1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Sähköt saatu palautettua lähes kaikkiin kotitalouksiin Kainuussa, pahimpia Paula-rajuilman vaikutuksia korjataan edelleen

Paula-rajuilma pyyhkäisi tiistaina Suomussalmen ja Puolangan rajalla Suolijärvellä sähköverkkoa käyttökelvottomaksi noin kahden kilometrin matkalla. Sähkölinja joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen.

Kuva Puolangan Suolijärveltä, jossa syöksyvirtaukset kaatoivat paljon puita. Kuva: Timo SIhvonen / Yle

Alkuviikon ukkosrintamien aiheuttamia sähköverkon vikoja on saatu korjattua Kainuussa. Torstaiaamuna seitsemän aikaan enää alle 80 taloutta on ilman sähköä. Suurin osa on pienjänniteverkon vikoja.

Katso tästä jutusta tiistain rajuilman vahinkoja: Katso miten rajuilma tuhosi metsää ja runteli retkeilyalueen – Koillismaalla ja Kainuussa poikkeukselliset tuhot

Suomussalmen ja Puolangan rajalla Suolijärvellä Paula-rajuilma pyyhkäisi sähkölinjaa käyttökelvottomaksi tiistaina noin kahden kilometrin matkalla. Sähkölinja joudutaan rakentamaan kokonaan uudelleen. Paikalla on koneita ja miehiä työssä.

Kajaven käytönjohtaja Marko Manninen kertoo, että koko keskiviikon ja torstain välisen yön ajan on rakennettu uutta linjaa ja muuntoasemia. Suolijärvelle etsitään myös lisätyövoimaa.

Arvio on, että korjaustyöt vievät vielä noin vuorokauden. Pahimmalla pätkällä on noin 20 asiakasta ilman sähköä.

Lue myös: Rankkasade työllisti pelastuslaitosta Kainuussa: keskiviikkoiltana noin 35 tehtävää tulvivan veden vuoksi Sotkamossa

Keskiviikkoinen Aatu-rajuilma ei aiheuttanut juurikaan lisäongelmia sähköverkkoon. Rankkasade hidasti paikoitellen asentajien kulkemista.

– Kokonaistilanne on sinällään hyvä, että sähköttömiä talouksia on vajaat 80. Keskiviikko meni meidän näkökulmastamme hyvin, kun ukkonen ei kehittynyt niin pahaksi, Manninen summaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.