1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ukkonen

Kymenlaakso säästyi eilisen ukkosmyrskyn pahimmilta tuhoilta – Kotkassa salama iski pihapuun säpäleiksi

Eilen Kymenlaaksossa ukkosti, salamoi ja jyrisi, mutta pahimmilta vahingoilta vältyttiin. Jos sähköjohto päätyy maahan, siihen ei saa missään nimessä koskea, varoittaa Energiateollisuuden toimitusjohtaja.

Kotkan Ristinkalliolla salama iski pihapuun säpäleiksi. Kuva: Yle Radio Suomen kuuntelijan kuva

Eilinen ja öinen ukkosmyräkkä riepotteli Suomea ja katkaisi sähköt pahimmillaan yli sadalta tuhannelta taloudelta.

Kymenlaaksossa oli eilen tuhansia talouksia ilman sähköä. Seitsemän aikaan aamulla Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan ainakin Kotkassa oli satoja kohteita vielä hetkellisesti ilman sähköä.

Kymenlaaksossa säästyttiin suuremmilta vahingoilta. Kotkan ja Kouvolan päivystävät palomestarit kertovat, että heille tulleet tehtävät olivat lähinnä tienraivaustehtäviä, kun esimerkiksi puut kaatuivat myräkässä.

Anjalassa sähkölinja oli pudonnut maahan, ja alue rajattiin korjaustoimenpiteitä varten.

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä muistuttaa Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), että pudonneisiin sähköjohtoihin ei saa koskaan koskea, eikä niiden lähelle kannata mennä.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Yle Radio Suomen Kymenlaakson aamulähetykseen soittanut silminnäkijä kertoo, että salama iski eilen puun säpäleiksi Kotkassa Ristinkalliolla. Silminnäkijä istui seurueineen terassilla, kun ukkosmyräkkä alkoi. Parin sadan metrin päässä salama iski yhtäkkiä puuhun. Jyrähdys oli hänen mukaansa niin valtava, että koko seurue oli loikata ilmaan.

Puu oli silminnäkijän mukaan vaarassa kaatua vieressä olevan rakennuksen päälle, mutta vahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Lue lisää: Myräkkä on ohi ja aamu alkaa utuisena – VR: "Tavoitteena on, että juhannusliikenne päästään ajamaan normaalisti"