1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. seksuaalinen häirintä

Tanskan radion tyttökuorolaiset kertovat oudosta yliseksuaalisesta ilmapiiristä ja vuosikymmeniä jatkuneesta ahdistelusta

Ahdistelun uhrien mukaan asia oli laajasti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään. Tanskan yleisradioyhtiö DR on tilannut ulkopuolisen selvityksen kuoroonsa liittyvistä väärinkäytösväitteistä.

Tanskan yleisradioyhtiön toimitilojen yhteyteen on rakennettu suuri konserttitalo, jossa muun muassa DR:n tyttökuoro esiintyy. Kuva on otettu konserttitalon vihkiäisissä 17.1.2009. Kuva: Jens Nørgaard Larsen / EPA

Tanskan arvostetuimpiin kuoroihin kuuluvan yleisradioyhtiö DR:n tyttökuoron ympärillä kuohuu.

Kohu alkoi, kun julkisuuteen tuli kesäkuun alussa kertomuksia kuorossa vuosina 2001–2010 vallinneesta oudosta yliseksuaalisesta ja sopivaisuuden rajat ylittäneestä toimintakulttuurista.

Politiken-lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelemien 12 entisen kuorolaisen mukaan kuoroon pääsemiseksi kannatti esimerkiksi pukeutua provosoivasti ja tyttöihin kohdistettiin kuorossa ei-toivottua seksuaalista huomiota. Kuoronjohtajan kerrottiin lähetelleen alaikäiselle kuorolaiselle seksuaalissävytteisiä viestejä.

Entiset kuorolaiset kertovat, että yritykset valittaa epäkohdista torjuttiin DR:ssä ja valittajia mustamaalattiin.

Politiken-lehden paljastuksen seurauksena kuoron silloinen johtaja, Malmön oopperan johtajana nykyisin toimiva Michael Bojesen siirtyi hetkeksi sivuun tehtävästään. Hän myös erosi Tanskan suurimman kulttuurisäätiön Statens Kunstfondin hallituksen puheenjohtajan paikalta.

Bojesen kiistää itseensä kohdistetut syytökset, ja hän palasi nopeasti takaisin työhönsä Malmössä sen jälkeen, kun oopperan johto katsoi hänen nauttivan edelleen luottamusta.

Myös 25 DR:n tyttökuoron entistä jäsentä astui Bojesenin tueksi ja kiisti tunnistavansa Politikenin antaman kuvan kuorosta. Kristeligt Dagblad -lehdessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistussa kirjoituksessa entiset kuorolaiset vakuuttivat Bojesenin olleen kunnianhimoinen ja ammattitaitoinen kuoronjohtaja, joka nosti musiikillista tasoa.

Vuosikymmenien epäkohdat tulivat julki

Viime viikolla keskustelu DR:n tyttökuoron ympärillä sai uuden käänteen, kun useat entiset kuorolaiset paljastivat aiempaa vakavampia syytöksiä.

Ekstra Bladet -lehdelle (siirryt toiseen palveluun) puhuneiden naisten mukaan Bojesenia edeltänyt, nyt jo edesmennyt kuoronjohtaja Tage Mortensen ahdisteli ja terrorisoi kuorolaisia 1960-luvulta aina 2000-luvun alkuun saakka. Neljä nimellään ja kaksi nimettömänä lehdessä esiintyvää entistä kuorolaista kuvailee muun muassa kuinka kuorolaisia hallittiin pelolla.

– Se oli psykologista väkivaltaa, kiusaamista ja näkymättömäksi tekemistä, kertoo entinen kuoron jäsen Kirsten Nybye Ekstra Bladetissa.

Nybyen mukaan kuoronjohtaja esimerkiksi kyseli kuorolaisilta kuukautisten alkamisesta, puhui kuoroharjoituksissa spermasta ja teki hänestä pilkkalaulun, kun hän ei suostunut juomaan alkoholia. Pilkkalaulussa Kirsteniä haukuttiin lihavaksi. Kuoronjohtaja esitti laulua useita kertoja ja määräsi kuorolaisetkin laulamaan sitä.

Tanskan prinssin Joachimin entinen vaimo kreivitär Alexandra toimi aiemmin DR:n tyttökuoron suojelijana. Kuvassa Alexandra tyttökuoron ja lapsikuoron joulukonsertissa 22.12.2013. Kuva: Sören Steffen / AOP

"Olimme jo tottuneet siihen, että hän oli pervo"

Entinen kuorolainen Signe Kroner kertoo yhden esimerkin ahdistelusta, joka tapahtui hänen ollessaan 15-vuotias. Tyttökuoron esiintymismatkan aikana järjestettiin juhla, jossa tarjoiltiin alkoholia. Kronerin mukaan kuoronjohtaja Mortensen istui juhlissa hänen viereensä ja alkoi kouria ja suudella, vaikka paikalla oli useita muita aikuisia.

– Se oli niin outoa. Samassa huoneessa oli muita aikuisia, mutta he eivät tehneet mitään, Kroner muistelee Ekstra Bladetissa.

