1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sote-uudistus

Historiallinen soteuudistus muuttaa Heinolan identiteetttiä – päätösvalta, rahat ja henkilöstö lähtevät kaupungin käsistä

Valtaosa Päijät-Hämeen kunnista järjestää jo nyt kaikki sote-palvelunsa yhdessä. Heinola on maakunnassa ainoa, joka vielä sekä järjestää että tuottaa perustason palvelut kokonaan itse.

Kuva: Mika Halme / Yle

Valtakunnallinen sote-uudistus vaikuttaa Päijät-Hämeessä eniten kuntiin, joiden palvelut eivät ole jo kokonaan nykyisessä hyvinvointiyhtymässä.

Eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen äänestyksessä keskiviikkoiltapäivänä. Kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen siirtyy uusille hyvinvointialueille vuonna 2023.

Valtaosa Päijät-Hämeen kuntien sote-palveluista järjestetään jo nyt yhteisesti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. Heinola ja Sysmä ovat kuitenkin vielä vastanneet perustason sote-palveluista itse, Heinola omin voimin ja Sysmä ulkoistamalla.

Heinolan kaupunginjohtajan Jari Parkkosen mukaan päätösvallan ja rahankäytön siirtäminen muiden käsiin vaikuttaa ennen kaikkea kaupungin identiteettiin.

– Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat olleet iso osa palvelukokonaisuuttamme. Henkinen muutos on suurin, ja siihen täytyy ryhtyä valmistautumaan, Parkkonen sanoo.

Hänen mukaansa kaupungin on myös alettava miettiä ja keskustella muiden maakunnan toimijoiden kanssa, miten ja millä aikataululla muutoksessa edetään käytännössä tulevan 1,5 vuoden aikana.

Omat sote-palvelut räätälöity kuntalaisille

Sosiaali- ja terveyspalvelut muodostavat puolet Heinolan koko budjetista, ja hyvinvointialueeseen siirtyminen koskettaa puolta kaupungin koko henkilöstöstä. Heinola tulee olemaan Päijät-Hämeessä toiseksi suurin liikkeenluovuttaja heti Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän jälkeen.

Heinolassa on oltu ylpeitä siitä, miten tyytyväisiä asukkaat ovat kaupungin omiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uudistuksessa vaikuttamismahdollisuudet karkaavat kauemmas.

– Kun palvelut ovat omissa hyppysissämme, olemme voineet räätälöidä niitä kuntalaisten tarpeeseen eri tavalla. Toisaalta koronan aikana olemme myös nähneet, että yhteistyössä ja leveämmissä hartioissa on voimaa, kaupunginjohtaja Jari Parkkonen pohtii.

Muun muassa maakuntajohtajana aiemmin työskennellyt Parkkonen suhtautuu soten kauan odotettuun toteutumiseen kaksijakoisesti. Häntä harmittaa, että uudistuksessa kesti kauan, eikä lopputulemakaan täysin miellytä.

– 15 vuoden päättämättömyydelläkin on hintansa. Mutta olen ajan myötä ajatellut, että joku uudistus pitää tehdä ja parannella sitten, Parkkonen toteaa.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.