Vaasan rottaongelma rauhoittunut, mutta ei poistunut

Yli tuhat rottaa on saatu kiinni loukuilla ja viemäriansoilla tähän mennessä. Saalista on tullut tasaisesti keskustan alueelta mutta erityisesti Klemetinkadun viemäristä.

Tuholaistorjunta on kesäaikaan loukuilla haasteellista ja siksi Vaasassa ei käytetä maanpäällisiä loukkuja. Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Vaasassa seurataan edelleen rottatilannetta.

Kaupunki on solminut uuden sopimuksen tuholaistorjuntayrityksen kanssa ja kesällä kaupungin keskustan alueella on käytössä 9 viemäriansaa.

Tuholaistorjunnassa ei käytetä kesäaikaan maanpäällisiä loukkuja.

Rottahavaintoja tulee Vaasan kaupungin terveysinsinööri Ilona Peuralan mukaan kaupungille tulee 10-15 rottailmoitusta kuukaudessa. Vielä vuosi sitten ilmoituksia tuli päivittäin.

– Ilmoituksia tulee edelleen myös runsaasta lintujen ruokinnasta vaikka talviajan lintujen ruokinta-aika on päättynyt. Linnut löytävät luonnosta ruoan kesällä ja niitä ei tarvitse ruokkia. Ruokkimalla maahan lintuja ruokitaan samalla myös rottia, Peurala muistuttaa.

Viime vuonna rottaongelma kasvoi Vaasassa suureksi ja rottahavaintoja tehtiin päivittäin. Loukuilla ja viemäriansoilla saatiin kiinni yli tuhat rottaa.

Saalista on tullut hyvin tasaisesti keskustan alueelta mutta erityisesti Klemetinkadun viemäristä jossa yhteissaalismäärä viime mittauksessa 378.