1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Donald Trump

Tuomari hylkäsi valtaosan Trumpin Raamattu-poseeraukseen kohdistuneista kanteista

Tuomarin mukaan pelkät väitteet juonittelusta ilman todisteita, eivät riitä salaliiton toteamiseen. Kansalaisjärjestön mukaan päätös sivuuttaa mielenosoittajien oikeudet.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poseerasi kirkon edustalla vuosi sitten. Kuva: Shawn Thew / EPA

Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari hylkäsi maanantaina valtaosan maan entiseen presidenttiin Donald Trumpiin kohdistuvista kanteista, jotka liittyivät viimekesäiseen mielenosoituksen hajottamiseen maan pääkaupungissa Washingtonissa.

Syytösten mukaan poliisi hajotti pitkälti rauhanomaisen mielenosoituksen siksi, että Trump pääsisi puheensa jälkeen kävelemään lähellä Valkoista taloa sijaitsevan kirkon luo. Kirkon edessä hänestä otettiin kuvia, joissa hän esiintyi Raamattu kädessään.

Kansalaisoikeusjärjestöt sekä yksittäiset mielenosoittajat ovat syyttäneet Trumpin ja korkea-arvoisten virkamiesten olleen mielenosoituksen kovakouraisen hajottamisen takana.

Lafayette-aukiolle oli viime vuoden kesäkuun alussa kerääntynyt ihmisiä osoittamaan mieltään rasismia ja poliisin harjoittamaa väkivaltaa vastaan. Musta George Floyd oli kuollut toukokuun lopussa pidätystilanteessa, kun poliisi painoi häntä polvella niskasta noin yhdeksän minuutin ajan.

Toissa viikolla julkaistun hallinnon sisäisen tutkintaraportin mukaan väkijoukon hajottaminen ei liittynyt Trumpin kuvaussessioon, vaan alkuperäisiin suunnitelmiin mielenosoituksen rajaamiseksi, kertoo muun maussa Washington Post (siirryt toiseen palveluun).

Syytökset liian spekulatiivisia

Tuomari Dabney L. Friedrich kertoi 51-sivuisessa päätöksessään syytösten olevan liian spekulatiivisia. Pelkät väitteet siitä, että virkamiehet olisivat juonineet mielenosoittajien ihmisoikeuksien rikkomiseksi ilman, että tästä viestinnästä on mitään todisteita, ei riitä salaliiton toteamiseen.

Hän hylkäsi niin ikään vaatimukset siitä, että liittovaltio muuttaisi mielenosoittajiin kohdistuvaan voimankäyttöön liittyviä toimintaperiaatteitaan.

Sen sijaan Trumpin vuonna 2017 nimittämä tuomari antoi käsittelyn edetä kahden muun haasteen osalta. Toinen näistä pyrki haastamaan Valkoisen talon ulkopuolella Lafaytte-aukiolla järjestettäville mielenilmauksille annetut liittovaltion rajoitukset. Lisäksi käsittelyä jatketaan tyhjentämisoperaatiota tukeneiden paikallisten poliisiviranomaisten osalta.

Oikeusministeriön asianajajat olivat esittäneet viime kuussa muun muassa Trumpiin ja silloiseen oikeusministeri William Barriin kohdistuvien syytteiden hylkäämistä.

ACLU: Päätös asettaa viranomaiset lain yläpuolelle

Kansalaisjärjestö American Civil Liberties Unionin (ACLU) edustaja Scott Michelman kritisoi Friedrichin päätöstä.

Michelmanin mukaan päätös sivuuttaa Yhdysvaltain perustuslaillisia arvoja ja mielenosoittajien sananvapauteen sekä rauhanomaiseen kokoontumiseen liittyviä oikeuksia sekä asettaa käytännössä liittovaltion viranomaiset lain yläpuolelle.

– Tämänpäiväinen ratkaisu antaa periaatteessa liittovaltiolle vihreän valon käyttää väkivaltaa, mukaan lukien kuolettavaa voimaa mielenosoittajia vastaan, niin kauan kuin liittovaltion viranomaiset väittävät puolustavansa kansallista turvallisuutta, hän sanoi tiedotteessa.

Juttua muokattu klo 10.13. Otsikosta ja tekstistä on korjattu kohdat joissa sanottiin, että väkijoukko hajotettiin jotta Trump pääsisi kirkolle. Lisätty viittaus hallinnon raporttiin asiasta.

Lue lisää:

Mediat: Oikeusministeriö haluaisi hylätä Trumpiin kohdistuvan kanteen mielenosoituksen hajottamisesta raamattukuvan ottamiseksi

Kansalaisjärjestöt haastavat Trumpin oikeuteen Valkoisen talon protestin hajottamisen vuoksi

Trump uhkaa tukahduttaa mellakat armeijan avulla – poliisi käytti kyynelkaasua Valkoisen talon edustalla