ainoastaan he, jotka olivat jo syyllistyneet rikoksiin.

Hyväksikäyttö ei yleensä tapahdu yhtäkkiä, vaan usein sitä edeltää painiskelu omia ajatuksia vastaan.

– Miksi ihmeessä pitäisi vahingoittaa ihmisiä ennen kuin ruvetaan tekemään kunnolla työtä, sanoo Mikko Ylipekka.

Yleinen käsitys on, että ihminen, jolla on lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus, on epäkelpo elämään muiden joukossa. Ajatellaan, että se tarkoittaa automaattisesti rikosten tekemistä.

– Jopa ammatti-ihmiset ajattelevat että tästä ei voi puhua ja saattavat sanoa, että ”ei kuulu minun osaamisalueeseen”, Ylipekka kertoo.

Nykyään rikoksia yritetään myös estää jo ennen kuin lapsista kiinnostuneet niitä kertaakaan tekevät. Suomessa toiminta on melko uutta. Ennaltaehkäisevä toiminta ei kuulu varsinaisesti millekään viranomaistaholle.

Anna Kolsterin toiveena on, että tukipalvelusta tulisi pysyvä osa Sexpon toimintaa. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Seksuaaliterapeutti Anna Kolster ja hänen kollegaansa Patricia Thesleff ottavat vastaan asiakkaita Sexpon tiloissa Sörnäisissä.

Heidän vastaanotollaan summeri soi päivittäin. Alaovella ei tarvitse sanoa nimeään tai kertoa miksi on tullut.

Rahoituksen saaminen hankkeelle ei ollut helppoa. Vaikka rahoittajat tunnistivat avun tarpeen, kukaan ei halunnut auttaa pedofiileja.

Vuoden 2018 keväällä alkoi kolmen vuoden mittainen SeriE-hanke, johon Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stea myönsi rahoitusta. Seuraavat kaksi vuotta oikeusministeriö rahoittaa toimintaa. Tavoitteena on ennaltaehkäistä lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia.

– Tämä on tärkeä tapa vähentää uhrien määrää, eli ennen kaikkea kyse on lastensuojelusta.

Tällä hetkellä vastaanotolle on jono. Hankkeen jatkorahoituksen myötä tarkoitus on palkata lisää terapeutteja.

Kolmen vuoden aikana vastaanotolla on käynyt satakunta ihmistä. Suurin osa heistä on miehiä. Kolmasosa kävijöistä on alle kolmekymmentävuotiaita. Joukossa on myös alaikäisiä.

Nuorilla on tilastollisesti suurempi riski syyllistyä rikoksiin, ja juuri siksi Kolsterin mukaan nuorten auttaminen on mielekästä.

Kuvateksti Kuva: Jaani Lampinen / Yle

Jani on ollut vankilassa jo useita vuosia. Osastolla D5 sellien ovet avataan arkiaamuisin seitsemältä ja suljetaan iltapäivällä puoli neljältä.

Rutiineihin kuuluu ruokailua, tunnin ulkoilu päivässä ja erilaisia työtehtäviä: siivousta, kanttiinityöskentelyä ja vaatehuoltoa.

Vapaa-ajalla Jani pelaa pleikkaa, lukee kirjoja tai seurustelee muiden vankien kanssa.

– Ennen kuin tulin tänne mä pelkäsin, että minkälaisia ne muut ovat. Nyt olen huomannut, että ne on ihmisiä niin kuin minäkin. Niiden rikosten takana on ihmisiä ihan eri lähtökohdista. Joillain on vähän kurjempi lapsuus ja jollain vähän parempi. Jollain on parempi työ ja jollain ei ole ollenkaan töitä.

Rikoksiin syyllistyneet luovat helposti kuplan, jossa ajatellaan, että teot eivät vahingoita ketään. Ryhmäterapiassa näistä kuplista puhutaan, niitä haastetaan ja puretaan.