Lopulta toinen kuorolainen puuttui tilanteeseen ja haki Kronerin pois kuoronjohtajan luota. Kun Kronerin äiti teki valituksen, DR:n johto kuittasi väitteen alkoholitarjoilusta valheeksi, eikä pitänyt suutelemista ongelmallisena.

Myös toinen, nimettömänä lehdelle puhunut kuorolainen kertoo Mortensenin esiintymismatkalla tarttuneen kiinni häneen ja suudelleen.

– Me olimme jo tottuneet siihen, että hän oli pervo. Olimme tavallaan vain hyväksyneet, että sellainen Tage oli, nainen sanoo Ekstra Bladetille.

Nybye kertoo kuoronjohtajan tarttuneen kerran hänen nänniinsä, ja perustelleen sitä tytön pitämisellä hereillä. Nimettömänä pysyttelevä nainen taas kertoo kuoronjohtajan vetäneen häntä nännistä sen jälkeen, kun vanhemmat olivat valittaneet kuorolaisille tarjotusta alkoholista.

Oopperalaulajana nykyisin työskentelevä Susanne Elmark puolestaan muistelee kuinka Mortensen saattoi juuri ennen kosertin alkua kuiskata housujensa olevan spermaa täynnä.

Elmark kertoo laatineensa vuonna 1982 yhdessä joidenkin muiden kuorolaisten kanssa Mortensenille kirjallisen pyynnön, ettei tämä enää käpälöisi tyttöjä. Tämän jälkeen Elmark ei enää saanut esittää sooloja. Lopulta hän erosi kuorosta.

Useat muutkin kokemuksistaan lehdissä kertoneet naiset erosivat kuorosta johtajan toiminnan vuoksi.

Valitukset toivat lopulta lähtöpassit kuoronjohtajalle

DR:n entinen pääjohtaja Christian S. Nissen myönsi Politikenille (siirryt toiseen palveluun) kesäkuun puolivälissä, että Mortensen lähti vuonna 2000 kuoron johdosta tyttöjen vanhempien valitusten seurauksena.

Entisten kuorolaisten mukaan epäkohdat saivat sitä ennen jatkua vuosikymmeniä valituksista huolimatta. Naisten mukaan asia oli laajasti tiedossa, mutta sille ei tehty mitään.

– Kuoron ympärillä oli paljon aikuisia, jotka sulkivat tapahtuneelta silmänsä ja suunsa, sanoo Ekstra Bladetille Susanne Elmark, joka katsoo aikuisten pettäneen lapset.

DR:n pääjohtajana vuosina 1994–2004 ollut Nissen on Politikenissa (siirryt toiseen palveluun) nyt pyytänyt anteeksi sitä, miten hän asiaa aikoinaan käsitteli. Nissen oli vuonna 1996 sanonut ahdistelluksi joutuneen Signe Kronerin äidin Tove Kühlin tekemän valituksen olevan aiheeton ja loukkaava. Kühl kertoi pääjohtajalle lähettämässään kirjeessä muidenkin kuorolaisten joutuneen ahdistelluiksi.

Tanskan yleisradioyhtiö DR (siirryt toiseen palveluun) kertoo tilanneensa jo huhtikuussa ulkopuolisen selvityksen kuoroonsa liittyvistä väärinkäytösväitteistä saatuaan kaksi nimetöntä valitusta. Yhtiö on tarjonnut psykologista tukea sitä tarvitseville ja kehottanut entisiä ja nykyisiä kuorolaisia kertomaan kokemuksistaan.

DR:n nykyinen kulttuuripäällikkö Henrik Bo Nielsen sanoo pitävänsä menneiden vuosien väärinkäytöksiä tyttökuorossa kuvottavina.

– Kuinka aikuiset ihmiset ovat koskaan voineet luulla, että lapsia voisi kohdella sillä tavalla, Nielsen kauhistelee Ekstra Bladetin haastattelussa.

Tyttökuoro DR Pigekoret (siirryt toiseen palveluun) on perustettu vuonna 1938 ja siinä on noin 50 kuorolaista, jotka ovat 15–22-vuotiaita. Kuoron jäsenet ovat yleensä DR:n kuorokoulun kasvatteja ja heidät valitaan useimmiten DR:n juniorikuorolaisten joukosta.

Lue myös:

Seksuaalisesta ahdistelusta syytetty Kööpenhaminan ylipormestari eroaa – Tanskan pääministeri Frederiksen: myös meillä sosiaalidemokraateissa on ongelmia

Metoo saapui Tanskaan kolme vuotta myöhässä – juontajan avautuminen tv-gaalassa avasi padot, ja nyt ahdistelusta kertovat poliitikotkin

Metoo-liikettä terrorismiin ja shariaan verrannut nainen repii Tanskan Akatemiaa – useat jäsenet eivät enää suostu osallistumaan toimintaan

Tasa-arvoisesta Tanskasta kuuluu kummia – #metoo herättää paheksuntaa, vain yksi kuudesta sanoo olevansa feministi

Tanskalainen kohuohjaaja Lars Von Trier Ylelle: "Linnatuomio olisi varmaan tappanut minut"