1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. metsätuhot

Paula-myrsky repi metsää Koillismaalla kymmenien miljoonien eurojen arvosta

Suomen metsäkeskuksen mukaan tiistaisessa rajuilmassa vahingoittui puustoa noin miljoona kuutiometriä. Sen rahalliseksi arvoksi arvioidaan noin 40 miljoonaa euroa, josta iso osa koituu metsänomistajien tappioksi.

Rajuilma kaatoi puita runsaasti Pudasjärveltä Kuusamon ulottuvalla vyöhykkeellä. Metsäkeskuksen mukaan isoimmat yhtenäiset kaatuneet alueet ovat 10-30 hehtaaria. Kuva: Pekka Veteläinen / Metsähallitus

Tiistainen Paula-myrsky teki valtavat metsätuhot Koillismaalla. Suomen metsäkeskus arvioi, että puustoa vahingoittui noin miljoona kuutiometriä, jonka arvo on peräti 40 miljoonan euron luokkaa.

Metsänomistajien vahinkojen suuruudeksi arvioidaan 6–8 miljoonaa euroa. Pahimmat tuhot ulottuvat Pudasjärven eteläpuolelta Kuusamoon ja Puolangan pohjoispuolelle saakka.

Metsäkeskuksen Ilmatieteen laitokselta saamien tietojen mukaan kovimmat puuskat olivat tiistaina jopa 30–40 metriä sekunnissa.

Metsäkeskus muistuttaa pelastusviranomaisten ja sähköyhtiöiden tapaan, että myrskypuiden korjuu on vaarallista ja kannattaa antaa korjuukoneiden ja ammattilaisten tehtäväksi.

Maanomistaja voi myös jättää yksittäiset kaatuneet puut metsään, sillä niistä syntyy vähitellen monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.