1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ennallistaminen

Tältä näyttää oikea korpi – Jorhonkorpi palautettiin ajassa taaksepäin tukkimalla ojat

Uhanalaisten soiden ennallistamisesta saadaan hyviä tuloksia. Jorhonkorvessa Ilomantsissa on havaittu myönteisiä muutoksia jo vuosi töiden jälkeen. Ennallistamisessa vesien kulkua palautetaan lähemmäksi alkuperäistä.  

Korpikuusen kannon alla eli Jorhonkorpi vuosi ennallistamisen jälkeen
Korpikuusen kannon alla eli Jorhonkorpi vuosi ennallistamisen jälkeen

Jorhonkorpeen laskeutuminen kuivalta mäntykankaalta ja hakkuuaukolta on kuin putkahtaminen toiseen maailmaan. Notko on syvä arpi kankaassa, joka painuu vehreäksi lehtometsäksi ja jossain pohjalla kuuluu veden lirinä. Tänne voisi kuvitella karhun pakoon hellettä.

Korvessa on jotain satumetsämäistä. Kun ylhäällä aukealla kankaalla aurinko paahtaa kuumasti ja kuivasti, korvessa on muutaman asteen viileämpää ja kosteampaa.

Korpisuon tunnistaa kuusista. Suo-ojittamisen kulta-aikana 50-70 vuotta sitten puiden haluttiin kasvavan paremmin, joten erityisesti korpia ojitettiin, että niiden maaperä kuivuisi. Veden kulun hidastaminen ojat tukkimalla tulee palauttamaan korven sellaiseksi, kuin se oli 100 vuotta sitten.

Suunnittelija Miia Kokkonen ja suojelubiologi Maarit Similä maapadon päällä. Pato estää vesien virtaamisen ihmisen kaivamiin ojiin ja levittää kosteuden metsään. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Jorhonkorven tapainen lähes 40 hehtaarin alue on merkittävä, sillä luonnostaan korvet ovat pienialaisia. Natura 2000-suojelun piiriin kuuluva alue ennallistettiin kesällä 2020 ja se palaa ihmistoiminnan jäljiltä luonnon valtaan 10-50, ehkä lopulta 100 vuoden kuluessa.

– Ajatella, että tännekin on kaivettu oja, huokaa Metsähallituksen suojelubiologi Maarit Similä.

Nyt ojassa on ihmisen asettamia pöllejä, jotka pikkuhiljaa tukkivat virtausta ja muodostavat lahopuuta. Syvemmällä alueella on kirkasvetinen puro, joka mutkittelee mättäiden välissä putkahtaen välillä esiin maan alta. Jorhonkorpi kerää vedet 128 hehtaarin alueelta.

Ei mikä tahansa korpi

Asutusta tällä seudulla on vähän, ollaan Suomen itäisimmässä kolkassa, Ilomantsin Hattuvaarassa. Mutta ihmisen toiminta on ulottunut korpiin saakka.

– Yritän olla korjaamatta, kun ystävät käyttävät korpi-sanaa minkä tahansa syrjäisen alueen synonyyminä, mutta aina en onnistu. Korpi on nimenomaan suotyyppi, suunnittelija Miia Kokkonen Metsähallituksesta muistuttaa.

Jorhonkorvessa on paitsi hämyisän kosteaa koivujen, haapojen, kuusien ja raitojen metsää, myös ruhjotun näköistä avonaista rinnettä, josta ojat on täytetty umpeen. Lisäksi on tehty maapenkereitä, joiden tarkoituksena on palauttaa vesi kulkemaan alkuperäiseen tapaan leveälle, eikä juoksemaan ojauomaa metsästä pois.

Maavalleissa on turvetta ja puuta sikinsokin, ne ovat on kuin kuivalle maalle nousseita majavanpatoja.

Maariankämmekkä on pieni herkkä orkideansukuinen kasvi suomalaisella suolla. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Biologit toteavat maanrakennustöiden jälkien olevan rumia, mutta tarpeellisia. He näkevät jo vuosikymmenen päähän, jolloin kasvillisuus on ottanut aukot valtaansa. Tulvalammikkoon nostetaan vielä sammaleinen kelokannon kärähkä, että siinä kasvavat sammalet jatkaisivat elämäänsä.

Harsosammal ja muutkin sammalet ovat tärkeitä. Ja lahopuu kuuluu korvessa pystyyn ja myös veteen.

– Tämä on kärsivällisen hommaa, mutta jo nyt on nähtävissä suotuisia muutoksia. Täällä on kosteutta paljon enemmän kuin aiemmin, biologit iloitsevat.

Kesällä Jorhonkorvessa kukkivat maariankämmekkä, karjalanruusu ja tähtitalvikki.

– Täällä on ihanaa, huokailee Miia Kokkonen.

Ennallistajille muutokset ovat hyvä merkki. Metsänpohja on hyllyvän kostea, kuten pitääkin. Jorhonkorven suojeluarvo on kasvanut. Toinen seurantakäynti tehdään kymmenen vuoden kuluttua.

Korpi retkipaikkana

Jorhonkorpi ja sen tapaiset paikat eivät ole retkeilijöiden suosiossa, koska etenkin kesällä hämyiset kosteat kuusikot ja lehtomainen rehevyys suosivat ihmisen vieroksumia hyttysiä. Korpeen tulo kuitenkin kannattaisi, yllyttää Miia Kokkonen.

– Ihmiset luulevat, että tällaisissa paikoissa on vaikea liikkua, mutta kumisaappailla pääsee ihan hyvin ja kasvillisuus on tosi hienoa.

Karjalainen korpi yllätti Pohjois-Karjalan maakuntakukalla, karjalanruusu kukki kelopuun kupeessa. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Maa- tai merikotkapari lentää puiden latvojen yllä kun kävelemme korvesta poispäin. Hiekkaisella polulla lentää hyönteinen, maakiitäjä, josta suojelubiologi Maarit Similä innostuu. Havaitsemme myös kahden suurpedon, karhun ja suden, jäljet.

Jorhonkorven ohella Pohjois-Karjalassa ennallistettiin vuosi sitten kymmenkunta suota Lieksassa, Ilomantsissa ja Nurmeksessa.

Lue myös:

Suomessa luotiin valtava ongelma, jonka korjaamiseen menee vuosisatoja: soista tehtiin metsää vuosia, koska sen ilmastovaikutuksia ei tajuttu