1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

EU:n koronarokotustodistus otetaan käyttöön Suomessa tiistaina

Matkustamista olisi yhä harkittava huolellisesti.

Kuva: Mimmi Nietula / Yle

Euroopan unionin koronarokotustodistus otetaan käyttöön Suomessa tiistaista alkaen, kun Suomen kansallinen todistus päivittyy yhteensopivaksi EU-todistuksen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että EU:n koronarokotustodistuksen saa Omakanta-palvelusta.

Muutos Omakannassa tapahtuu automaattisesti. EU-todistus on tarpeen erityisesti matkustaessa, sillä todistusta voidaan käyttää rajanylitystilanteissa EU-alueella. Sosiaali- ja terveysministeriö huomauttaa, että aivan kaikki rokotustodistukset eivät heti näy Omakannassa, sillä osasta alueita tiedot päivittyvät Omakantaan viiveellä.

Tarkoituksena on, että jatkossa todistus päivittyisi Omakantaan viimeistään viiden vuorokauden kuluessa rokotuksesta. Rokotustodistuksen käyttöönotto aikaistui alkuperäisestä. Omakantaan on tulossa muitakin todistuksia: Todistus koronatestin tuloksesta ja sairastetusta taudista on määrä saada Omakannasta heinäkuun puolivälistä alkaen, kertoo STM tiedotteessa.

Kaikki todistukset ovat kansalaisille maksuttomia. Todistusten tiedot ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ministeriö muistuttaa, että matkalaisten on itse selvitettävä kunkin kohdemaan todistusvaatimukset, sillä kaikki EU-maat eivät välttämättä ole aivan samatahtisesti liikkeellä EU-todistusten kanssa, ja myös maakohtaisissa vaatimuksissa voi olla eroja.

Lisäksi liikennöitsijöillä eli esimerkiksi laiva- ja lentoyhtiöillä voi olla omia edellytyksiään matkustajille. STM muistuttaa, että matkailua olisi ylipäätään syytä harkita vakavasti, sillä koronatilanne on edelleen huono monissa maissa.

Eri maiden ohjeistukset ja vaatimukset matkailijoille voivat muuttua lyhyelläkin varoajalla.

Lue lisää: Uusimmat tiedot koronaviruksesta