1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. halal

Törkeän eläinsuojelurikoksen esitutkinta valmistui: Pohjalaismiehen epäillään rituaaliteurastaneen 2 500 lammasta tainnuttamatta niitä ensin

Eläimet on esitutkinnan mukaan teurastettu tainnuttamatta niitä ensin. Lihat on myyty elintarvikkeiksi ilman asianmukaista valvontaa tai tarkastuksia, ja teurasjätteet hävitetty jäljettömiin. Lampaita on ostettu ja teurastettu laittomasti pääasiassa Pohjanmaalla, mutta myös muualla Suomessa.

Rikoskomisario Sakari Palomäki
Tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki: "Tapaus on poikkeuksellinen Suomessa"

Pohjanmaan poliisin talousrikosyksikkö on saanut valmiiksi törkeän eläinsuojelurikoksen esitutkinnan. Poliisi epäilee, että noin 2 500 lammasta on teurastettu lainvastaisesti eli tainnuttamatta niitä ensin.

Lampaita on ostettu ja teurastettu laittomasti pääasiassa Pohjanmaalla, mutta myös pohjoisemmassa ja keskisessä Suomessa. Rannikko-Pohjanmaalla asuvan päätekijän epäillään ostaneen lampaita toisen nimissä ja teurastaneen niitä laittomasti myyntiin. Mies ei ole lammastilallinen.

Aluksi tutkinta kattoi vuodet 2016–2020, ja lampaita epäiltiin teurastetun 1 300. Sittemmin tutkinta ulotettiin taaksepäin aina vuoteen 2003, ja eläinten määrä kasvoi.

– Tapaus on laajuudessaan Suomessa ainutkertainen: tällaisia määriä ei tutkinnassa ole tiettävästi ennen ollut, sanoo tutkinnanjohtaja Sakari Palomäki.

Pääepäilty, keski-ikäinen mies on ollut vangittuna esitutkinnan aikana. Lisäksi pidätettynä on ollut kaksi henkilöä, joiden osuus tapahtumiin on huomattavasti pienempi. Avunannosta törkeään eläinsuojelurikokseen on ollut kiinniotettuna kuusi henkilöä.

Kaikkiaan esitutkinnassa on rikoksesta epäiltynä kuultu avunannosta 34 henkilöä, joista suurin osa on lammastilallisia. Avuntoanto tarkoittaa heidän osaltaan käytännössä elävien eläinten myymistä pääepäillylle.

Esitutkintapöytäkirjassa on peräti 88 rikosnimikkeitä. Esitutkintapöytäkirja on lähetetty loppulausunnolle. Loppulausuntojen jälkeen se siirtyy syyteharkintaan Länsi-Suomen syyttäjälaitokseen.

Kuvan lammas ei liity tapaukseen. Arkistokuva. Kuva: Yle / Mattias Simonsen

Tekojen jäljille päästiin vihjeiden avulla

Tutkinta käynnistyi kunnaneläinlääkärin ja ympäristö- ja terveydensuojelupäällikön havainnoista eräällä tilalla loppuvuodesta 2018. Rannikko-Pohjanmaalla asuvan miehen epäiltiin teurastaneen lampaita leikkaamalla niiltä kurkun auki ilman tainnutusta.

Asia laajeni aluehallintoviraston tutkintapyynnön jälkeen tehtyjen selvitysten perusteella. Myös Ruokavirasto teki asiassa tutkintapyynnön viime vuoden lopulla. Niiden perusteella oli syytä epäillä, että lampaita oli myyty epävirallisille tahoille ja että lampaat oli teurastettu lainvastaisesti.

Lihat oli myyty elintarvikkeiksi ilman asianmukaista valvontaa tai tarkastuksia, joten törkeän eläinsuojelurikoksen lisäksi epäiltiin terveysrikoksia, rekisterimerkintärikoksia ja eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisia.

Sakari Palomäki
Yle kysyi tutkinnanjohtaja Sakari Palomäeltä, minne laittomasti teurastetut lihat päätyivät

Liha on poliisin arvioiden mukaan myyty pääosin yksityisille. Lampaanlihojen myynnistä saaduksi nettohyödyksi arvioidaan yli 100 000 euroa.

Teurasjätteiden taas epäillään päätyneen laittomasti hävitetyiksi. Niitä ei ole toimitettu käsittelylaitokseen, eikä sijoituspaikkaa ole saatu selvitettyä. Tältä osin epäillään törkeää ympäristön turmelemista ja eläintaudin leviämisvaaran aiheuttamista.

Teurasjätteiden hävittämisessä lainvastaisesti on saatettu säästää jopa kymmeniä tuhansia.

Rikoshyötyä on saatu vakuustakavarikkoon noin 30 000 euroa. Poliisi on myös takavarikoinut lampaiden kuljetuksiin käytetyn ajoneuvon ja peräkärryn sekä teurastusvälineistöä.

Lakimuutos suunnitteilla

Suomessa eläin on nykyisen eläinsuojelulain mukaan tainnutettava ennen verenlaskua. Osa muslimeista suosii perinteistä menetelmää, jossa kaulavaltimot avataan eläimen ollessa vielä tajuissaan. Se on vastoin Suomen lakia.

Laki sallii kuitenkin vielä toistaiseksi uskonnollisista syistä tehtävän tavan, jossa tainnutus ja verenlasku tehdään yhtä aikaa. Silloin paikalla on oltava tarkastuseläinlääkäri.

Halal-teurastuksessa eläimen tainnuttaa teurastamon työntekijä, mutta kaulan viiltää nopeasti auki islaminuskoinen henkilö.

Vireillä oleva laki eläinten hyvinvoinnista korvaa nykyisen eläinsuojelulain. Lakiluonnoksessa edellytetään, että eläin tainnutetaan ensin, joten mahdollisuus yhtäaikaiseen tainnutukseen ja verenlaskuun poistuu laista.

Se ei juuri muuta käytäntöä, sillä asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi halal-teurastukset tehdään pääosin samalla tavoin kuin muutkin.

Lampureille kyselyt mahdollisuudesta ostaa eläviä eläimiä ovat tuttuja. Osa on kokenut yhteydenotot painostaviksi.

Lue lisää: Epäily laittomista halal-teurastuksista Pohjanmaalla laajenee – Suomen lammastiloilta eläviä eläimiä kysytään säännöllisesti: "Koin sen painostavaksi ja pelottavaksikin"

Valvontaa tiukennettu tapauksen vuoksi

Tapaus on johtanut myös muutoksiin lammas- ja vuohirekisterin seurannassa. Rekisteri ei esimerkiksi hälytä mahdollisista epäilyttävistä tilanteista. Toisaalta otantavalvonta kattaa vain pienen osan tiloista.

Tutkinnassa olevassa jutussa lampaat on merkitty myydyiksi elävinä henkilölle, jolla ei ole enää vuosiin ollut lampaita ja joka ei ole enää eläintenpitäjä.

Esimerkiksi eläinten poistoista ja siirroista pitää raportoida seitsemän päivän sisällä. Tutkinnassa olleessa tapauksessa rekisteriin ei ole tullut myynnin jälkeen vastapuolen ilmoitusta. Näihin niin sanottuihin kelluviin eläimiin kiinnitetään tästä lähin enemmän huomiota ja niitä otetaan selvitettäväksi.

Lue myös: Yli 2 000 lammasta myytiin salateuraaksi ennen kuin asia paljastui – valvonta painottuu riskitiloihin, mutta ei silti aina osu oikeaan kohtaan