1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmastonmuutos

Äärimmäiset lämpöaallot, nälänhätä, vedenpuute, tulvat – Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista

Ensi vuonna julkaistava 4 000-sivuinen raportti on tähän mennessä perusteellisin tieteellinen katsaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Pahimmat uhkakuvat ovat vielä vältettävissä, mutta helppoja ratkaisukeinoja ei ole, raporttiluonnoksessa todetaan.

Fossiilisten polttoaineiden kuten hiilen käytön vähentäminen on merkittävä ilmastotoimi. Kuvassa Tusimicen hiilivoimala Tšekin tasavallassa. Kuva: Martin Divisek / EPA

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC varoittaa ilmastonmuutoksen vakavista seurauksista ihmiskunnalle tulevassa raportissaan, jonka luonnoksen uutistoimisto AFP on saanut haltuunsa.

Raportin mukaan ilmastonmuutos vaikuttaa tulevien vuosikymmenten aikana maapallon elämään perustavanlaatuisesti, vaikka päästöjä saataisiin vähennettyä.

Ensi vuonna julkaistava 4 000-sivuinen raportti on AFP:n mukaan tähän mennessä perusteellisin tieteellinen katsaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Ilmastopaneelin tänään julkaiseman tiedotteen mukaan (siirryt toiseen palveluun) AFP:n käsiinsä saama versio on keskeneräinen.

Ilmastopaneeli varoittaa, että aiemmat suuret muutokset ilmastossa muuttivat dramaattisesti luontoa ja tuhosivat suurimman osan lajeista. Valinnat, joita yhteiskunnat tekevät nyt, ovat ratkaisevia ihmislajin kannalta, raportissa sanotaan.

– Elämä maapallolla voi toipua äärimmäisestä muutoksesta ilmastossa kehittämällä uusia lajeja ja luomalla uusia ekosysteemejä. Ihmiset eivät voi, raportissa todetaan AFP:n mukaan.

1,5 asteen raja kriittinen

AFP:n mukaan raportti osoittaa, että ilmastonmuutoksesta joutuvat kärsimään eniten ne, jotka ovat siitä vähiten vastuussa. Kehittyviin maihin kohdistuu entistä suurempi äärilämpötilojen, vedenpuutteen ja nousevien merenpintojen uhka.

Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 tavoitteeksi asetettiin lämpenemisen rajoittaminen "selvästi alle" kahteen celsiusasteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Pyrkimyksenä oli edistää lämpenemisen rajaamista 1,5 asteeseen.

Mies kahlaa tulvavedessä Somaliassa joulukuussa 2006. Kuva: Stephen Morrison / EPA

Jos lämpötilat nousevat 1,5 asteen sijaan kaksi astetta, raportin mukaan 420 miljoonaa ihmistä enemmän altistuu äärimmäisille lämpöaalloille. Lisäksi yli 80 miljoonaa ihmistä lisää on vaarassa nähdä nälkää vuoteen 2050 mennessä.

Raportin mukaan pitkäaikainen yli 1,5 asteen lämpeneminen aiheuttaa vakavia, pitkiä ja joissain tapauksissa peruuttamattomia seurauksia ihmisille ja ekosysteemeille.

Nykykehitys on menossa kohti vähintään kolmen asteen lämpenemistä.

Lämpö ja meret nousevat

Satoja miljoonia ihmisiä uhkaa raportin mukaan vedenpuute, vaikka lämpeneminen saataisiin rajattua 1,5 asteeseen. Rannikkokaupungeissa sadat miljoonat ihmiset voivat joutua kärsimään tulvista.

Raportin mukaan osa menneiden vuosikymmenten päästöjen aiheuttamista vakavista seurauksista on väistämättömiä.

Kuollut kala kuivuneella Nqweban padolla Etelä-Afrikassa tammikuussa 2020. Pato tuotti aiemmin juomaveden Graaf Reinetin kaupungille. Kuva: Kim Ludbrook / EPA

Pahimpien mahdollisten uhkakuvien välttämiseksi voidaan kuitenkin vielä tehdä paljon, IPCC painottaa. Niihinkin vaikutuksiin, joita ei voida enää välttää, voidaan varautua.

Niin sanottujen sinisen hiilen ekosysteemien, kuten rakkolevän ja mangrovemetsien suojelu esimerkiksi kasvattaa hiilivarantoja ja suojaa myrskytulvilta.

Ilmastonmuutosta voidaan hillitä vain perustavanlaatuisella muutoksella sekä yksilöiden, yhteisöjen, yritysten, instituutioiden että hallitusten tasolla, raportissa todetaan.

Lue myös:

Ilmastopaneeli: sähkön avulla Suomen päästöt voitaisiin painaa lähelle nollaa