1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. myrskyt

Ukkosmyrskyn jäljiltä sähköt poikki vielä aamullakin tuhansilta – korjaamisessa saattaa mennä pitkään

Keskiviikkona riehunut ukkosmyrsky aiheutti laajoja vahinkoja koko Etelä-Suomen alueella. Järvi-Suomen Energian käyttöpäällikkö uskoo sähköjen palautuvan viimeisillekin asiakkaille torstain aikana.

Myrsky teki tuhojaan keskiviikkona muun muassa Juvalla. Kuva: Petri Vironen / Yle

Etelä-Savossa oli torstaiaamuna yhä noin 10 000 Järvi-Suomen Energian asiakasta ilman sähköjä keskiviikkoisen ukkosmyrskyn jäljiltä. Lisäksi Pieksämäellä vajaa tuhat Savon Voiman asiakasta oli vielä aamukuuden aikaan ilman sähköjä.

Tilanne on kuitenkin parantunut, sillä pahimmillaan sähköttä oli lähes 30 000 eteläsavolaista taloutta.

Järvi-Suomen energian käyttöpäällikkö Juuso Ruottisen mukaan suurimmalle osalle asiakkaista sähköt palautuvat torstain aikana.

– Kyllä siihen pyritään, että tämän päivän aikana saamme viat korjattu, vaikka haasteellista se tulee olemaan. Viimeistään perjantaina on kaikilla sähköt.

Edessä on kova urakka, sillä paikka paikoin vahingot ovat suuriakin, kun esimerkiksi sähköpylväitä on katkennut useita peräkkäisiä.

– Isoja puita on mennyt läpi linjasta ja pylväitäkin on hajonnut. Aamun ja aamupäivän aikana joudutaan pystyttämään pylväitä uudelleen.

Aamulla töissä on sata asentajaa ja liuta toimihenkilöitä vikoja korjaamassa ja paikantamassa. Aamun aikana myös helikopterit nousevat ilmaan etsimään keskijänniteverkon vikapaikkoja.

Juhannusviikonlopun varallaoloakin Järvi-Suomen Energialla on lisätty myrskyn varalta.

– Meillä on normaalistikin juhlapyhinä isompi varautuminen, mutta alkuviikosta tilattiin vieläkin enemmän väkeä töihin, kun huomattiin, että ukkosia on tulossa, Ruottinen sanoo.