Oma osasto on monelle helpottava. Vangit pääsevät puhumaan omista ongelmistaan ehkä ensimmäistä kertaa elämässään.

– Se mahdollistaa työskentelemisen näiden asioiden muuttamiseksi, sanoo Ylipekka.

Mutta onko riskinä myös että osastolla tuomitut saavat toisiltaan vaikutteita ja vaihtavat vinkkejä?

– Kyllä sellaista tapahtuu, että siellä hekumoidaan fantasioilla taikka jollain lasten kuvilla tai tämän tyyppisillä, ja silloin se täytyy ottaa puheeksi. Tämä on toimintaa, joka ei ole hyväksyttävää, Ylipekka toteaa.

Hänen mukaansa rikosmyönteinen ajattelu on vankien kesken tavallista.

– Rikoksiin syyllistyneet luovat helposti itselleen kuplan, jossa ajatellaan että tämä on se totuus ja sen takia nämä teot eivät itse asiassa vahingoita ketään. Ryhmäterapiassa näistä kuplista puhutaan, niitä haastetaan ja puretaan.

Tällaisissa kuplissa elävät eivät välttämättä hakeudu terapiaan vankilan ulkopuolella. Apua matalan kynnyksen palveluista hakevat ne, jotka haluavat välttää rikoksia.

Poliisille ilmoitettiin viime vuonna noin kahdesta tuhannesta lapsiin kohdistuvasta seksuaalirikospäilystä. On arvioitu, että suurin osa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ei tule poliisin tietoon. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Vastaanottohuoneessa on sohva ja pari nojatuolia. Anna Kolster istuu yleensä nojatuolissa. Asiakkaan ei tarvitse sanoa nimeään tai muita henkilötietoja.

Jotkut ovat soittaneet ensimmäisen puhelun tuntemattomasta numerosta ennen kuin uskaltavat tulla paikan päälle.

– Yleensä me kuitenkin tiedämme asiakkaan nimen ja puhelinnumeron.

Nuorimmat tänne hakeutuneet ovat olleet 13-vuotiaita. He ovat tulleet joko kouluterveydenhoitajan kautta tai oman vanhemman kanssa. On hyvä merkki, jos on kertonut edes yhdelle henkilölle mieltymyksestään.

Jotkut puhuvat asiasta rauhallisesti, toisille se aiheuttaa ahdistusta: miten voin tuntea näin, miksi minua kiihottavat nämä asiat.

Pelko ja häpeä estävät monia hakemasta apua.

Kolsterin tehtävänä on rakentaa yhdessä nuoren kanssa myönteinen minäkuva: En ole hirviö, olen paljon muuta kuin seksuaaliset mieltymykseni.

Monet ottavat yhteyttä, mutta eivät sittenkään uskalla tulla. Pelko ja häpeä estävät monia hakemasta apua.

Kolmasosa kävijöistä kertoo tulevansa paikalle ennaltaehkäisevästi. Osa heistä kertoo pelkäävänsä, että ylittävät rajan ja syyllistyvät rikokseen.

Jos he kertovat rikoksesta tai suunnittelevansa rikosta, Kolsterilla on velvollisuus ilmoittaa poliisille. Näin on myös tehty. Asiakkaille kuitenkin kerrotaan ilmoitusvelvollisuudesta.

Seksuaaliterapeutti Anna Kolsterin vastaanotolle Sexpon tiloihin tulevat pelkäävät, että joku näkee heidät. "Olemme tehneet kaikkemme, jotta kynnys olisi matala.", hän sanoo. Kuva: Janne Järvinen / Yle

– Meillä ei ole katkennut yksikään asiakassuhde tämän takia vaan asiakkaat ovat tiedostaneet tilanteen ja halunneet jatkaa terapiaa. Jotkut tuntevat helpotusta, kun saavat ja uskaltavat vihdoinkin kertoa asiasta, joka on painanut mieltä.

