1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maastopalot

Kangasalan Kirkkoharjun alueella paloi yöllä kolmessa kohdassa – palomestari: "Onneksi oli yöllinen kulkija, joka huomasi savun"

Pelastuslaitos sai palot sammumaan ennen kuin ne ehtivät uhata muuta omaisuutta. Palomestarin mukaan ilman sivullisen ilmoitusta paloalue olisi voinut päästä hyvinkin laajaksi.

Kuva: Yle

Kangasalan Kirkkoharjun alueella oli yöllä kolme maastopalon alkua. Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen puoli kolmelta, kun sivullinen oli havainnut savua nousevan metsästä.

– Kirkkoharjun kuntoradan molemmin puolin oli kolmessa kohtaa paloalueet, joista suurin noin 400 neliötä, kertoo päivystävä palomestari Jarno Majaniemi.

Pelastuslaitos sai palot sammumaan. Ne eivät ehtineet uhata muuta omaisuutta, mutta palomestarin mukaan ilman sivullisen ilmoitusta paloalue olisi voinut päästä hyvinkin laajaksi.

– Onneksi oli yöllinen kulkija, joka huomasi savun ja vielä vaivautui tarkistamaan, mistä on kyse, Majaniemi kiittelee.

Maasto on nyt hyvin kuivaa. Palon syttymissyystä ei ole varmaa tietoa.

– Isoin epäily on, että palot olivat tahallaan sytytettyjä. Semmoinen tulee äkkiä mieleen. Toki on mahdollista, että joku olisi kulkenut alueella jollain vehkeellä, josta olisi lentänyt kipinöitä.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.