1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Perussuomalaiset

Perussuomalaisten Riikka Purra: "Perussuomalaisten tulevalta puheenjohtajalta vaaditaan hyviä hermoja"

Perussuomalaisten puheenjohtajakisan ennakkosuosikki Riikka Purra aikoo tehdä päätöksen puheenjohtajuudesta mietiskeltyään asiaa kesämökillään. Purran mukaan puoluejohdon kesken puheenjohtajakysymyksestä on keskusteltu kuukausien ajan.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra vieraili Ylen Ykkösaamussa 8. toukokuuta.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra aikoo kertoa päätöksestään puheenjohtajan paikan tavoittelusta hyvin pian.

Perussuomalaisten yllättäen alkaneen puheenjohtajakisan vahvimmaksi nimeksi noussut varapuheenjohtaja Riikka Purra ilmoittaa päätöksestään lähteä ehdolle vasta eduskunnan istuntotauon alettua.

– Kaipaan tähän ajatusprosessiin hieman vapaa-aikaa, joten odotan, että tämä eduskuntatyö ja ensi viikon Pohjoismaiden neuvoston kokoukset ovat takana ja pääsen mökille hieman mietiskelemään, Purra sanoo Ylen haastattelussa.

– En ole antanut mitään yksittäistä päivämäärää, koska en välttämättä pysyisi siinä, mutta ei tässä kauan mene.

Purra sanoo tarvitsevansa aikaa keskustellakseen myös perheensä kanssa, sillä vaativan tehtävän vastaanottamisen jälkeen vapaata ei olisi varsinaisesti saatavilla.

– Tehtävässä vaaditaan erityisesti hyviä hermoja. Puheenjohtajan tehtävä kaikissa puolueissa on raskasta, siinä ollaan monesta suunnasta tulevien vaatimusten kohteena ja täytyy olla paljon naruja käsissä, Purra sanoo.

Purra kuitenkin arvioi, että perussuomalaisten puheenjohtajaa kohtaan vaatimuksia on vielä enemmän.

Perussuomalaisten kentältä paljon toiveita puheenjohtajalle

Luopumispuheessaan Jussi Halla-aho viittasi perussuomalaisten kentältä tuleviin toiveisiin siitä, miten puheenjohtajan odotetaan vastaavan puhelimeen ja osallistuvan myös paikallistoimijoiden välisten riitojen ratkomiseen. Halla-aho arvioi, että ei onnistunut tässä tehtävässä niin hyvin, kuin olisi halunnut.

Purran mukaan Halla-ahon arvio kertoo enemmän äärimmäisestä itsekritiikistä. Jäsenten välisten erimielisyyksien ratkomisessa on perussuomalaisissa onnistuttu hänen mielestään hyvin.

– Meillä on hirvittävää vauhtia kasvava jäsenistö ja kentällä on paljon sanottavaa ja tarpeita. Toisaalta olemme pyrkineet niitä hyvin läheisesti myös kuuntelemaan eli yhteys kenttään on ollut aina tiivis. Luulisin, että tässä puolueessa ei voikaan pärjätä, ellei näin olisi, Purra sanoo.

Kirkkonummelainen 44-vuotias Purra on puolueessa rakettimaisen nousun tehnyt ensimmäisen kauden kansanedustaja ja kunnanvaltuutettu. Maahanmuuttoon keskittynyt tutkija rekrytoitiin perussuomalaisten puoluetoimistolle vuonna 2016 poliittiseksi suunnittelijaksi. Varapuheenjohtajaksi Purra nousi vuoden 2019 puoluekokouksessa.

Perussuomalaisten johdossa asia ollut tiedossa jo pitkään

Perussuomalaisten puheenjohtajakisaan ei ole ilmoittautunut toistaiseksi yhtään varteenotettavaa ehdokasta. Sen sijaan ennakkospekulaatioissa esiintyneistä tunnetuista perussuomalaisista europarlamentaarikko Laura Huhtasaari ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ovat poissa pelistä.

Huhtasaari kieltäytyi maanantaina. Tavio puolestaan ilmoitti tiistaina toivovansa, että Riikka Purra asettuisi ehdolle.

Purra sanoo arvostavansa eduskuntaryhmän puheenjohtajan tukea, mutta ilmoitus ei tullut Purralle yllätyksenä.

– Totta kai me olemme näistä asioista aikaisemminkin puhuneet, Purra sanoo.

Tavio sanoo tienneensä Halla-ahon luopumisesta jo tammikuusta lähtien. Purra sanoo tienneensä asiasta ”kauan”, mutta ei täsmennä ajankohtaa. Hänen mukaansa puoluejohdossa on käyty keskusteluja puheenjohtajan vaihtumisesta kuukausien ajan.

Onko mahdollinen puheenjohtajuus ollut siis Purralla harkinnassa ainakin vuoden alusta lähtien?

– Ei oikeastaan. Kun tällaiset asiat elämässä ja politiikassa tulevat kohdalle, niin niitä mietitään vasta silloin. Tällaista harkintaa ei tehdä tyhjiössä vaan tietenkin otan huomioon sen, mitä oma jäsenistömme on asiasta mieltä. Kuten useimmille muillekin myös itselleni Halla-ahon ilmoitus oli kuitenkin suuri pettymys, vaikkakaan ei yllätys, Purra sanoo.

Uuden puheenjohtajan päästävä esiin Halla-ahon varjosta

Halla-aho on ilmoittanut jatkavansa toimintaansa puolueessa ja olevansa myös valmis antamaan tukea tai neuvoja uudelle puoluejohdolle, mikäli sellaisia kaivataan.

Vahvan aikaisemman puheenjohtajan varjoon jääminen on ollut myös muissa puolueissa ongelmana aikaisemmin. Pääseekö seuraava puheenjohtaja Halla-ahon varjosta esiin?

– Se on tietysti seuraavan puheenjohtajan tehtävä tehdä näin. On aivan selvää, että uusi puheenjohtaja ei voi toimia, mikäli siellä on joku voimakas taustapiru. Tietenkin Jussi Halla-aho on puolueen merkittävä toimija. Hän jatkaa kansanedustajana, kaupunginvaltuutettuna ja näkyvänä poliitikkona, Purra sanoo.

Perussuomalaisten puoluekokous pidetään elokuun puolivälissä Seinäjoella. Puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan paikalle odotetaan yli 3 000 kokousedustajaa.

Aiheesta vol keskustella torstai-iltaan 24.6.2021 klo 23

Lisää aiheesta:

Perussuomalaisten puheenjohtajakisan ennakkosuosikin asemat vahvistuivat – Ville Tavio toivoo Riikka Purran asettuvan ehdolle

Analyysi: Halla-aho suitsii perussuomalaisten perinnettä – valta vaihtuu, ennen kuin puheenjohtajasta tulee puoluettaan suurempi

Jussi Halla-aho jättää PS:n puheenjohtajan tehtävät – Työmies Putkonen: "En avaa tätä enempää, koska alan pillittää", Huhtasaari ei aio ehdolle

Bloggaajasta politiikan huipulle – näin puoluejohtajan tehtävät jättävän Jussi Halla-ahon ura on edennyt