Iso haukku

Itäisen Keski-Euroopan maista tulevat yritykset vahvistavat asemiaan Euroopan lemmikkiruokamarkkinoilla.

Tässä pakataan kuivaruokaa Tampereella lemmikkituoteyritys Prima Pet Premiumin varastolla. Pian tuotanto tehostuu, sillä Nokialle on valmistumassa ensi vuonna uusi tehdas.

Yhdessä tamperelaisyrityksen ostaneen tšekkiläisen Vafon kanssa rakennettava tehdas kertoo lemmikkiruokabisneksen uusista tuulista: kysyntä kasvaa ja paikallisuus on nousemassa entistä tärkeämmäksi.

Samalla itäisen Keski-Euroopan maista tulevat yritykset parantavat asemiaan Euroopan markkinoilla.

Lemmikkiruoan viejiä riittää, kun kysyntä kasvaa

Esimerkiksi Tšekki on vahvistanut asemaansa. Keskeinen sijainti, asiantuntemus ja työvoimakulujen suhteellinen edullisuus nostavat vientilukuja. Vafollakin on vientiä yli 70 maahan.

Vienti on kasvussa

Suomen kuivaruokamarkkinat ovat noin 90-prosenttisesti ulkomaalaisten yhtiöiden hallussa.

Osuus riippuu tuoteryhmästä. Lemmikkieläinten pakasteruoista valtaosa tehdään kotimaisista raaka-aineista.

Vafo Finlandin ja Prima Pet Premiumin toimitusjohtaja Timo Pärssinen kertoo, että Suomen kuivaruokavalmistus tyrehtyi, kun tuonti vapautui 1990-luvulla. Nyt paikallisuustrendi vahvistuu.

Lemmikkien ruoka on maailmanlaajuisesti valtava bisnes. YK:n tilastoja hyödyntävän OEC-tietokannan mukaan (siirryt toiseen palveluun) kauppaa tehtiin vuonna 2019 lähes 13 miljardilla eurolla.

Yhdysvaltalaiset jättiyritykset kuten Mars ja Nestle ovat hallinneet markkinoita pitkään.

Kauas on tultu koirankekseistä, joista lemmikeille tarkoitettujen ruokien kauppa Euroopassa alkoi 1800-luvulla.

BBC:n mukaan muuan amerikkalainen myyntimies James Spratt sai inspiraation katsellessaan, miten kulkukoirat ahmivat satamassa merimiesten kammoamaa kuivamuonaa, kivenkovia keksejä, joissa saattoi olla matoja ja toukkia. Koirille ne kuitenkin maistuivat.

Spratt kehitti pian ensimmäisen kaupallisen koiranruoan, koirankeksit. Sprattin oivallus ajoittui samaan aikaan kulttuurinmuutoksen kanssa. Ihmiset alkoivat pitää eläimiä perheenjäseninä.

Nykyään eläinten ruokinta seuraa ihmisten ruokavaliotaipumuksia. Muun muassa gluteenittomia tuotteita on markkinoilla entistä enemmän.

Tulevaisuudessa ruokavalikoimaan on ekologisista syistä tulossa enemmän esimerkiksi sirkkoja sisältäviä tuotteita.

Timo Pärssinen, toimitusjohtaja, Vafo Finland ja Prima Pet Premium

Ison koiran ruokakulut voivat olla vuodessa parituhatta euroa. Ylläpitokuluja nostavat muun muassa erikoisruokavaliot, vakuutukset, eläinlääkärikulut tai varusteet.

Lemmikkieläinten määrä kasvaa poikkeusaikoina, niin lamassa kuin koronapandemian kuukausina. Kotosalla ollaan enemmän ja lemmikkeihin myös panostetaan. Pentuja jonotetaan kuukausia.

Koirat ja kissat ovat kotien valtiaita.

Suomen lemmikkieläintuotemarkkinoiden arvo on toimitusjohtaja Pärssisen mukaan arviolta 400 miljoonaa euroa vuodessa. Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteismyynti kohoaa jo kolmeen miljardiin euroon.

Eikä loppua näy. Tuotekehittely on kuumeista. Esimerkiksi kissanhiekka on toistaiseksi tuontitavaraa Turkista tai Kanadasta, joissa on bentoniittia sisältävän hiekan louhintaan soveltuvia kaivoksia. Tuoteketjut ovat globaaleja.

Yhdysvalloista Eurooppaan leviävän trendin seurauksena yhä suositumpia ovat myös lemmikkien hyvinvointipalvelut, kuten koirien uimakoulut ja eläinten hieronnat.

Tassuterapiaa ovat aiemmin saaneet omistajat, nyt sitä on tarjolla myös eläimille itselleen.

Tekijät

Kuvat ja videot

Antti Haanpää

Kari Nihti

Teksti

Erja Tuomaala

Julkaistu 17.7.