Ennaltaehkäisevää terapiaa on ollut tarjolla liian lyhyen ajan, jotta sen onnistumista voitaisiin kattavasti arvioida. Mitään järjestelmällistä asiakkaiden seurantaa ei järjestetä, joten sitä, syyllistyvätkö he jossain vaiheessa rikoksiin, ei saada tietoon. Kävijöiltä itseltään pyydetään arvioita terapiasta.

Kolsterin mukaan asiakkailta saatu palaute on ollut myönteistä.

Vankilan STEP-ohjelmakin on ollut käytössä vasta muutaman vuoden. Ohjelman vaikuttavuutta uusintarikollisuuteen ei voida vielä arvioida. Vaikuttavuuden arvioimiseksi tarvitaan riittävän monta ohjelman suorittanutta henkilöä ja riittävän pitkä, noin 3–5 vuoden seuranta-aika.

Useiden kansainvälisten tutkimusten mukaan kuntoutusohjelmiin osallistuneet seksuaalirikoksesta tuomitut uusivat vähemmän seksuaalirikoksia ja muita rikoksia kuin ne, jotka eivät osallistuneet ohjelmiin.

STEP-ohjelma perustuu kognitiivis-behavioraaliseen kuntoutusteoriaan, jonka on havaittu olevan tehokkaimpia tapoja vähentää uusintarikollisuutta.

– Ei niillä kuitenkaan ihmeitä pystytä tekemään. Nämä ongelmat ovat ihmisillä kasaantuneet vuosikymmenten aikana. Jos meidän ohjelma kestää kuudesta kahdeksaan kuukautta, niin eihän siinä kuin uudeksi tehdä, toteaa psykologi Mikko Ylipekka.

Seksuaalirikosten uusimisriski on pienempi kuin monen muun rikostyypin kohdalla. Uusimisriskiä voidaan voidaan myös seurata vain niiden osalta, joiden rikokset tulevat ilmi.

Riihimäen vankilassa käytössä olevan STEP-ohjelman vaikuttavuutta uusintarikollisuuteen on vielä liian aikaista arvioida. Kuva: Jessica Stolzmann / Yle

Hyväksikäyttö kesti muutamia vuosia ennen kuin Jani jäi kiinni.

– Mä olen kiitollinen erittäin paljon tälle uhrille, vaikka hän ei ehkä sitä ikinä kuule. Olen kiitollinen siitä, että hän kertoi läheisilleen, mitä on tapahtunut. Siinä samalla hän pysäytti koko mun rikosvyyhdin, koska olisin jatkanut vaikka kuinka kauan. En mä osannut lopettaa. Mä menetin kokonaan kontrollin omasta käyttäytymisestä. Se on ollut tosi rohkea teko häneltä.

Kun Jani pääsee vankilasta, hän tietää, että apua on saatavilla paremmin kuin aikaisemmin. Nykyään myös pimeässä verkossa tiettyjen termien käyttö hakukoneessa ohjaakin hakijan mielenterveystalon sivuille, joista saa apua.

– Mä toivon, että nyt pikkuhiljaa yhteiskunta huomaisi, että ennaltaehkäisy on tärkein asia.

Kuvittelen, että jossain vaiheessa katumus voisi helpottaa, mutta tällä hetkellä teot ovat mielessä joka päivä. Mä tuhosin heidät.

Jani

Janin mielestä jo yläkouluikäisille pitäisi tarjota tietoa.

Nuorten kohdalla ajattelumalleihin on helpompaa vaikuttaa ja heidän siten mahdollisesti onnistua laajentamaan seksuaalista mieltymystään.

Janille tämä tuo toivoa.

– Täällä olen oppinut sen, että mulla on myös kiinnostus aikuisiin. Sitä kautta mä pystyn elämään normaalia elämää.

Viime aikoina Jani on miettinyt paljon tulevaisuutta ja sitä päivää, kun hän pääsee vankilasta.

– Kuvittelen, että jossain vaiheessa katumus voisi helpottaa, mutta tällä hetkellä teot ovat mielessä joka päivä. Mä tuhosin heidät.